Oh, My GAD! -bloggaajan neuvoista parhaat, OSA 2
Tämä teksti on lainattua Oh, my GAD -blogista.
Lähde: https://ahdistusblogi.wordpress.com/
Ahdistuneisuushäiriön kanssa usein yhdessä esiintyvät, OCD-tyyppiset oireet:
Intrusiiviset eli pakkoajatukset, jotka pulpahtelevat mieleen äkkiarvaamatta ja kutsumatta. Ne pyörivät usein erilaisten tabuasioiden, kuten väkivallan ja seksuaalisuuden ympärillä. “Mitä jos lyön vieressäni istuvaa henkilöä? Mitä jos sekoan julkisella paikalla ja alan huutaa jotain typerää, enkä pysty hillitsemään käytöstäni? Mitä jos alan kiroilla kovaan ääneen kesken näiden hautajaisten?” On tärkeää muistaa, että intrusiiviset ajatukset eivät kerro mitään niistä kärsivän henkilön moraalista tai impulssikontrollista. Ne eivät myöskään kerro halusta tehdä näitä asioita, vaan ne ovat ahdistusajattelulle tyypillisiä pelkotiloja. Intrusiivisten ajatusten seurauksena on usein valtavaa häpeää, ahdistustiloja, pakko-oireita ja jopa itsetuhoisuutta.
Mikä avuksi: tiedosta ajatus intrusiiviseksi ja muistuta itsellesi, ettei se kerro mitään sinun haluistasi, impulsseistasi tai moraalistasi. Älä välttele tietoisesti tilanteita, joissa ajatuksia voi esiintyä. Ajatukset ovat aina vain ajatuksia, eivätkä ne tee kenestäkään pahaa tai vääränlaista ihmistä. Intrusiiviset ajatukset ovat monessa mielessä kuin vastenmielisiä unia.
0 0 0 0 0
Muunlaisia pakkoajatuksia voivat olla esimerkiksi pelko sairauksista, tartunnoista ja äärimmäinen huoli esimerkiksi puhtaudesta ja hygieniasta. Pakkoajatukset voivat koskea myös esimerkiksi omia, menneitä virheitä ja töppäyksiä, joko todellisia tai kuviteltuja: “Piru periköön sen kerran, kun änkytin luokan edessä pitäessäni esitelmää seiskalla!” “Entäpä se kerta, kun rapsutin ajatuksissani kynsiltäni lakkaa bussissa! Entä jos lakkahippuja meni bussin lämpöpatteriin ja ne syttyvät siellä palamaan? Silloinhan olen murhaaja!” (Tämä viimeksimainittu on muuten blogistin oma, taannoinen huolenaihe…) Tällaiset pakkoajatukset osaavat olla usein todella vakuuttavia, ja voivat helposti saada niistä kärsivän henkilön varmaksi siitä, että tämä on todella tehnyt jotain aivan hirveää, tai että tätä uhkaa jokin vaara, kuten vakava tartuntatauti. Järkiajattelu, mukaan lukien esimerkiksi lääkärin vakuuttelut siitä, että vaaraa ei ole, ei tahdo usein auttaa. Jälkikäteen katsottuna tai ulkopuolisen silmin ajatukset saattavat vaikuttaa jopa naurettavilta, mutta silloin kun ne ovat päällä, niitä voi olla todella vaikea tunnistaa tavallisesta ajatusvirrasta sairauden sanelemiksi.
Mikä avuksi: koeta tiedostaa ajatus ahdistuksen sanelemaksi. Älä työnnä sitä pois vaan anna sen tulla ja mennä, sillä se menee ennen pitkää aina pois.
0 0 0 0 0
Pakko-oireet eli kompulsiot: erilaiset rituaalit, joilla usein torjutaan edellämainittujen kaltaisten ajatusten seurauksena koettua uhkaa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi erilaiset pesut, jotka on pakko suorittaa aina samalla lailla ja samassa järjestyksessä.
Mikä avuksi: tähän on hieman vaikeaa vastata, sillä olen kärsinyt varsinaisista kompulsioista viimeksi ehkä 15- tai 16-vuotiaana. Tuolloin pääsin minua vuosikausia vaivanneesta oireesta eroon niin, että poistin siitä ensiksi tietoisesti yhden osan, sitten, huomatessani että mitään pahaa ei tapahtunut, toisen, kolmannen ja lopulta pystyin lopettamaan toiston kokonaan. Avuksi tarvittiin toki terapiaa, en olisi päässyt oireesta eroon ilman sitä. Voinkin puhua vain lähinnä omasta kokemuksestani ja siitä, mikä minua on auttanut.
0 0 0 0 0
Epäluuloisuus, varuillaan olo tai harhaluulot: “Mitähän Essi tarkoitti katsoessaan minua niin? Olen varmasti loukannut häntä jotenkin. Okei, jos hän soittaa minulle tänään, silloin kaikki on kunnossa. Voi ei, hän ei soittanut! Jokin on varmasti pielessä!”
Mikä avuksi: Epäluuloisuutta on vaikeaa hoitaa itse, sillä vaikka ajatukset tiedostaisikin jollain tasolla irrationaalisiksi, ne voivat tuntua vakuuttavilta. Keskusteluapu esimerkiksi terapian muodossa auttanee parhaiten.
0 0 0 0 0
Ärtyisyys, itkuisuus, tunne siitä että on “kireällä” tai “katkeamis-“ tai “räjähtämispisteessä”
Mikä avuksi: riittävä lepo, sekä turvallinen ja luotettava seura, jossa myös negatiivisia tunteita saa ilmaista vapaasti; ärtyisyyden ja aggression purku esimerkiksi mattoja tamppaamalla tai tyynyyn huutamalla. Itselleen kannattaa antaa lupa itkeä, sillä se on usein katharttinen kokemus, jonka jälkeen olo paranee ainakin tilapäisesti.
Lähde: