Onnea on kaurapuurossa
Amélien alussa on kohtaus, jossa kerrataan asioita, joista Amélie, hänen äitinsä ja isänsä pitävät tai eivät pidä. Elokuvan alku tulee mieleeni usein ja viimeksi tänään, kun revin siivuja mozzarella-pallosta – se oli mukavaa. Ja raks, niin rasahtaa korvissani lusikka crème bruléen pintaan.
Yksi yksinkertainen (ja sekä kuvassa että oikeassa elämässä) vähän tärähtänyt kissanen, ihan yksinkertaisessa talossa
Tänään ilostuin, mozzarellan repimisen lisäksi, kun näin ehkä 17 -vuotiaan pariskunnan kulkevan longboardeilla – käsi kädessä. Pienten mukavien näköpiiriin ilmaantuvien juttujen lisäksi olen huomannut usein iloitsevani roskiin liittyvistä (kyllä, luit oikein) asioista. Viikoittain hihkun riemusta mielessäni, kun saan lajitella roskat pahveihin, palaviin, palamattomiin, metallin- ja lasinkeräykseen, paperinkeräykseen.. jugurttipurkin kannen pienimmänkin rippeen irroittaminen metalleille tarkoitettuun astiaan on hirmuisen kivaa.
Viime viikon sunnuntain olin myös onnellinen nainen – kun mieheni opasti, miten betonimyllyyn laitetaan puoli ämpärillistä vettä, 2 lapiollista sementtiä ja 10 soraa ja sitten vielä vettä. Siellä se sitten pyöri ja minä olin sitä osannut tehdä. Ja sitten sitä valettiin kulmahuoneen tulevan lattian kannattajien alle (ja mikä riemu siitä sitten irtoaakaan, kun lattiaa aletaan tekemään!).
Toisinaan iloni pienistä asioista kääntyy nurinkuriseksi – vai tunnetteko montaa naista, jotka olisivat miettineet hetkeäkään hakeako täydellisen sopiva ja kaunis kuin mikä hääpuku putiikista vaiko ehkä sittenkin laatikollinen ekotiskiainetta (molempiin paikkoihin ei millään ehtinyt, kun laiva oli pian lähdössä Tallinnasta kohti kotia). Valitsin sillä kertaa kuitenkin hääpuvun (piti vain mainita) ja näin jälkikäteen ajateltuna ekotiskiainetabletteihin pukeutuminen olisi ollutkin haasteellista..
Itse asiassa tiskiaineesta olen iloinnut myöhemminkin, miten hirveän kiva tuliainen voikin tiskiaine olla! Ja miten kivasti siitä tuleekin tiskatessa mieleen se hyvä ystävä, keneltä tiskiaineen sain.
Isoistakin jutuista voi olla iloinen – kukapa nyt ei olisi hymy korvissa kokonaista viikonloppua, kun vanhan keittiönkaapin maalikerrosten alta paljastui (aivan täysin tuntemattoman ihmisen) nimi ja erinäisiä vuosilukuja.
Töissäkin voi iloita ja jännääkin siellä voi olla, jos sattumalta laskee jännäksi asiaksi kesälomatuuraamansa työtoverin työtehtävät, joihin kuuluu muun muassa vakuutusasioiden selvittelyä, erinäisten lomakkeiden täyttämistä ja lentomatkojen järjestelyä. Hirmuisen kivaa käydä välillä toisen työpöydän kulmalla työskentelemässä.
Onnen ja ilon tunteita aiheuttavat aivan automaattisesti myös nämä (ihan missä sattuu järjestyksessä):
Kissaeläimen pehoiset, karvaiset tassut
Vanhat valokuvat (talosta ja sen historiasta, vanhempien nuoruudesta, omasta lapsuudesta, …)
Hauskan malliset jäätelöpallot
Tietysti myös hauskan malliset pilvet
Kadulla itsekseen hymyilevät ihmiset
Hiljaisuus
Paljain jaloin käveleminen (myös sänkipellolla ainakin kerran loppukesällä)
Jonkun muun tekemä ruoka
Reilun kaupan kukat, joita voi ostaa marketeista
Vapaapäivä, jolloin ei tarvitse tehdä mitään
Elokuvissa käyminen yksin (myös ravintolassa syöminen yksin aina silloin tällöin)
Muutto.. banaanilaatikoiden tyhjentyminen pikkuhiljaa
Pienet onnistumisen tunteet (vahingossa tai muuten, missä tahansa tilanteessa)
Peltipurkit (myös ne, joita näen vaikken saisikaan kotiin mukaan..)
Ensimmäiset pakkasaamut syksyisin
Ettei tarvitse enää koskaan muuttaa
Toivo uunituoreista itsepaistetuista gluteenittomista croissanteista
Mestässä ratsastaminen
En palanut kesällä kertaakaan (uskomatonta, mutta totta!)
Jännittävät ja erikoiset unet ja unissa tavatut ihmiset
Musiikki, jonka kuulee muutenkin kuin korvillaan
Pyöräretket
Ruokakaupasta löytynyt savinen jugurttipurkki
Tähdet ja kuu
Mahdollisuus käydä töissä, opiskella ja remontoida samanaikaisesti ihan omaan tahtiin
Sen ymmärtäminen, ettei mitään tarvitse tehdä muiden tekemisten tai sanomisten mukaan
Intuitioon luottaminen
Luonto ja luonnonvoimat (meret, ukkosmyrskyt, ..)
Mielikuvamatkat ja oikeat matkat (lähelle tai kauas)
Mustikat, mansikat, puolukat, vadelmat..!
Vuodenaikojen mukaan muuttuva maisema
Ystävien ilahduttaminen
Järvessä uiminen (alasti tietenkin!)
Yösauna ja järvestä nouseva höyry
Vaahtokarkit
Villasukat
Virkkaaminen
Paksut ja lämpimät neuletakit
Kirpparille vietyjen vaatteiden uusi elämä
Sienestäminen
Jäätelön syöminen aamupalaksi
Amppelimansikan lehtien punertuminen
Listaltani en sentään ole unohtanut perhettä tai ystäviä
Ja onhan näitä! Vielä niin paljon lisääkin ja joka päivälle – niille surullisillekin päiville ja niille, jolloin mikään ei tunnu sujuvan. Iloa ja onnea tuntuu olevan turha etsiä kovin kaukaa tai yleensäkään etsiä, voihan vaikkapa aamuinen kaurapuuro lautasella aloittaa sen kaikista onnellisimman päivän. Ja myöhemmin se kaikista onnellisin voi olla aivan joku toinen hetki. En ollenkaan pidä niistä trendikkäistä huoneentauluista, joissa esitellään elämänviisauksia, yhden kanssa olen kuitenkin täysin samaa mieltä – ei onnellisuus ole päämäärä vaan elämäntapa, ja elämäänsä voi itse suhtautua juuri niinkuin itse haluaa. Ja onko sillä oikeasti mitään merkitystä onnellisen elämän kannalta, jos asunnon imuroiminen vähän venähtää tai sängyn petaaminen sattuu unohtumaan.
Olen useinkin kummastellut, miten monet ihmiset kokevat elämänsä onnellisimmaksi hetkeksi sen, kun ovat esimerkiksi tavanneet puolisonsa, meneet naimisiin tai saaneet lapsen. Itse ehkä kallistun enemmän siihen, että onnellisimpia ovat ne päivät, jotka näistä seuraavat. Ne hetket, jotka näiden onnellisuuden lähteiden kanssa jaetaan. Ja miten onnellinen olinkaan, kun tuo tiskiainetablettien sijaan hankittu hääpukuni viime lauantaina meni uudelleen naimisiin ja ilostutti silloin toisen päivää, josta onnellinen elämä jatkuu.
On myös kummallista, että onnellisuutta täytyisi tavoitella ja etsiä, kun sen voi löytää jugurttipurkista.