Elämänkulun tarkistelu, nuoruusikä: identiteetti vs roolien hajaannus

Nuoruusiän vaiheessa rakennetaan omaa identiteettiä. Epäonnistuminen näkyy roolien hajaannuksena; päätöksien tekeminen on vaikeaa, eikä yksilö tiedä kuka hän on ja mitä hän haluaa. Epäonnistuminen tuottaa myös tunteen ulkopuolisuudesta. (McLeod 2018)

Alkuosa nuoruusiästä meni melko kivuttomasti. Seurustelin ikävuodet 15 – 18 saman pojan kanssa ja suhde oli alkuaikoina hyvä. Minulla on ollut myös kavereita. Tosin lukioikäisenä koin olevani kahden eri ryhmän välissä, ja osittain ulkopuolinen. Olen kuitenkin aina saanut runsaasti huomiota vastakkaiselta sukupuolelta, joten se on vahvistanut itsetuntoani. Lukion toisella luokalla parisuhteessani oli ongelmia ja kolmannella stressasin ylioppilaskirjoituksista. Minulle tuli pakko-oireita. Koulu kärsi kun asioita piti alkaa tekemään moneen kertaan ja tietyillä rituaaleilla, ja silti epävarmuus kalvoi mieltä. Pakko-oireeni liittyivät tarkisteluun ja peseytymiseen. Arvosanat tippuivat. Sain kirjoitukset kuitenkin kunnialla tehtyä ja pidin välivuoden. En tiennyt mitä haluaisin tehdä työkseni.

Ensimmäinen parisuhteeni oli loppuaikaa lukuun ottamatta mielestäni melko toimiva. Olimme kummatkin toisiimme kiintyneitä ja sitoutuneita. Loppuvaiheessa huomasin erovaisuuksia meidän välillä. Poikaystäväni lähti ammattikouluun ja minä menin lukioon. Tuntui että hän jäi kehityksessään paikoilleen ja minä menin eteenpäin. Hän tuntui minusta lapselliselta. Suhde kariutui. Olin pitkään todella eksyksissä suhteen jälkeen. Rakastuminen oli ollut ihaninta mitä minulle oli koskaan tapahtunut ja etsin kiivaasti uutta tiivistä parisuhdetta. En onnistunut löytämään samanlaista yhteyttä kenenkään kanssa ja turhauduin. En kuitenkaan muista tunteneeni itseäni mitenkään yksinäiseksi, minulla oli ystäviä. Kävimme paljon baareissa ja pidimme kotibileitä.