Minulla on harhaluuloja!

Mitä on psykoottinen masennus? 

Psykoottisen masennuksen oireet vastaavat muuten vaikeaa masennusta, mutta masennuksen lisäksi esiintyy joko harhaluuloja, aistiharhoja, psykomotorista hidastumista tai kiihtymistä sekä jopa täydellinen pysähtyminen eli sulkutila. 

Usein kyyniset ajatukset ovat hallitsevin oire. Masentunut henkilö kärsii yleensä myös mielihyväkokemusten puutteesta, unihäiriöistä, keskittymisvaikeuksista, päättämättömyydestä, syyllisyyden ja arvottomuuden tunteista, toivottomuudesta tai itsetuhoajatuksista.

Depressiivinen stupor tarkoittaa psykoottiseen masennukseen liittyvää sulkutilaa, jossa potilas on täysin pysähtynyt, reagoimaton, puhumaton ja kykenemätön syömään tai juomaan.

Harhaluulojen sisältö on tavallisesti vainoava tai luulotautinen. Harhaluuloinen henkilö voi olla esimerkiksi vakuuttunut, että hän on tehnyt rikoksen tai syntiä. Hän saattaa myös uskoa sellaisen katastrofin tai tuhon olevan tulossa, josta hän on vastuussa. Somaattiset harhaluulot liittyvät usein suoliston toimintaan.

Harhaluulot ovat harvoin yhtä mahdottomia tai kummallisia kuin skitsofrenian kirjon sairauksissa eli kokemuksia telepatiasta, satunnaisten asioiden liittymisestä itseensä tai tunnetta siitä, että joku toinen hallitsee henkilön mieltä.

En ole aikaisemmin edes ymmärtänyt, että ajatteluni on selvästi poikkeavaa (siis myös muutenkin kuin pakko-oireiden osalta) – nämä psykoottisiksi luokitellut ajatuksethan on minulle ihan tuttuja, näitä juttuja on pyörinyt päässäni lapsesta asti!

Hain keskustelupalstoilta vertaistukea, koska tuskin olen yksin näiden ajatusten kanssa. No en ole:

”Itselläni oli jatkuvan kammottavan olon (sielussa, mielessä ja ruumiissa) lisäksi harhoja. Kuvittelin, että minua seurattiin videokameralla jatkuvasti. Että elämäni olisi jokin koe.” Ihan pienestä pirpanasta asti minullakin on ollut olettamus, että elämäni on jonkin sortin koe ja minun tekemisiäni seurataan jatkuvasti. Näin aikuisena ymmärrän, että nämä ajatukset ovat epätosia, mutta siltikin ne ovat mielestäni ihan mahdollisia. On paljon asioita, mitä me ihmiset emme vielä tiedä. Ihan hyvin maapallo voi olla jollekin terraariota vastaava harrastus.

Olen pyöritellyt myös paljon ajatusta, että voisinko  olla jonkun pelinappula. Olen miettinyt, että jos näin on, minun on parasta olla jollain tavalla kiinnostava, etten tule deletoiduksi. Jos olen jonkun seurannan alla, se luultavasti haluaa nähdä kehitystä; että jalostun ihmisenä, opin jatkuvasti uusia asioita ja osaan yhdistellä oppimaani tietoa. Kuin kulkisin jonkin arvoituksen ratkaisua kohti ja lopussa joku iloitsisi, että well done, onnistuit!

Vieläkin päivittäin mietin, että onko esim töissä wc-tiloissa kamerat. Edelleen minulla on siis kokemus, että minua tarkkaillaan, eikä tekemisiäni katsella ”hyvällä silmällä” vaan myötätunnottomasti arvostellen. Nykyään tosin enimmäkseen ajattelen, ettei keski-ikäisen naisen vessassa nysvääminen ketään kiinnosta.

”Tunsin raajani vieraiksi. Kädet tuntui olevan jonkun toisen kädet. Jalat veivät minua kuin matkustajaa. Koin asuvani päässäni pienessä ohjauskeskuksessa.” Samanlainen ajatus pyörii päässäni joka päivä. Tulen liian tietoiseksi itsestäni. Tuijottelen käsiäni, että ovatko nämä nyt minun käteni. Saatan tömpsytellä jaloillani maata ja ajatella, että ihan hassua että minulla on kaksi jalkaa. Oikeestihan minuus on siellä silmien takana aivotoimintana. Sitte tuijottelen muita ihmisiä ja tuumaan, että niillä on ihan samanlainen koneisto siellä päässä ja jokaisella oma elämänsä.Katselen ihmisiä ja mietin että minne tuokin on menossa, ketä tapaa seuraavaksi, missä asuu, millaisia huolia kenelläkin on. Joskus myös huvitan itseäni ajattelemalla omia (turhia) pelkojani toisten ajatuksina. Niin niihin saa vähän etäisyyttä ja suhteellisuuden tajua.

”Mahtaisiko minulla olla psykoottinen masennus? Oireeni ovat hyvin outoja, esimerkiksi kun käyn lenkillä yksin enkä näe hetkeen ketään niin alan ajattelemaan, että kaikki ihmiset katoavat maailmasta ja jään aivan yksin. Olen myös hieman itsetuhoinen, kun harjoittelen enkä muista kunnolla harjoiteltavaa asiaa lyön itseäni päähän ja revin ihoani irti” Hakkaan myös päätäni oveen tai hissin seinään, kun jokin asia vituttaa. Luulin että se on ihan normaalia. Potkin myös lumikasoja, syksyn lehtiä, hajotan lätäköistä jäät vihaisena. Revin myös kertakäyttöhanskoja, suusuojaimia, roskapusseja. Itse ajattelen, että on hyvä että tunnistan turhautumisen ja puran sen hallitusti johonkin mistä siitä ei ole mitään haittaa. Jos olen koko päivän yksin kotona lukemassa tenttiin, niin pakotan itseni ulos juuri sen takia, että ymmärrän etten ole yksin tällä planeetalla. Itselleni sopii kirjastossa opiskelu, esim Richardinkadun kirjasto on ihan huippu.

 Joskus oirekuvaa hallitsee liiallinen keskittyminen ja huolehtiminen ruoansulatuksesta esim. henkilö ei suotu syömään, kun pelkää suolisto-oireitaan tai seuraa liian tarkasti suolen toimintaansa. Tämä minut yllätti! En ole milloinkaan ajatellut että IBS-oireeni eivät ehkä olekaan niin pahoja kuin olen kuvitellut, että se onkin psykoottinen masennus joka saa minut tarkkailemaan kohtuuttoman paljon suolistoni toimintaa. Minulla on pitkä kieltolista mitä en saa syödä, ja muutenkin olettamuksia / sääntöjä miten kannattaa syödä, jotta mielialani pysyisi hyvänä. Aion löysätä vähän nyt syömisieni suhteen ja tarkkailla suolentoimintaani vähemmän.

”Itse luulin tietävän kaikkien muidenkin ihmisten tunteet, uskoin tosissani monien erilaisten enteiden ja rituaalien merkityksellisyyteen, ajan kulumisesta en ymmärtänyt mitään, koko maailma näytti oudolta, irvokkaalta ja kestämättömältä.” Omasta mielestäni tiedän toisten ihmisten tunteiden lisäksi myös heidän motiivinsa. Ja tästä ajatuksesta minun on vaikea luopua, niin monesti olen osunut analyysilläni täysin oikeaan. OCD-rituaalit ovat minulle tärkeitä ja ne auttavat minua. Tosin uskon, että niiden tuoma turva on fiktiivistä. Saman lopputuloksen, kuten todella puhtaat kädet, saavuttaisin myös ilman kännykän videointia ja käsien saippuointia 5 kertaan. Ajantaju minulta ei juurikaan katoa, paitsi jos uppoudun johonkin täysin tai minulla on hillittömän hauskaa.

”Olen ollut hyvin hidastunut, ilmeetön ja kasvoni ovat tuntuneet kummallisen vahamaisilta (ikään kuin kasvot ovat ”riippuneet”).” Toisinaan jos minua ahdistaa elämän päämäärättömyys ja tyhjyys, kasvoistani tulee ilmeettömät. Tuntuu etten hallitse kasvojeni ilmeitä. Kasvoni tuntuvat tosiaan roikkuvilta.

Ainut asia minkä itse tunnistan on se että hajuaisti on parantunut mutten mä sitäkään oikein tajunnut oireeksi mistään, ajattelin vaan että kun on ollut flunssa ja muutenkin että se on hieno temppu näyttää kavereille kun pystyy haistamaan silmät kiinni että minkä limsapullon toinen aukasee. En mä mitään sellasia haista mitä ei oo olemassa enkä ees mitään hirveän pahoja hajuja (lääkäri sano että ”ei se sitten oo enää kivaa kun kaikki ihmiset haisee niin pahalta ettet voi niiden kans olla” mutta en mä kyllä koskaan oo niin ajatellu) mitkä mua häiritsis” Lapsesta asti hajuaistini on ollut ärsyttävän tarkka. Hyvin pitkään ihmiset haisivat todella pahoilta. Myös voimakkaat hajut olivat sietämättömiä. Minun on ollut vaikeaa olla tilassa, jossa haisee. Hajuaistini ei tottunut, eikä turtunut eri käryihin. En milloinkaan ole ajatellut että se voisi liittyä psykoottisuuteen. Tämäkin yllätti minut. Haistoin kaikki hiivasienet, jalkahien eri vivahteet, erilaiset ominaistuoksut, hiuspohjat, ruokatuotteisiin tarttuneet hajut. Lääkityksen takia hajuaistini on nykyään huomattavasti huonompi. Se on siunaus.

”Minulla ahdistus tulee kohtauksittaisena ja menen katatooniseksi eli alan jähmettyä, hidastua ja alkaa olla vaikea puhua ja kävellä. Jos joku on kanssani silloin, pyydän, että hän puhelee kanssani rauhallisesti, etten vajoa tyhjyyteen ja tuijotteluun. välttämättä tähän tilaan ei liity näköharhat, mutta olo on kamalan ahdistunut ja tuntuu, että kaikki tuijottaa ja saatana vainoaa joka nurkalla.” Minulle tulee tällaisia sulkutiloja joka päivä. Jään vaan tuijottamaan ja oloni on täysin tyhjä. Silloin tarvitsen ”autopilotin” päälle laittoa. Pakotan tekemään itseni asioita, vaikka elämänhaluni on täysin kadonnut. Puoliso voi kysyä, haluanko lähteä Nuuksioon ulkoilemaan ja vastaan, että kyllä, lähdetään. Oikeasti haluaisin vaan kuolla, tai ehkä enemmänkin vain lakata olla olemasta, mutta koska se ei ole vaihtoehtona, puen päälleni ja lähden Nuuksioon. Olen oppinut, että tämä tila ei ole pysyvä, eikä se kerro yhtään mistään. Aivoni vaan vajoaa tyhjään synkkyyteen joka päivä jossain vaiheessa, mutta sieltä kyllä pääsee pois.

”Psykoottisen ahdistuksen voimakkuus on niin hirveä, että kuvaan sitä maantiejyräksi, joka vain tulee ja lähestyy lähestymistään ja pahimmassa tapauksessa se liiskaa sinut täydellisesti ja vaikka onnistuisikin sen väistämään, jää se kummittelemaan vielä pitkäksi aikaa mieleen. Ensimmäisen psykoosini jälkeen kuvasin kokemaani tsunamista selviytymiseksi. Olin täydellisessä shokissa, puhumaton, liikkumaton, tuijottelin seiniin ja tyhjyyteen. kun katsoin itseäni vessan peiliin, en tiennyt kuka katsoi silmistäni. Se en ollut minä, vaan koin että sisälläni oli ylimielinen demoni ja se liikutteli minua ja vaikutti käyttäytymiseni kummallisuuden. Ahdistus oli kauhea ja sitä ei helpottanut pelko, että aina vain pahempaa on tulossa. Olin varma ja että kohta tulee kuolema ja putoan täydelliseen tyhjyyden tilaan. tuntui, ettei ole olemassa mitään muuta kuin tyhjyys, karmea olemattomuus. Se on pahinta mitä on, kun ei ole mitään!! eli luulee olevansa matkalla täydelliseen tyhjyyteen, jossa ei ole kertakaikkiaan mitään. Se on helvetti. Jos kuvittelisi itsensä ikuisesti lentämään yksinään avaruudessa, eikä voisi kuolla. Olisi jo kuollut, mutta elossa kumminkin. Sielu vain harhailisi ikuisesti siellä. On niin kauhun kangistama, ettei kykene tuntemaan mitään muuta. ei pysty itkemään, eikä vihaamaan, on vain kauhu ja lamaannus. En todellakaan pidä ahdistavista tunteista.Yllä oleva kuvaa hyvin sitä tyhjyyden tunnetta, jota pelkään syvästi. Tunnistan helposti psykoottisen masennuksen ahdistuksen, se on erilaista kuin iltapäivällä tuleva kaoottisuus ja ylivireisyys. Se on kokonaisvaltaisempaa. Syvää lohdutonta, toivotonta surua.

LÄHTEET:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Psykoottinen_masennus
https://keskustelu.suomi24.fi/t/8528032/harhaluuloisuushairio
https://www.vauva.fi/keskustelu/1164016/ketju/millainen_on_psykoottinen_masennus
https://keskustelu.suomi24.fi/t/833465/psykoottinen-masennus
https://keskustelu.suomi24.fi/t/4453836/skitsoaffektiivinen-psykoosi