äidin pikku terapeutti

Vauva.fi -sivustolla on keskusteluketju otsikolla: oman lapsen käyttäminen terapeuttina itselle.
Luin ketjun kommentit, olisi kuin omasta lapsuudestani oltaisiin puhuttu.

Yllättävän harva on ylipäätään edes tietoinen emotionaalisesta hyväksikäytöstä!

Ketjuun kirjoittajat kyselevät erilaisista tilanteista toisiltaan:

”Miten suhtaudutte tilanteeseen, jossa yksinhuoltajaäiti kertoo 11-vuotiaalle lapselleen kaikki yksityisasiansa ja ”keskustelee” lapsen kanssa niistä? Äiti on hyvin ylpeä lapsensa ”kypsyydestä ja fiksusta tavasta jutella vaikeista asioista”. Käsittääkseni äiti myös avautuu miesasioistaan (miespuolinen uusi ystävä) lapselle. Kun äidillä on riitaa jonkun kanssa, hän kertoo lapselle senkin. Lapsi lohduttaa ja tukee ja uhkaa riidan muita osapuolia väkivallalla. Ja äiti on ylpeä viisaasta lapsestaan.”

Siis voi jumalauta

”Tuntuu olevan tänä päivänä yleistymään päin tämä vanhemman ja lapsen välinen ”kaveruus”. Liittyykö sitten tuohon nuoruuden ihannointiin, yksinäisyyteen, huonoon itsetuntoon vai mihin, mutta yhä enemmän törmää tähän kuvioon. Yleensä nämä äidit myös pukeutuvat samaan tyyliin kuin lapsensa ja ostavat lapsilleen aikuisempia vaatteita jo ala-asteelta lähtien. Erityisesti jos äiti-tytär- kuvio. Surullista lapsen kannalta. Ei varmasti aikuisena juuri kunnioita vanhempaansa, eikä pidä tämän tukea ja turvaa juuri minään. Samalla tavalla läheinen kuin muutkin kaverit. Pitäisi äidin ja lapsen välinen suhde olla niin paljon enemmän. Jää paljosta paitsi.

”Tuollaiset rajattomat vanhemmat on pahimpia.”

No niin on! Itsellä ja äidillä oli paljon yhteisiä vaatteita, joita kummatkin käytettiin. Niin oltiin bestiksiä. Itse kuvittelin että se on ihan normaalia. Äiti tunki vessaan ja omaan huoneeseeni koputtamatta. Vieläkin kun olin aikuinen, oli täysin rajaton. Siivosi pyytämättä esimerkiksi vaatekaappini kun jäi yksin minun asuntooni. Ei ymmärtänyt että meitä on kaksi erillistä ihmistä.

”Erittäin typerää äidiltä. Oma äitini kohteli minua juuri noin ja olen kärsinyt syyllisyyksistä, riittämättömuuden tunteesta ja epävarmuudesta aina. Tunnen etten ole koskaan ollut äidilleni tärkeä ’itsenäni’, vaan joutunut aina ansaitsemaan paikkani äitini tarpeiden täyttämisen kautta. Äiti kieltää tuolta lapselta lapsuuden. Liian raskas taakka lapselle kannatella äitiä ja olla äidille väline parempaan oloon. Mielestäni tuollainen on henkistä pahoinpitelyä.”

Kuin omia ajatuksiani!

”Samoja kokemuksia täälläkin. En vain ole koskaan osannut kuvailla sitä noin, mutta tuo ”olla terapeuttina äidille” on juuri oikea tapa sanoa se, mitä jouduin kokemaan. Hassua, en ole koskaan ymmärtänyt ajatella sitä tuolta kantilta. Meilläkin äiti kehui, kuinka ole varhaiskypsä ja viisas tyttö. ja sen takia kuuntelin aina uudelleen ja uudelleen, kyselin tarkentavia kysymyksiä ja olin olevinani kiinnostunut. Sainhan silloin huomiota äidiltä, joka muuten oli aika syvällä omissa sairauksissaan ja masennuksissaan. Ja mielenterveyspalvelujen piirissä olen minäkin.”

Osaan edelleen kysellä noita tarkentavia kysymyksiä ja tehdä teräviä huomioita. Siitä taidosta on jopa ollut hyötyä nykyisessä työssäni.

”Se on lapselle liian rankkaa. Tulee oireilemaan aikuisena. On taakkojen kantaja. On psyyke niin rasittunut.  Ottaa muiden taakat kantaakseen. Se on tosi surullista. Lapsen psyyke vaan ei kestä sitä kuormaa. Ei ole välineitä käsitellä.  Toivottavasti lapsi pääsee psykologille sitten aikanaan tai heti. Ja toivottavasti äitinsä tajuaisi mennä psykologille tai puhua muille aikuisille. Ja alkaa suojella lastaan. Lapsen pitää saada olla lapsi. Lapsi ei olemikää psyykkisen roskan säkki. Lasta pitää kunnioittaa.”

Itse olen tosiaan ollut psyykkisen roskan säkki!

”Tuttua on. Kuuntelin lapsuuteni äitini itsemurhauhkauksia ja kaikkia muita huolia. Isäni haukkui mennen tullen kuten muutkin ihmiset. Vika aina muissa. Aikuisena olen tajunnut että jos vika on aina muissa, on tässäkin tapauksessa siellä peilissä. Tänäkään päivänä en esim tiedä totuutta isästäni, on varmaankin ihan tavallinen mies joka ymmärsi häipyä hullun äitini läheltä. Niin olen tehnyt minäkin, katkaissut kaikki välit pelastaakseni itseni. Minä olen kuitenkin pärjännyt hyvin, opiskellut korkeakoulututkinnon ja olen hyvässä työssä. Omalle lapselleni en murheistani puhu vaan tämä saa elää rakastavaa ja huoletonta lapsuutta.”

Huoleton lapsuus olisi ollutkin ihanaa!

”Olin myös äitini tukihenkilö ja terapeutti noin kymmenvuotiaasta alkaen eli melkein 30 vuotta. Äiti kuoli heinäkuussa. Olin äärimmäisen surullinen luopumisvaiheessa, mutta nyt alkaa tuntua että elämä on helpompaa ilman häntä. Olin jatkuvasti äitini pettymysten ja kiukun suodattajana. Myös isoveljeni on käyttänyt minua ns sylkykuppina. Hän purkaa edelleen vihansa ja ahdistuksensa surutta minuun. Olen yrittänyt pitää häneen välejä kunnossa äitini takia, mutta nyt kun hän on poissa, minulla ei ole mitään motivaatiota. Tavallaan elämästäni poistui kaksi läheistä, mutta äärimmäisen raskasta ihmissuhdetta. Se on vähentänyt ahdistustani, pakko-oireitani ja masennusta.”

Tämähän on kuin suoraan omasta elämästäni. Hetkinen! Tämähän on minun omaa tekstiäni! En muistanutkaan että ole kirjoittanut tähän keskusteluketjuun! Hah hah, no niin =D

”Mullakin on vastaavia kokemuksia. Vanhempani erosivat ollessani 13-vuotias ja äitini avautui minulle kaikista ihmissuhdeongelmistaan. Itse olin kiltti, empaattinen kympin tyttö, joka kuunteli ja neuvoi. Lukuisat kerrat olen lohduttanut humalaista itsetuhoista äitiäni tai ratkonut hänen mieshuoliaan. Minäkin päädyin sitten terapiaan ensimmäisen kerran jo 16-vuotiaana ja uudelleen 19-vuotiaana. Aikuiselämäni on ollut räpeltämistä ja alisuoriutumista, vaikka olenkin opiskellut, löytänyt ihan hyvän työpaikan ja viimein yli kolmekymppisenä perustanut perheen.”

Edelleenkin alan aina ratkomaan kaikkien ongelmia, kun niistä kerrotaan. Nykyään en vaan ratko enää ääneen, vaan pääni sisällä. Yleensähän ihmiset haluavat puhua, eivätkä välttämättä kaipaa mitään käytännön ratkaisua. Mutta minulla on yleensä sellainenkin jo valmiina, jos joku sen haluaa.

”olipa helpottavaa huomata miten paljon on muita ihmisiä joilla on ja on edelleen sama tilanne. Itse olen myös monia monia vuosina ollut äidin henk.kohtainen terapeutti. en ymmärrä miten hän ei huomaa miten raskasta se on? joutuu huolehtimaan ja murehtimaan myös toista. eikö kaiken pitäisi olla toisinpäin.. ei lapsen kuuluisi huolehtia vanhemmastaan tällä tavalla. ei hän välinpitämätön ole mutta suurimmaksi osaksi sitä, että minä ajaudun kuuntelemaan hänen ongelmiaan…ja mikä minusta on tullut. läheisriippuvainen ja huonon itsetunnon omaava, miellyttämishaluinen.”

Ei vanhemmus valitettavasti tee ihmisestä automaattisesti myötätuntoista. Pelottavan moni ihminen on itselleen ja käytökselleen täysin sokea!

”Tuttua täälläkin… minusta raskasta asiassa on myös se, että äidin vuodatusten takia hän on enemmänkin luonut minulle kuvan elämästä likaisena, vaikeana ja inhottavana, mitään toivoa elämää kohtaan hän ei ole koskaan välittänyt. Esimerkiksi miehiin luottaminen tai miehiltä asiallisen kohtelun odottaminen on ollut vaikeaa, kun äiti on aina hokenut miten miehet on pettäjiä jotka ajattelevat vain kullillaan. Vaihtavat aina kuulemma nuorempaan jne. On ollut tosi vaikeaa luoda parisuhteita kun on saanut nuo opit takaraivoonsa jo kymmenenvuotiaana… Myöskin olen kokenut tosi vahvasti että meidän kodissa ei ollut minun tunteilleni tilaa koska äidin tunnemyrksyt täyttivät kaiken. Niinpä sitä yritti itse olla aina mahdollisimman vaivaton. Siksi minua varmaan pidettiin ”helppona ja kilttinä” lapsena. Kun ei voinut näyttää tunteitaan, ei vaan voinut lisätä sitä tunnekaaosta kotona vaan piti koettaa suojella äitiä. Vielä aikuisenakin mun on tosi vaikeaa tunnistaa mun tunteita ja selvittää, mitä haluan ja mikä olisi mulle hyväksi. Koko elämä tuntuu valuvan muiden miellyttämiseen. Olen sairastanut masennusta jo monta vuotta.”

Oli se kyllä raskasta kuunnella kun aikuinen ihminen ruikutti ja valitti 40 vuotta. Onneksi loppui se. Kuolemaan katkesi napanuora, joka oli kuristunut oman kaulani ympäri jonkin sortin henkiseksi talutusnuoraksi.

 

Lähde:

https://www.vauva.fi/keskustelu/4237214/ketju/oman_lapsen_kayttaminen_terapeuttina_itselle