Vääränlaisuuden silmukka, osa 1
Löysin googlen avulla Michiganin yliopiston (2018) artikkelin Stuck in a Loop of ‘Wrongness’: Brain Study Shows Roots of OCD, joka ruotii aivokuvantamista OCD:n juurisyiden etsimisen apuvälineenä.
”Nyt etsitään OCD:n juurisyitä aivotutkimuksen avulla – tutkijat tunnistavat aivoissa poikkeavuuksia, jotka ovat yleisiä pakko-oireisesta häiriöstä kärsiville ihmisille. Kukaan ei kuitenkaan tiedä tarkalleen, mikä saa pakko-oireiset tekemään mitä he tekevät, vaikka he olisivat täysin tietoisia siitä, että heidän ei pitäisi tehdä niin. Noin puolelle kaikista sairastuneista ei ole tehokkaita hoitovaihtoehtoja.”
Artikkelin mukaan OCD-potilas on kuin ”vääränlaisuuden” silmukkaan juuttunut. Allekirjoitan tämän täysin. Itse arvelen, että puolet OCD-potilaista ei hyödy kognitiivisesta terapiasta hölynpölyä, koska ongelmana ei suinkaan ole yksittäiset juuttumiset johonkin hyrrään, vaan kokonaisvaltainen epäluottamus elämää kohtaan, sekä epätietoisuuden sietämisen vaikeus. OCD-rituaalit ja ajatuskehät ovat vain oire ja samalla keino, millä tämä kauhu epävarmuudesta yritetään tukahduttaa.
Samalla tavalla kuin anoreksiassa ei ole kyse vain syömisestä, vaan riittämättömyyden ja vääränlaisuuden tunteista, ehkä myös kontrolloinnin tarpeesta ja äärimmäisestä keinosta suojella egoa. Että jos olen kaikella muulla tavalla häpeällisen huono, niin en ainakaan ole läski.
Omasta mielestäni OCD:tä on myös kahta eri tyyppiä, kuten kaksisuuntaistakin. En tiedä hyödyttävätkö diagnoosit ketään, mutta itse jakaisin pakko-oireilun tyyppin I joka on kiintymyssuhdevaurion aiheuttama ja tyyppi II sitten taas jokin yksittäisestä traumaattisesta tapahtumasta tullut oire.
”Hiljattain julkaistussa tutkimuksessa tutkijat pystyivät paikantamaan tietyt aivoalueet ja prosessit, jotka liittyvät kaikille OCD-potilaille yhteiseen toistuvaan käyttäytymiseen. Tutkimukset viittaavat siihen, että OCD-potilaiden aivot juuttuvat ”vääryyden” silmukkaan, joka estää kärsiviä lopettamasta käyttäytymisen, vaikka he tietäisivät että pitäisi. OCD:ssä aivot reagoivat liian voimmakkaasti virheisiin ja liian vähän signaalien pysättämiseen. Nämä ovat poikkeavuuksia, joiden tutkijat olettavat olevan ratkaisevassa roolissa OCD:ssä.”
Se henkinen hätä omasta viallisuudesta on itselläni suoranaista pakokauhua, joka estää rationaalisen ajattelun. Tämän takia toimintaa on vaikea lopettaa. Itselläni on kysymys eloonjäämisestä, se on eloonjäämistaistelua; musertumisen uhka on valtavaa.
”Virheiden käsittely ja estohallinta ovat molemmat tärkeitä prosesseja, jotka muuttuvat sairaudesta kärsivillä ihmisillä. Tiedämme, että potilaat ymmärtävät usein käyttäytymistään ja voivat havaita tekevänsä jotain, jota ei tarvitse tehdä, mutta nämä tulokset osoittavat, että virhesignaali ei todennäköisesti saavuta aivoverkostoa, joka on kytkettävä, jotta he lopettavat sen tekemisen.”
”Tuntuu kuin heidän jalkansa olisi jarrulla ja käskee heitä pysähtymään, mutta jarrua ei ole kiinnitetty siihen pyörän osaan, joka voi todella pysäyttää heidät.”
Tämä on juuri taas tätä. Ei ymmärretä, että se hätä, jota pakko-oireinen kokee on pelkoa ja sekasortoa. Sieltä paniikin alta on melkein mahdotonta yltää sinne rationaaliselle puolelle. Pakko-oireinen haluaa saada sen pakokauhun loppumaan ihan millä keinolla tahansa ja siitä syntyy motivaatio rituaalien pikkutarkkojen sääntöjen noudattamiselle, joita OCD-potilas kyllä jaksaa suorittaa vaikka tuntitolkulla, jotta pääsee pelon tunteesta eroon ja sitä kautta turvan tunne palautuu. OCD-potilas ei ota mitään riskejä, koska uhan tunne on lataukseltaan samanlaista kuin juoksisi ulos palavasta talosta.
”Tutkijat keskittyivät kokoelmaan aivoalueita, joita yhdistää hermoyhteyksien valtaväylät syvällä aivojen keskustassa. Alue toimii normaalisti virheiden tai mahdollisen pysäyttämistarpeen tarkkailijana ja saa aivojen etuosassa olevat päätöksentekoalueet mukaan. Terveisiin vapaaehtoisiin verrattuna OCD-potilailla oli paljon enemmän aktiivisuutta tietyillä aivoalueilla, jotka osallistuivat virheiden tunnistamiseen, mutta vähemmän aktiivisuutta niillä alueilla, jotka voisivat auttaa heitä lopettamaan.
OCD-potilas ei pysty ottamaan riskejä, koska hän pelkää epäonnistuvansa ja hänellä on polttomerkki hermostossaan, että epäonnistuminen on kohtalokasta. Ehkä hän ei edes halua ottaa riskejä, koska uhka on usein sietämätöntä pakokauhua?
Itse hoidan omaa OCD:täni vähentämällä jännittyneisyyttä ja pelkoja, en ole yksittäisistä rituaaleista enää erityisen kiinnostunut. Ne ovat vain pieni osa isompaa ongelmaa. Jatkan samalla aiheella seuraavassa postauksessa.
Lähde:
Lähde:https://www.michiganmedicine.org/health-lab/stuck-loop-wrongness-brain-study-shows-roots-ocd