Koronakotoilu: Tuleeko meille (sijais)vauva? Saa nähdä.

Tuntuu, kuin nämä kotiviikot neljän lapsen kanssa olisivat mennet yhdessä hujauksessa! Jotkut päivät ovat olleet loputtomia, monet hurjan työntäyteisiä, jotkut tavallisia ja muutama oikein hyväkin on kohdalle osunut.

Olen ollut roolissa, johon en oikein hyvin istu. Olen liian itsekäs tähän, tarvitsen liikaa yksityisyyttä ja  syön liikaa kakkua pystyäkseni elämään tällaista elämää loputtomiin. Kun tavallisia flunssaoireita alettiin pelätä, päätin viedä tämän läpi yhtenä elämän projektina muiden joukossa. Ajattelin projektin kestävän kesälomaan saakka ja päätin siihen saakka toimia ”ammattimaisesti” äitinä. Ammattimaisuudella tarkoitan, että laitan omia tarpeita tärkeysasteikossa alaspäin ja toimin normaalia lapsilähtöisemmin. Ajattelin palkita itseni urakasta ja reippaudesta piiitkällä matkalla (tai parilla) jonnekin ihanaan paikkaan heti kun ”tämä” loppuu ja oletin sen tapahtuvan alkusyksyllä. Jouluun mennessä oli ajatus sitten taas rauhoittua ja palata siihen tavalliseen perhe-elämään, mitä oli ennen koronaa.

Nyt näyttää siltä, että reissaaminen, normaali ja tavallinen eivät ole palaamassa siinä aikataulussa, mitä ajattelin. Tylsä juttu, mutta kai ne suunnittelemani palkinnot siellä jossain minua odottavat. Juuri nyt uskon, että jaksan kyllä odottaa niin kauan kuin tarvitsee.

Olen ollut tosi kärsivällinen äiti, äitipuoli, aikuinen, apuopettaja, puoliso (tai mikä tyttöystävä olenkaan) ja jopa suhtkärsivällinen ex-vaimo (viimeisin osoittaa kyseessä olevan todellinen poikkeustila). Joinain hetkinä on hajottanut, tietysti. Olen painiskellut myös sellaisen tunteen kanssa, että saanko tuntea väsymystä, vaikken tavallaan ole ollut päivän aikana erityisen aktiivinen.

Toisaalta olen kaivannut jotain lisäsisältöä, joka olisi sovitettavissa kotoiluun. Tietynlaista tarpeellisuutta. Ennen vappua päädyin ottamaan yhteyttä sosiaalitoimistoon. Ilmoitin, että meillä on valmius ottaa vastaan lyhytaikaissijoitukseen ns. kriisivauva. Pelkään korona-ajan lisäävän kiireellisten huostaanottojen määrää ja ongelmia perheissä, joten tarve sijaisperheille lienee lisääntymässä. Olen surrut asiaa mielessäni ja pelännyt pahoja uutisotsikoita. Minulla on sijaisvanhempikoulutus käytynä jo vuosia sitten ja vauva-asia mielessäni on aina muhinut, mutta aina on ollut jotain muuta liian päällekkäistä. Nyt ei tietenkään voi olla mitään päällekkäistä, koska kaikki on kiinni ja peruttu.

Koen, että vieraileva vauva toisi minulle ja meille perheenä sopivissa määrin vaihtelua tavalliseen oman perheen kanssa norkoiluun. Projektin toisen projektin osaksi. Mahdollisesti surua ja stressiä myös, mutta myös hyviä asioita.

Meillä on aika tiukka rajaus sen osalta, että lapsen tulee olla tosi pieni ja kyseessä lyhytaikainen eli korkeintaan muutaman kuukauden pituinen ajanjakso. Rajausten takia on aika epätodennäköistä päätyä vaunuja heijaamaan tämän kesän aikana, mutta aika näyttää. Rajaus on tietynlaisesta kylmyydestään huolimatta tarpeellinen laittaa niin tiukaksi kuin itsestä tuntuu, koska kukaan ei hyödy ”vääränlaisesta” sijoituksesta. Koen että leikki-ikäinen tai kouluikäinen lapsi ei istuisi mitenkään oman perheemme dynamiikkaan juuri nyt ja pitkäaikainen sijoitus ei istu suunnitelmiimme muuten.

Odotan mielenkiinnolla. Vauva tässäkin tapauksessa tulee, jos on tullakseen ihan kuin perinteisilläkin menetelmillä. Ammattimaisella äitiasenteella vauvalle olisi nyt sopiva hetki.