Lökötila

Tänään hermostoni on ollut suurimman osan aikaa lökötilassa.

Hermoston ollessa lökötilassa minulla on energiaa tehdä asioita, puuhastella juttuja, koska aivoissa ei pyöri mitään ylimääräistä ja mieliala pysyy tasaisena. Vatsa ei ole kipeä, en pelkää ihmisiä, elossa oleminenkaan ei harmita. Minua ei hävetä, enkä tunne mitään epämääräistä syyllisyyttäkään.

Minulla on olo, että minulta ei puutu mitään olennaista, enkä haluaisi olla missään muualla kuin tässä – kaivelemassa UFFin ale-laareja ja katsomassa Maunula-talossa lapsille suunnattua esitelmää aurinkokunnastamme.

Olen riittävä sellaisena kuin olen. Olen arvokas, koska olen minä – olen siis kallisarvoinen sellaisenaan, ilman että pitäisi olla jotenkin hyödyllinen jollekin muulle. Olen tärkeä ihan tällaisena, tai oikeastaan sen takia, koska olen minä. Pelkästään sillä, että olen olemassa, on arvoa. Elämäni on merkityksellistä, eikä sitä tarvitse erikseen pyöritellä mielessä, vaan se on itsestään selvä fakta.

Virtaa vapautuu muuhun tekemiseen, kun ei tarvitse pohtia, miksi voin niin huonosti ja mikä siihen auttaa. Luulen että kyse voisi olla perusturvallisuuden tunteesta.Tänään olen ollut siis turvassa. Hyvä päivä ollut!