Kesä, joka ei täyttänyt odotuksia
Tämä kesä ei täyttänyt odotuksiani, mitäpä sitä kiertelemään. Ajattelin viimeksi eilen, että ehkä tällä viikolla saataisiin laitettua meidän terassi kesäkuntoon. Runsaita kesäkukkia ja parempaa järjestystä. Ehkäpä ei laiteta kuitenkaan, koska kesähän on aivan ohi eikä kesäkukkia enää kannata laittaa ollenkaan. Nyt alkaa ainakin sään perustella olla aika alkaa istutella ruukkuihin kortistekaaleja ja kanervia.
En mainaa hyväksyä tätä ollenkaan! Mihin se kesä jäi tästä välistä ja miksi en päässyt siitä riittävästi osalliseksi?!
Mikä sitten jäi hampaankoloon?
Vähän niinkuin melkein kaikki.
Eniten harmittaa kesän pariskuntajuttujen vähyys. Meillä on ollut mieheni kanssa muutamia tosi ihania päiviä ja yksi vuorokausi, joka oli aivan huippu. Meillä olisi tavallaan ollut aikaa vähän enempäänkin, mutta jollain tavalla vireystasot eivät ole kohdanneet. Arvokkaasta (ja poikkeuksellisen vähästä) pariskunta-ajasta suuri osa jouduttu käyttämään peruspalautumiseen. Tyyliin nukkumiseen, jumittamiseen, kinaamiseen ja yksinoloon. Ei olla montaakaan kertaa ehditty lomastressivaiheen ohi varsinaiseen lomaan. On jääty junnaamaan siihen reunalle liian monta kertaa.
Toiseksi eniten harmittaa se, että en koe viettäneeni tänä kesänä lasteni kanssa kuin pari”kunnollista” lomapäivää. Niitä sentään on aiemmin kaikkiin kesiin mahtunut monta! Tähän on vaikuttanut oma mielialani ja jaksamattomuuteni, mutta myös koronan erilaiset vaikutukset. Taloudellisesti olen varovaisempi kuin tavallisesti ja toisaalta kesän alussa ei tullut tehtyä kunnollisia suunnitelmia, kun ei oikein tiedetty minkä verran saa tai uskaltaa matkustaa kesän aikana. Olemme jääneet lastenkin kanssa pyörimään tavalliseen ja ennen kaikkea liian paljon kevään loputonta kotonaoloa muistuttavaan tilanteeseen. Haluan kohokohtia ja vaihtelua! Lapset ovat lomailleet kyllä sukulaisten ja isänsä kanssa, joten he eivät ole varmaan koko asiaa edes huomanneet. Minä silti olen.
Eniten vaikutusta kesän epäonnistumiseen on ollut omalla mielentilallani. Minulla on ollut yllinkyllin ”lomaa” ja vapaata, jos sillä tarkoitetaan sitä, ettei käy töissä. Olen ollut lomautettuna ja omalla lomalla lähes koko kesän. Olen viettänyt joitain yksitäisiä päiviä hyvin laadukasta ja palauttavaa omaa aikaa, mutta enimmäkseen koen kertakaikkisesti hukanneeni päiviä saamatta aikaan mitään erityisen tuottavaa, kivaa tai palauttavaa. Olen ollut epämääräisellä vähän huonolla päällä ja pienetkin projektit ovat tuntuneet stressaavilta ja ärsyttäviltä. Koska olen ollut jonkinsortin kotiäiti jo kuukausitolkulla, en myöskään ole osannut hahmottaa tarpeeksi hyvin, milloin minun olisi pitänyt olla oikeasti lomalla.
Kuvia kesän harvoista kohokohdista, ne ovat keskittyneet merelle
Sellaista ihmisen elämä tietysti välillä on, kaikki päivät eivät ole huippuja vaikka mitä tekisi. Hommahan on niin, että itseään ei voi ihan pakottaakaan ”hauskanpitoon”. Vaikka ymmärrän tämän, olen huono hyväksymään hukattua potentiaalia ja harmissani huomatessani miten asiat ovat menneet. En osaa olla syyttelemättä siitä itseäni ja suhtaudun itseeni tässä aika armottomasti.
Olen tässä monta päivää jo käännellyt asiaa eri näkökulmiin. Että jospa onkin hyvä, että olen nyt ”saanut” jumittaa ja prosessoida jotain. En saa kesän hukkaamiseen positiivista otetta muodostettua, joten ehkäpä vaan hyväksyn otsikon näkökulman.
Tämä oli (ja on) kesä, joka ei täyttänyt odotuksia.