En pelkää likaa tai pöpöjä, minä pelkään tunteitani

Kuvittelin pelkääväni hylätyksi tulemista, mutta se ei taida ollakaan ydinpelkoni. Minä vietän melkein kaikki vapaa-aikani yksin ja olen sitä tehnyt ihan lapsesta asti. Jos olen hyvällä tuulella ja uteliaalla mielellä, minulla on todella mukavaa itseni kanssa. Olen hyvä viihdyttämään itseäni ja keksimään virikkeitä.

Ihmissuhteissani taidan hylätyksi tulemisen sijaan pelätä kostoa, jonka tarve viriää siitä, että aiheutan toiselle jonkinlaisen pettymyksen. Yleensä se liittyy torjutuksi tulemiseen, ohitan tarkoituksella tai epähuomiossa jonkun ihmisen.

Sosiaalinen torjuntahan monesti herättää tarpeen kostaa, ”tasata tilit” jollakin keinolla, aiheuttaa mielipahaa toiselle, jopa nöyryyttää.

Kostamisen lisäksi pelkään myös selän takana naureskelua, vähättelyä, mitätöintiä, pilkkaa, ivaa, nuhteluita, nolaamista, nöyryyttämistä, häpäisemistä, sekä syyllistämistä. Tai oikeastaan pelkään sitä mielipahaa, joka näistä seuraa.

Pelkään toki myös epäonnistumista omassa elämäntehtävässäni tsempparina ja positiivisten tunteiden tuojana – epäonnistumisesta kumpuavaa häpeää ja syyllisyyttä.

Minä pelkään siis tunteitani ja tuskin olen ainoa, KOSKA:

OCD:hen kuuluu erottamattomasti se, että asioita tehdään niin pitkään, että tulee SE OIKEANLAINEN tunne.

Pelko sinänsä voi ehdollistua ihan mihin tahansa, mikä on itselle merkityksellistä ja tärkeää.