turvattomuuden tunne
Emotionaalinen turvattomuus astuu paikalle kun lapsen kokemus mitätöidään
Emotionaalisessa turvattomuudessa on kyse kokemuksesta, ettei riitä, kelpaa tai tule hyväksytyksi sellaisena kuin on. Keskeneräisenä, osaamattomana, ujona, herkkänä, mielipiteineen ja ennen kaikkea tunteineen ja tarpeineen.
Turvattomuuden kokemus lähtee syntymään meihin usein jo lapsena, mutta voi vahvistua missä kohtaa elämäämme tahansa. Vaativuus, ankaruus, kohtuuttomat odotukset ja aikuisen oma, lapsen päälle loiskima viha ja häpeä ovat hyvin tyypillisiä emotionaalisen turvattomuuden tunteen synnyttäjiä.
Kaikki nämä voivat tapahtua myös sanattomasti, perheen tai ryhmän vallitsevana ilmapiirinä. Huokailuina, murahduksina, tuomitsevina katseina tai katsomattomuuksina.
Aikuiset pukevat odotukset ja vaatimukset lauseisiin, joilla kielletään lasta tuntemasta, niin kuin tuntisi.
”Ylös vaan, ei sattunut!”, kun lapsi itkee kaatumistaan.
”Nyt olet kiltisti tai lähdet autoon rauhoittumaan”, kun lapsi ei jaksa kulkea mukana ja ilmaisee väsymystään.
”Sulle ei kyllä mikään kelpaa”, kun lapsi ilmoittaa erimielisyytensä ruoasta tai saamastaan lahjasta.
Pienillä, arkisilla lauseilla aikuiset mitätöivät lapsen kokemuksen, ylitävät lasten minuuden rajat.
Meillä kotona kuulin moneen kertaan lauseen: ”olet syntynyt väärään perheeseen” ja ”otan avioeron teistä lapsista”. Jälkimmäinen viittaa lienee hylkäämiseen. Hieman kryptinen se on, mutta niin oli äitini mielikin.
Kiltti lapsi nielee tarpeensa, jottei olisi aikuiselle hankala. Hän peittää mielipahan tunteensa sisuksiinsa, jottei aiheuttaisi kiusallisia tilanteita. Hän pakottaa itsensä reippaaksi, vaikka sisimmässä huutaisi hätä. Hän suorittaa, tekee ja pusertaa, vaikka olisi jo uupunut. Hän on minikokoinen tuleva burn-out -aikuinen.
Lapsen tulee osata ja tehdä oikein.
Osata vastata syyttävään kysymykseen ”miksi teit noin?”
Osata tunnekuohussaan nöyrtyä ja pyytää anteeksi, vaikkei ole itsekään tullut kokemuksessaan kuulluksi ”nyt kyllä pyydät anteeksi”.
Ottaa huppu pois päästä, vaikka sisällä huutaa epävarmuus, ”katso silmiin, kun puhun sinulle!”
Osata hiljentyä, vaikka sisällä painaa möykky, ”mitä sä jaksat mankua noin pienestä?”.
Tai vain pystyä nielemään tunteensa, kun ei ole ketään ottamassa koppia, auttamassa jäsentämään sisäistä oloa tai kanssa säätelemässä kuohua.
Turvattomuus johtaa kontrollointiin ja elämän kapeutumiseen
Turvattomuus on kipeä ja yksinäinen, tyhjyyttä humiseva tunne. Tunne siitä, ettei kukaan kannattele, vaan on jaksettava ja pärjättävä yksin. On suostuttava vaikkei haluaisi, koska niin on tottunut tekemään. Itseään ei oikein osaa puolustaakaan, saati ilmaista syvimpiä tarpeitaan. Ei ole tullut kuulluksi, ymmärretyksi, vastaanotetuksi. Koska emotionaalinen turvattomuus on kipeä ja epämääräinen olo hylätyksi tulemisesta, peitämme sitä alitajuisesti monilla eri tavoilla.
Omalla kohdallani olen peittänyt turvattomuutta keskittymällä pakkorituaaleihini. Turvattomuus on näkynyt myös läheisriippuvuutena.
Kontrolloimme, hallitsemme, suoritamme, miellytämme ja väännymme monelle korkkiruuvin kierrokselle, vaikkemme haluaisi tai jaksaisi ja vaikka omat tarpeemme tulisivat jälleen niellyiksi. Mutta onhan se meille jo tuttua. Turvaahan sekin on, vaikkakin näennäistä. Niin olemme tottuneet saavamme hyväksyntää, ehkä jopa kiitosta ja ihailua.
Päädymme olemaan jotain, mitä ajattelemme muiden odottavan, emmekä edes tiedä kuka oikeasti olemme tuon kaiken alla. Emotionaalinen turva on edellytys sille, että ylipäätään uskallamme ilmaista ja näyttää tunteitamme toisille, olla inhimillisesti tarvitsevia. Kun tunneilmapiiri on hyväksyvä, turvallinen ja kannatteleva, ei energia mene tunteiden peittämiseen. Silloin tietää, että tulee kuulluksi ja hyväksytyksi kaikkine puolineen.
Emotionaalisen turvan rakentaminen alkaa aina omien tunteiden ja tarpeiden sallimisesta.
Itse voi alkaa rakentaa emotionaalista turvan ilmapiiriä tulemalla itse tutuksi omien tunteidensa kanssa – sallimalla itselleen tunteita ja harjoittelemalla tunteiden kannattelua ilman niiden panttaamista tai toisten päälle tiuskimista. Mitä enemmän ymmärrämme ja hyväksymme tunteiden virtauksia itsessämme, sitä enemmän pystymme sallimaan niitä myös muille.
Harjoittelun avulla voi tuntea tervettä erillisyyttä ja voimaa. Turvaa olla, muista ja muiden reaktioista huolimatta. Omat rajamme alkavat rakentua vuotavista jämäköiksi. Tuomitsevuus kääntyy myötätunnoksi ja ymmärtämiseksi, koska uhkaa ei enää ole, vaan sisällämme lepää turva, jossa itsekin voimme levätä.
Emotionaalisen turvan rakentaminen alkaa aina siis omien tunteiden ja tarpeiden sallimisesta. Kuulostaa niin simppeliltä, mutta miksi se on niin hiton vaikeaa?!
Lähde: https://www.tunnejataida.fi/emotionaalinen-turvattomuus-on-lasna-monissa-perheissa-ja-lapsiryhmissa