Kesä, joka ei täyttänyt odotuksia

Tämä kesä ei täyttänyt odotuksiani, mitäpä sitä kiertelemään. Ajattelin viimeksi eilen, että ehkä tällä viikolla saataisiin laitettua meidän terassi kesäkuntoon. Runsaita kesäkukkia ja parempaa järjestystä. Ehkäpä ei laiteta kuitenkaan, koska kesähän on aivan ohi eikä kesäkukkia enää kannata laittaa ollenkaan. Nyt alkaa ainakin sään perustella olla aika alkaa istutella ruukkuihin kortistekaaleja ja kanervia.

En mainaa hyväksyä tätä ollenkaan! Mihin se kesä jäi tästä välistä ja miksi en päässyt siitä riittävästi osalliseksi?!

Mikä sitten jäi hampaankoloon?

Vähän niinkuin melkein kaikki.

Eniten harmittaa kesän pariskuntajuttujen vähyys. Meillä on ollut mieheni kanssa muutamia tosi ihania päiviä ja yksi vuorokausi, joka oli aivan huippu. Meillä olisi tavallaan ollut aikaa vähän enempäänkin, mutta jollain tavalla vireystasot eivät ole kohdanneet. Arvokkaasta  (ja poikkeuksellisen vähästä) pariskunta-ajasta suuri osa jouduttu käyttämään peruspalautumiseen. Tyyliin nukkumiseen, jumittamiseen, kinaamiseen ja yksinoloon. Ei olla montaakaan kertaa ehditty lomastressivaiheen ohi varsinaiseen lomaan. On jääty junnaamaan siihen reunalle liian monta kertaa.

Toiseksi eniten harmittaa se, että en koe viettäneeni tänä kesänä lasteni kanssa kuin pari”kunnollista” lomapäivää. Niitä sentään on aiemmin kaikkiin kesiin mahtunut monta! Tähän on vaikuttanut oma mielialani ja jaksamattomuuteni, mutta myös koronan erilaiset vaikutukset. Taloudellisesti olen varovaisempi kuin tavallisesti ja toisaalta kesän alussa ei tullut tehtyä kunnollisia suunnitelmia, kun ei oikein tiedetty minkä verran saa tai uskaltaa matkustaa kesän aikana. Olemme jääneet lastenkin kanssa pyörimään tavalliseen ja ennen kaikkea liian paljon kevään loputonta kotonaoloa muistuttavaan tilanteeseen. Haluan kohokohtia ja vaihtelua! Lapset ovat lomailleet kyllä sukulaisten ja isänsä kanssa, joten he eivät ole varmaan koko asiaa edes huomanneet. Minä silti olen.

Eniten  vaikutusta kesän epäonnistumiseen on ollut omalla mielentilallani. Minulla on ollut yllinkyllin ”lomaa” ja vapaata, jos sillä tarkoitetaan sitä, ettei käy töissä. Olen ollut lomautettuna ja omalla lomalla lähes koko kesän. Olen viettänyt joitain yksitäisiä päiviä hyvin laadukasta ja palauttavaa omaa aikaa, mutta enimmäkseen koen kertakaikkisesti hukanneeni päiviä saamatta aikaan mitään erityisen tuottavaa, kivaa tai palauttavaa. Olen ollut epämääräisellä vähän huonolla päällä ja pienetkin projektit ovat tuntuneet stressaavilta ja ärsyttäviltä. Koska olen ollut jonkinsortin kotiäiti jo kuukausitolkulla, en myöskään ole osannut hahmottaa tarpeeksi hyvin, milloin minun olisi pitänyt olla oikeasti lomalla.

Kuvia kesän harvoista kohokohdista, ne ovat keskittyneet merelle

Sellaista ihmisen elämä tietysti välillä on, kaikki päivät eivät ole huippuja vaikka mitä tekisi. Hommahan on niin, että itseään ei voi ihan pakottaakaan ”hauskanpitoon”. Vaikka ymmärrän tämän, olen huono hyväksymään hukattua potentiaalia ja harmissani huomatessani miten asiat ovat menneet. En osaa olla syyttelemättä siitä itseäni ja suhtaudun itseeni tässä aika armottomasti.

Olen tässä monta päivää jo käännellyt asiaa eri näkökulmiin. Että jospa onkin hyvä, että olen nyt ”saanut” jumittaa ja prosessoida jotain. En saa kesän hukkaamiseen positiivista otetta muodostettua, joten ehkäpä vaan hyväksyn otsikon näkökulman.

Tämä oli (ja on) kesä, joka ei täyttänyt odotuksia.

Hyvinvointi Oma elämä Parisuhde Vanhemmuus

Kaksikielisyys – mikä siinä on niin vaikeaa?

Kuudesta perheenjäsenestämme vain minä olen puhtaasti suomenkielinen. Kolme meistä on täysin kaksikielisiä ja kaksi melkolailla täysin ruotsinkielisiä.

Toinen ruotsinkielisistä on oppinut hiljalleen suomea ja pärjäilee sen kanssa arkitilanteissa hyvin. Hän puhuu suomea kuitenkin sillä tavalla, että on täysin selvää, ettei suomi ole hänelle ykköskieli. Päiväkohtaisia eroja löytyy paljon, kuten minullakin itsellänikin toiseen suuntaan. Joskus puhumme toistemme kieliä suorastaan sujuvasti, mutta toisinaan taas takeltelee niin paljon, ettei mistään meinaa tulla mitään selvää.

Olemme olleet jonkinlainen uusperhe nyt neljä ja puoli vuotta. Sinä aikana olen itse alkanut käyttää ruotsia huomattavasti enemmän ihan vain sen takia, että on ollut aivan pakko. Puhun nykyään ruotsia jopa ruotsinkielisten aikuisten läsnäollessa ja se jos mikä on hurjaa. Joskus muistan vielä nolostua jälkeenpäin, mutten joka kerta.

Merkillistä meidän perheessämme on se, että pienin lapsista, on se joka ei tunnu oppivan suomea. Hän ei puhunut vielä ihmeemmin mitään kieltä, kun aloimme uusperheeksi, mutta silti suomen oppiminen tuntuu olevan hänelle mahdottoman vaikeaa. Neljä ja puoli vuotta lähes päivittäistä altistusta ja silti vaan ei, ei, ei. Inte.

Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi jonkin sortin erityislapsi, jonka resurssit menevät pakostikin muuhun, mutta ei. Hän on täysin normaali, kielellisesti kyvykäs ja on oppinut itsekseen lukemaankin tässä koronan kuluessa. Hän itseasiassa lukee tosi hyvin. Mutta ei puhu suomea eikä aina edes ymmärrä suomea.

Koronan takia hän oli kotihoidossa minun kanssani, suomeksi, maaliskuun loppupuolelta kesäkuun alkuun saakka. Melkein kolme kuukautta täysipäiväisesti suomea puhuvan aikuisen kanssa.

Meille kehittyi yhteinen viestintätapa, jossa aloimme oppia mitkä kaikki asiat voi hoitaa suomeksi ja mitkä on tehtävä ruotsiksi. Suuri osa oli sellaista, että harjoitusmielessä puhuin ensin suomeksi ja sitten toistin saman ruotsiksi laajentaakseni hänen sanavarastoaan samalla varmistaen, että hän tosiaan tiesi mistä ja mitä puhutaan. Kyllä se laajentuikin jonkin verran.

Kesäkuun alussa tunsin hänet niin hyvin, että tiesin tarkalleen mikä on oikea kieli mihin asiaan.

Nyt, reilu kuukausi jälkeenpäin, mukaan kuvioihin on tullut taas enemmän lapsen äiti, isovanhemmat ja isä. En enää tiedä niin hyvin, hänen asioitaan, koska hoitajarepertuaari on laajentunut ja olemme lapsen kanssa olleet kokonaisia viikkoja erossa. Olen huomannut taitojen palanneen takaisin lähtöpisteeseen. Nyt tämän viimeisen viikon, kun olimme yhdessä, kuulin tosi usein selkäni takaa sisaruksille osoitetun kysymyksen Vad sade hon?/ Mitä hän sanoi? –  vaikka aihe olisi ollut joku ihan arkipäiväinen ja helppo. En voi ymmärtää miten se on mahdollista!

Syytän tästä vähän lapsen isää, jonka huomaan kääntävän melkein kaiken automaattisesti silloin, jos olemme molemmat paikalla. Hänellä ehkä ei ole niin selvillä mitä lapsi on kevään aikana osannut ja hän olettaa, ettei lapsi osaa vielä kovin paljon. Kääntäminen saattaa ihan laiskistaa lasta prosessoimaan kuultua itse, kun  hän tietää kaiken tulevan heti perään omalla kielellä. Karhunpalvelus, mutta mies tekee sen kyllä ihan hyvää hyvyyttään, koska tietää minun olevan väsynyt jatkuvaan kääntämiseen.

Minulle on oikeastaan melko sama, milloin hän oppii suomea puhumaan ja ymmärtämään. Kotihoito lähes kolmen kuukauden ajan oli toki väsyttävää minullekin, jopa kielellisesti, sitä en kiellä.

Hän on niin mahdottoman hidas tässä asiassa, että omassa mielessäni hän on muuttunut pieneksi koe-eläimeksi. Tekotieteelliseksi projektiksi. Odotan mielenkiinnolla kuinka kauan hän pystyy olemaan osaamatta suomea. Kun oppii, hän saa kirjoittaa minulle vaikka esseen aiheesta, suomeksi.  Epäilemättä hänellä tulee olemaan osaaminen siihen, koska hänellä on pakko jossain alitajunnassa olla aivan valtava varasto suomenkielen sanoja.

Onko kokemusta? Mikä on ennätys?

Lisää aiheista:

4 tilannetta, joihin en halua joutua ruotsiksi – ja aina joudun silti

Koronakotoilu: Olen alistunut jatkuvaan yhdessäoloon ja kohtaamiseen ja se kuormittaa minua hurjasti

Koronakotoilu: Oivalluksia koronaväsymyksestäni+ 3 ratkaisua niihin

Työ ja raha Lapset Vanhemmuus