Mitä kuuluu Savonrannan Lekottiin?

Mitä kuuluu Savonrannan Lekottiin?

Savonrannalla kulta-aikaansa 90-luvulla elänyt laskettelukeskus Lekotti on yksi liian monista kohteista itä-Suomessa jotka ovat autioituneet ja jääneet huolenpitoa vaille. Lekotti siirtyi venäläisomistukseen 2008. Uusi omistaja läksi kehittämään toimintaa ajatuksena houkutella alueelle venäläisiä matkailijoita.  Suhteellisen vaatimattoman rinteen varrelle rakentui tasokkaita loma-asuntoja. Alueesta oli tarkoitus tulla ympärivuotinen lomakeskus. Sinne valmistui myös köysirata seikkailupuisto, joka ei tainnut kunnolla […]

Rakkaudesta Rauhalinnaan – lapsuuteni pitsilinna

Rakkaudesta Rauhalinnaan – lapsuuteni pitsilinna

Tänään esittelen teille kohteen, jonne ei valitettavasti tällä hetkellä ole yleisöllä pääsyä.   Itse olin etuoikeutettu vierailemaan linnassa ennen sen mittavaa remontointia, joitakin vuosia sitten. Mikä Rauhalinna? Nils Henrik Weckman suunnitteli ja  rakennutti vaimolleen Almalle Säämingin (nykyisen Savonlinnan)  Lehtiniemen kylään hopeahääpäivälahjaksi tämän upean pitsihuvilan. Linna valmistui vuonna 1900 ja kuului Weckmanin suvulle vuoteen 1924 asti. Sen jälkeen […]

Keisarinnan jalanjäljissä Imatralla

Keisarinnan jalanjäljissä Imatralla

Pyörittelin tämänkertaisen kohteemme Imatran jutun aloitusta tovin. Aloitanko asiallisesti kertomaan Imatran olevan yksi Suomen ensimmäisistä matkailukohteista ja siksikin merkittävä juttukohde uteliaalle kulkijalle, vai kerronko totuuden, että nälkä käänsi kulkijoiden ratin Imatralle ajellessamme Lappeenrannasta kohti Savonlinnaa. Rakkaat lukijani, valitsin siis kompromissin ja päätin rehellisesti paljastaa molemmat asiat teille heti alkuun. Ennen kuin olimme kykeneväisiä nauttimaan Imatran […]

Anna Vilnan yllättää – rosoisen kaunis

Anna Vilnan yllättää – rosoisen kaunis

Vilna – se kenties tuntemattomin Baltian pääkaupungeista, jää suotta Tallinnan ja Riikan varjoon. Toukokuinen Vilna tarjosi paljon nähtävää ja koettavaa kolmen yöpymisen matkallemme – blogini teeman mukaisesti kaikki kohteet olivat jälleen maksuttomia. Heti alkuun kerrottakoon myös, että kaikki paikat, jotka teille tässä esittelen sattuivat kohdallemme spontaanisti. Olin tutustunut Vilnaan etukäteen hävyttömän vähän ja läksimme ennakkoluulottomasti […]

Tuokio keltaisella penkillä Kesälahden asemalla

Tuokio keltaisella penkillä Kesälahden asemalla

Kesälahti – nykyisin Kiteen kaupunkiin kuuluva  pitäjä, joka helposti jää kutsuvasta nimestään huolimatta nimeksi 6-tien varressa, taajaman jäädessä hieman sivuun valtatiestä. Kesälahdella on kuitenkin helppo poiketa sillä sen molemmista päistä pääsee liittymään takaisin 6-tielle. Miksi poiketa Kesälahdelle? Me emme poikenneet vain ajoimme vartavasten Savonlinnasta, koska halusin istumaan penkille Kesälahden asemalle. Miksi ihmeessä? – saatat kysyä. […]

Taidetta ja luonnon huvipuistoa Punkaharjulla

Taidetta ja luonnon huvipuistoa Punkaharjulla

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen kun kuulet sanan Punkaharju? Useimmille todennäköisesti upea harjualue, yksi Suomen ensimmäisistä  ja vanhimmista matkailualueista tai jos olet nuorempi lukija, olet ehkä kuullut Punkaharjun Pojista, Biisoni Mafiasta. Punkaharju on jo noista matkailun varhaisista vuosista lähtien innoittanut taiteen tekijöitä. Ikoninen harjumaisena on inspiroinut niin taidemaalaireita kuin kirjoilijoitammekin kauneudelleen. Punkaharjua ovat tehneet tunnetuksi […]

Kerran kesäisenä maanantaina Puumalassa

Kerran kesäisenä maanantaina Puumalassa

Puumala on yksi suosituimpia mökkikuntia Suomessa. Se  hurmaa runsaalla vesistöllään ja hiekkarannoillaan, mutta mitä muuta löytyy Puumalasta? Mikä tekee siitä erityisen verrattuna vaikkapa naapuriinsa Sulkavaan tai moneen muuhun Saimaan rannalla sijaitsevaan kuntaan? Päätimme siis  tarttua haasteeseen ja lähteä tutkimaan mikä Puumalassa viehättää ja  mitä tekemistä keksisimme, jos aikaa olisi käytössä pari tuntia ja pääsymaksuihin rahaa […]

Romu-Heikin Hytermä – paratiisi Puruveden sylissä

Romu-Heikin Hytermä – paratiisi Puruveden sylissä

Puruveden sylissä, Kerimäellä,  lyhyen vesitien päässä, lepää todellinen helmi lähihistoriasta ja luonnosta kiinnostuneille kulkijoille. Koska kohde sijaitsee saaressa, on se myös monelle lähiseudun asukkaalle tuntematon.  Itse olin tutustunut Romu-Heikin Hytermään jo 90-luvun alussa. Edellisestä retkestäni oli kuitenkin kulunut jo  yli kymmenen vuotta, joten nyt olisi hyvä hetki lähteä tutkimaan miltä siellä näyttäisi nykyään. Lyhimmillään vesitie […]

Rodos Special: Seikkailu hylätyssä hotellissa

Rodos Special: Seikkailu hylätyssä hotellissa

Kuluvan viikon aikana suomalaisten suosikkikohde Rodos on noussut  otsikoihin maastopalojensa vuoksi. Palasin muistoissani Rodoksen matkoilleni, niitä on takana vuosien varrelta kolme. Jokaisella niistä on erilainen, erityinen merkitys elämässäni. Kerron nyt yhdestä seikkailustamme toiselta reissustani tälle suomalaisten suosikkisaarelle. Rodos – se kuulosti alkuun vähän tylsältä lomakohteelta, jos nyt Kreikan saaria voi sellaisiksi kutsua. Olimme aiempina vuosina […]