Hätää ilman ratkaisua
Olisin toivonut, että olisin saanut tämän tiedon jo vuosia sitten – mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja sitä rataa.
”Trauma tarkoittaa ylivoimaista, henkisen sietokyvyn ylittävää tapahtumaa, jota ei voi paeta. Traumoja, jotka syntyvät lapselle kiintymyssuhteessa hoitaviin aikuisiin, kutsutaan kehityksellisiksi traumoiksi. Tällaiset traumat syntyvät yleensä pitkän ajan kuluessa toistuvista kokemuksista ihmissuhteissa.”
”Vanhemman poissaolevuus, henkinen väkivalta, kyvyttömyys suojata lasta, avuttomuus ja laiminlyönti voivat johtaa kehitykselliseen traumaan. ”Hiljainen trauma” ei tule selkeästä hyökkäyksestä, vaan kiintymyksen kohteen poissaolevuudesta hädän hetkellä.”
”Lapsen selviytymiskyky on riippuvainen saadusta turvasta ja hoivasta, koska hänen omat keinonsa selviytyä vaikeiden kokemusten kanssa ovat vielä kypsymättömiä. Suotuisissa olosuhteissa lapsi saa turvaa aikuisilta. Aikuiset auttavat lasta selviytymään vaikeista kokemuksista. Näin lapsi oppii selviytymiskeinoja, joita hän pystyy käyttämään kasvaessaan yhä itsenäisemmin.”
”Varhaisissa suhteissaan traumatisoituvan lapsen täytyy paitsi selvitä trauman kanssa, myös löytää keinot sopeutua ympäristöön, joka traumatisoi häntä toistuvasti pitkän ajan kuluessa. Erityisen ongelmallista on se, että trauman aiheuttajina ovat hoivanantajat, joista lapsi on täysin riippuvainen. Lapsi kokee hätää ilman ratkaisua. Sama vanhempi, joka olisi ratkaisu lapsen hätään, on hädän aiheuttaja. Tällainen trauma muokkaa kehittyvän lapsen koko persoonaa…”
Ja aiheuttaa pakko-oireisen häiriön väitän minä. Saatan olla väärässäkin, mutta en usko että olen. Omalla kohdallani tämä teoria ainakin pitää paikkansa. Tämän lähempänä en ole milloinkaan ennen ollut pohtiessani pakko-oireiden funktiota.
o o o o o
”Miten kehityksellinen trauma vaikuttaa ihmiseen? Traumaattiset kokemukset jättävät jälkensä ihmisen mieleen ja kehoon. Trauma voi tarkoittaa ahdistusta ja kaaosta, mikä on ajattelukyvyn ulkopuolella. Voimakas stressi häiritsee tiedonkäsittelyä ja tarinaksi jäsentyneiden muistikuvien muodostamista. Traumaattisille kokemuksille voi olla vaikea löytää sanoja.”
”Traumaan voi liittyä uskomuksia itsestä arvottomana tai huonona. Trauma voi synnyttää kielteisen ydinkokemuksen itsestä. Ihminen voi kokea: ”en ole rakastettava, ”ihmiset eivät pidä minusta”, ”olen perustavalla tavalla viallinen”. Kun lapsi ei tule nähdyksi ja kuulluksi, eikä ohittamisia vuorovaikutuksessa korjata, lapselle rakentuu kielteinen kokemus itsestä. Lapselle ei synny tunnetta siitä, että hoivanantaja tuntisi hänet hädän hetkellä. Jos vuorovaikutuksen katkokset korjataan, lapselle rakentuu myönteinen käsitys itsestä ja omasta toiminnasta.”
Itselläni ohittamista ja katkoksien korjaamisia tapahtui lapsuudessa vuorotellen, riippuen äitini mielialasta. Tässä ollaankin pakko-oireiden ytimessä – epätietoisuudessa ollaanko sitä turvassa vai ei, olenko korvaamattoman ihana tänään vaiko ärsyttävä, pahalta haiseva riesa. Itselleni on ollut elintärkeää pysytellä hyvällä tuulella. Paljon varmemmin olen saanut hoivaa ja huomiota, jos olen ollut miellyttävä. Tosin onnistumisistani ja iloisuudestani olen saanut monet kerrat turpaani isoveljeltäni terveisillä: ”lopeta se vitun leijuminen” Jotenkin olen yrittänyt sinnitellä. Välillä kyllä ihmettelen, miten olen enää edes elossa, suoritan jo kolmatta tutkintoani, minulla on vakituinen työpaikka, asunto keskustassa, ystäviä, pitkä parisuhde.
Lapsuudessani moni asia on mennyt todellakin perseelleen, mutta osittain äitini on onnistunut. Minussa on paljon tervettä persoonallisuutta ja olen ihan helvetin sinnikäs. Olen saanut myös korjaavia kokemuksia kouluista ja työpaikoilta, sekä ystäviltäni, jopa instagramista.
o o o o o
”Turvallisuuden kokemukset ovat parasta vastalääkettä traumaattisiin kokemuksiin.”
Tulevaisuudessa elämäntehtäväni on jahdata turvallisia korjaavia kokemuksia, rakentaa tukiverkostoa, saada ihmiset pitämään minusta eli nostaa kansansuosiotani – ihan vain jotta elämäni olisi mahdollisimman monipuolista ja hauskaa. Tällä hetkellä tosin kahlaan toisessa päässä allasta, en juurikaan jaksa ihmisiä. Haluan omaa aikaa, keskittyä itseäni kiinnostaviin asioihin, ilman että pitää miettiä mitä kukakin minusta haluaa.
o o o o o
”Ihminen voi ihannoida kaltoinkohtelijaansa ja vähätellä kaltoinkohtelun merkitystä itselleen. Lapsi, joka on kasvanut vaarallisissa oloissa, voi omaksua kaltoinkohtelijan näkökulman. Ajatus aikuisen julmuudesta tai kovuudesta voi olla liian vaikeaa ajateltavaksi. Lapsi, joka on riippuvainen vanhemmistaan, voi tarvita ajatuksen kaltoinkohtelevasta vanhemmasta ”hyvänä”, jotta hänen on mahdollista selviytyä päivittäisessä arjessa. Itsensä kokeminen huonona tai pahana voi antaa näennäisen kontrollin tunteen siitä, että jos vain itse olisi erilainen, voisi saada kaltoinkohtelevalta vanhemmalta, mitä tarvitsisi.”
Itse ainakin yritän muokata itsestäni OCD-rituaaleilla enemmän oikeanlaista: hyvän tuulista, rentoa, viehättävämpää, vähemmän ärsyttävää. Puran niihin myös pettymyksiä ja suuttumista, turhautumista, kaikkia niitä tunteita jotka olivat kiellettyjä. Samalla yritän rauhoittaa hermostoani viestimällä itselleni, että kaikki on kontrollissa, ei ole mitään hätää, olet turvassa.
Pidin äitiäni loistavana kasvattajana, lämpöisenä ihmisenä, rakastavana vanhempana koko lapsuuteni. En kertaakaan muista epäilleeni, että hän ei haluaisi minun parastani.
”Jo pieni lapsi voi alkaa turruttaa omia tarpeitaan ja huolehtia hoivanantajastaan, jotta tämä pysyisi rauhallisena. Traumatisoivissa ihmissuhteissa lapsen ja aikuisen roolit voivat olla kääntyneitä päälaelleen. Ihminen voi kokea turtumusta ja yhteyden katkeamista omiin tunnereaktioihin.”
”Traumatisoituminen voi johtaa siihen, että ihmisen mieli tuottaa vääriä hälytyksiä jatkuvasti. Tilanne helpottuu, kun ihminen oppii mielessään erottamaan vaaralliset ja vaarattomat tilanteet selkeämmin.”
No tätä erottelua tässä parhaillaan opettelen!
Lähde: https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/lapsuuden-traumat-vaikuttavat-ihmissuhteisiin/