”Jos sinua ei olisi olemassa, minulla ei olisi tätä ongelmaa!”

Kolme vuotta avomieheni on ärsyttänyt minua kommenteilla, joiden sisältö on vaihdellut, mutta rakenne ja viesti on pysynyt samana. Tiivitetysti se on:”Jos sinua ei olisi olemassa, minulla ei olisi tätä ongelmaa” Asiat eivät välttämättä ole kovin suuria tai merkityksellisiä, mutta minun pinnaani on kiristänyt se, että nämä kommentit ovat rakenteeltaan kuin toistensa kopioita.

Annan esimerkin. Tänään keskustelimme, että ensi jouluna voisimme olla matkoilla jossain auringossa. Voisimme varata matkan jo nyt, niin on mistä valita. Sitten hän sanoo: ”mutta jouluna voi olla todella vaikeaa saada kissavahtia!” Mietin että mitä helvettiä, eihän meillä ole edes kissaa! Tämä on taas tätä!! Hänellä on ongelma, jota hänellä ei olisi, jos minua ei olisi olemassa. Ongelmana tällä kertaa on minun kaipuuni ja toiveeni kehräävästä karvapallerosta.

Oikeasti hän ei halua nyt kissaa sotkemaan asuntoa, erityisesti koska meillä on julkisivuremontti menossa, eikä ikkunoita voi avata. Se kissan pissan ja ulosteen haju on itsestänikin kuvottava ja nyt ainoa tuuletusmahdollisuus on kadulle. Lisäksi häntä kuormittaa se, että minä olen usein vihainen, jos kissa maukuu. Hän ei halua nähdä minua kiukkusena tiuskimassa, kun kissa määkii ja hiekkalaatikko haisee. Kyllä minä sen ymmärrän.

Luulen että hän ei voi ilmaista mielipidettään suoraan, koska hän pelkää minun reaktiotani. Hän ei halua kohdata minun pettymystäni tai kiukkuani, eikä ottaa vastuuta hänen omasta toiveestaan. Sen sijaan hän ehdottaa jouluksi matkaa, joten hän voi pidentää kissavapaata aikaa, koska toukokuussa olemme menossa Albaniaan ja sitä ennen olen luvannut olla ottamatta lemmikkiä. Hän tavallaan pääsee tavoitteeseensa epäsuorilla keinoilla eli manipuloimalla, mutta itseni kannalta mahdollisimman kurjalla tavalla: viestimällä että ongelma on minussa, minun tarpeeni ja toiveeni ovat ongelmallisia, oikeastaan pelkästään olemassa oloni aiheuttaa hänelle ongelmia.

Eikä tämä nyt ole mikään tuulesta temmattu juttu. Koska kolme pitkää vuotta olen tarkkaillut avomiestäni, jotta voisin olla täysin varma – etten vaan kuvittele tai ylireagoi. Olen lähetellyt itselleni tekstiviestejä riitatilanteista; hautonut pohdintojani huolellisesti, ennen kuin toin asian esille. Kolme vuotta, OMG! Olen säälittävä! Mutta ymmärrän itseäni hyvin, koska suora kommunikointi ei kerta kaikkiaan onnistu.

Näen parisuhteessani jatkumoa lapsuuteeni. Samoja elementtejä on paljon. Olen kuitenkin sen verran ”kivunnut” tässä ihmissuhdedynaamikassa, että lyömisen ja huutamisen sijaan saan osakseni lähinnä piilotettua ivaa, sättimistä ja manipulointia. Eikä näitäkään ihan päivittäin ole.