myöhäinen leikki-ikä: aloitteellisuus vs syyllisyys

”Kolmannessa kehitysvaiheessa eli leikki-iässä (3-5 v.) lapsi tutustuu kehittyneempien kognitiivisten valmiuksiensa avulla itseensä, muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Tämä tapahtuu suurelta osin leikin välityksellä.
Tässä vaiheessa lapsi ymmärtää, ettei voi omia vanhempiaan kokonaan itselleen, koska heillä on keskenään merkittävä suhde sekä muita tärkeitä tehtäviä. Lapsi samaistuu tyypillisesti samaa sukupuolta olevaan vanhempaansa ja suuntautuu näin kohti aikuisuutta ja niitä ihanteita, joita vanhemmat edustavat.
Tässä vaiheessa lapselle kehittyvät moraali ja omatunto. Lisäksi lapsi alkaa hankkia yhä enemmän omia kokemuksia sosiaalisesta kanssakäymisestä. Onnistuessaan tässä kehitysvaiheessa muodostuu lapselle kyky tehdä aloitteita. Vastakohtana lapsen voi vallata syyllisyys, joka näkyy liian ankarana omanatuntona tai sen jäämisenä kokonaan kehittymättä.”

Huhtikuu 2019:

Elämääni on leimannut syyllisyyden tunne. Minua on aina vaivannut pienetkin tekemäni virheet ja olen kantanut huonoa omaatuntoa mitättömistä asioista. Olen ollut itseäni kohtaan myös todella ankara ja vaativa. Jonkinasteinen aloitekyvyn puute tai vähäisyys kiusaa minua edelleen. Asioiden aloittaminen on minulle työlästä.

Nykyään tosin en niinkään enää mieti tunteella, mitä nyt tarvitsen. Olen huomannut, että selkeät rutiinit ja säännöt saavat minut voimaan paremmin kuin itsensä sensitiivinen kuuntelu. Oma mielialani värittää todellisuutta enemmän kuin reaalimaailman ansiot. Joinain päivinä maailma on täynnä mahdollisuuksia, toisina kaikki on pelkkää paskaa, toivotonta ja turhaa. Maailma ei ole parissa päivässä muuttunut miksikään, vaan oma tulkinta siitä. Siksi en päätä tunteella, vaan pidän kiinni rutiineista.

Joulukuu 2020:

Kolmannessa kehitysvaiheessa eli leikki-iässä (3-5 v.) lapsi tutustuu kehittyneempien kognitiivisten valmiuksiensa avulla itseensä, muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Tämä tapahtuu suurelta osin leikin välityksellä.Tässä vaiheessa lapsi ymmärtää, ettei voi omia vanhempiaan kokonaan itselleen, koska heillä on keskenään merkittävä suhde sekä muita tärkeitä tehtäviä. Lapsi samaistuu tyypillisesti samaa sukupuolta olevaan vanhempaansa ja suuntautuu näin kohti aikuisuutta ja niitä ihanteita, joita vanhemmat edustavat.
– Ulkonäkö oli äidilleni tärkeää. Hänellä oli alemmuuskompleksi sääristään ja nenästään. Muistan miten minun tehtävänäni oli vakuuttaa että hänen säärensä ovat ihan hyvät sellaisenaan, eikä nenässäkään ollut mitään vikaa. Hänelle tuli muutama finni aikuisena ja hän sanoi peilin edessä, että näyttää ihan apinalta näppyjensä takia. Itselläni oli todella paha akne, joten kasvattajana on ollut julma ja myötätunnoton, omalle käytökselleen täysin sokea idiootti. Äidistä ei myöskään saanut puhua tai edes ajatella mitään pahaa. Luin jostain että hyvä ulkonäkö on häpeän suojakuori. Ehkä se sitten selittää hänen käytöstään. 

Tässä vaiheessa lapselle kehittyvät moraali ja omatunto. Lisäksi lapsi alkaa hankkia yhä enemmän omia kokemuksia sosiaalisesta kanssakäymisestä. Onnistuessaan tässä kehitysvaiheessa muodostuu lapselle kyky tehdä aloitteita. Vastakohtana lapsen voi vallata syyllisyys, joka näkyy liian ankarana omanatuntona tai sen jäämisenä kokonaan kehittymättä.
– syyllisyydestä olen viime vuosina irtautunut. En ole siitä vieläkään täysin vapaa mutta suunta on oikea. Sosiaalisen kanssakäymisen olen rajannut enimmäkseen työajalleni. Työroolin takaa on paljon helpompaa olla sosiaalinen. Se on selkeämpää ja turvallisempaa.