OCD-äidin ajatustornado – lainaus Huono Äiti blogista
Bongasin OCD:n googlettelun yhteydessä alla olevan omakohtaisen kokemuksen pakko-oireilusta Huono äiti -blogissa. Teksti on suoraan kopioitu sivustolta ja siihen on linkki postauksen alla. Minä myös olen tällainen naputtelija ja läpsijä. Erityisesti naputtelua minulla on päivittäin. Itselläni näitä kuvatunlaisia ajatustornaadoja tulee aina iltapäivisin, ei milloinkaan yöllä. Ehkä aamullakin joskus, jos juon liikaa kahvia ja kofeiini kieputtaa minua. Tunnistin tekstistä myös itsesyytökset ja kohtuuttomat syyllisyyskysymykset.
Moi, mulla on OCD. Olen myös äiti. Haluankin nyt kertoa millainen saattaa olla OCD-äidin ajatustornado. Kutsun sitä siksi koska tornadoon joutumiselta se tuntuu. Jos koet jossain vaiheessa tätä tekstiä tarvetta kommentoida että ”en oo koskaan ymmärtänyt miks pitää kaikesta stressata” niin suosittelen ensin tutustumaan tähän sairauteen. Se kun ei ole pelkkää pöpökammoa niinkuin moni luulee. Tämä on monimutkainen ja todella monioireinen sairaus.
Minulla ocd puhkesi 20-vuotiaana. Pahin vaihe oli n. 5 vuotta ja sitten se hiipui pois elämäntilanteen muututtua. Poikkeusolot saivat vanhan kaverin palaamaan 7 vuoden hiljaiselon jälkeen. No mitä se sitten tarkoittaa kun ajatustornado imaisee? No, se tapahtuu minulla vain öisin. Onneksi. Monella tämä on krooninen.
Painan pääni tyynyyn ja samantien valtaa pakkoajatukset. Mitä jos söinkin vahingossa raskaana jotain mitä ei olisi saanut? Ainakin kurkkupastilleja söin ja niissä taisi olla makeutusaineita. Käyn läpi listaa mielessäni että mitä kaikkea ei saanut syödä ja yritän miettiä jokaisen suupalani koko raskauden ajalta. Hiuksetkin värjäsin kerran ja aurinkorasvan vaaroista en tiennyt. Lapseni saakin nyt todennäköisesti syövän vuokseni ja miten minä selitän sen hänelle. Käyn läpi että montako kertaa laitoin rasvaa ja käyn kädellä läpi ne kehonkohdat mihin sitä laitoin. Käyn ne läpi parillisen määrän sillä pelkään että lapsen isä lähtee jos määrä jää parittomaksi. Kofeiiniakin taisi mennä liikaa, kuinkas iso se muumimuki onkaan.
Tässä vaiheessa olen alkanut naputtamaan nenää sormenpäällä ja laskemaan neljään. Pidinkö tarpeeksi sylissä lasta? Olenko liian ankara? Olenko liian lepsu? Mikähän on ollut se turning point että lapsi alkaa sitten aikuisena ihan varmasti irtosuhteisiin ja myymälävarkaaksi. Käyn läpi kaikki äitiyteni mokat. Onneksi lapsi on vasta 2, mokia on vielä kohtuullinen määrä. Käyn läpi huolet lapsen koulukiusaamisesta aina siihen aurinkorasvan aiheuttamaan lapsettomuuteen ja huonoon eläkeikään kun tämä maapallokin varmaan on jo aivan liian kuuma asua silloin.
Nenän nakuttelu on jo vaihtunut otsani läpsimiseen. Jossain vaiheessa pääsen siitä irti. Joko ahkeran googlettelun tai puolisoni tuen avulla. Onneksi elämä alkaa normalisoitua ja vanha ystäväni ocd on jälleen siirtymässä taka-alalle. Halusin vain kertoa millaista tälläisen kanssa eläminen saattaa olla. Minulle tämän laukaisi silloin aikanaan huono suhde ja hirvittävä stressi. Ehkä tällä nyt haluan sanoa että ole armollinen itsellesi, älä sairastuta mieltäsi.
Lähde: