Olen taikapeili

Luen nyt Jorma Myllärniemen kirjaa: Narsismi, vamma ja voimavara (Helsinki 2006). On eittämättä paras ihmisen minuutta käsittelevä kirja, jonka olen milloinkaan lukenut.

Sieltä löysin käsitteen taikapeili. Narsisti tarvitsee taikapeilin eli ihmisen, joka ihailee ja palvoo, vaikka narsisti itse käyttäytyisi kurjasti ja epäreilusti. Taikapeilin tehtävä on siis heijastaa epärealistisen imartelevaa kuvaa toisesta ihmisestä ja sillä tavalla tukea hänen hyvinvointiaan.

Minun merkittävin roolini on ollut toimia taikapeilinä. Ja jos luovun tästä roolista, elämältäni katoaa tarkoitus. Minun sisäinen motivaationi perustuu taikapeilinä toimimiselle – sille, että olisin todella hyvä siinä, paras mahdollinen mielistelijä, maailman miellyttävin ihminen. Ilman tätä roolia en ole oikein mitään. Kuin en olisi edes olemassa, siltä se tuntuu.

Olen siis koko elämäni ollut roolissa, jossa minun tehtäväni on tukea läheisen ihmisen itsetuntoa ja tunne-elämää oman jaksamiseni kustannuksella. Tai oikeastaan oma hyvinvointini on perustunut siihen, että lähellä oleva epävakaa ihminen voi kutakuinkin hyvin, jotta itse voin kokea turvaa.

Huonosti voidessaan tämä lähimmäinen sortuu (osittain epähuomiossa) rankaisemiseen, koska hän ei kestä mielipahaa, joka aiheutuu siitä, että en ole hyvien fiiliksien loputon kaivo, josta voi omiin tarpeisiinsa ammentaa. Ja jos hän kokee tulevansa torjutuksi, hän janoaa kostoa.

Linkki kirjaan:
Narsismi