Elämänkulun tarkistelu, varhainen leikki-ikä: itsenäisyys vs epäily sekä häpeä

Toisen kehitysvaiheen onnistuessa lapsi itsenäistyy ja oppii ilmaisemaan tahtoaan. Epäonnistuminen taas tuottaa häpeän ja epäilyn tunteita. (McLeod 2018)

Kun olin pikkulapsi, olimme rahtilaivan mukana isäni töissä. En muista tästä mitään, mutta olen nähnyt valokuvia ajalta. Äiti kertoi, että saatoin olla viikon ulostamatta, koska pelkäsin laivan vessaa. Kun hän oli antanut minulle ämpärin, olin suostunut ulostamaan siihen. Edelleen en pysty ulostamaan, jos asunnossa on joku muu minun lisäkseni.

Äitini ylpeili useasti, miten olin kiltti lapsi – minulla ei ollut edes uhmaikää. Ei tietenkään ollut, koska olen pelännyt hylkäämistä. Tämä ”ylpeilyn aihe” tiivistääkin hyvin äitini epäkypsyyden ja yksinkertaisuuden.

Leikki-iästä muistan sen, että isoveljeni kiusasi minua. Hän on kiusannut minua niin pitkään kun muistan. Kiusaaminen oli jatkuvaa ja rajua. Äitini ei puuttunut asiaan, koska hän ei jaksanut. Isäni suosi minua ja oli ilkeä veljelleni. Veljeni kateus ja kauna ilmeni vähättelynä ja riidan haastamisena. Olen ollut aina veljeäni älykkäämpi ja verbaalisempi, joten voitin sanalliset väittelyt. Koska hän jäi väittelyssä häviölle, hän kävi minuun fyysisesti kiinni. Hän oli minua vahvempi ja vanhempi. Olen saanut lapsuudessani ja nuoruudessani monesti osumia. Murtumilta olen kuitenkin välttynyt.