Näin kompulsio luikertelee kohteesta toiseen
Yritin siivota. Mieleeni ponnahti heti hälytys: käteni tuntuivat likaisilta. Desinfioin ne, jotta voisin turvallisin mielin järjestellä tavaroitani. Edelleen epävarmuus vaivasi minua. Ehkä käsidesiä ei mennyt ihan jokaiseen kohtaan, mitä jos missasin jonkin ihoalueen? Laitoin videokuvauksen kännykästäni päälle. Itselle videointi toimii yleensä ”kohtuullistajana” eli fiktiivisenä vanhempana, jonka tehtävänä on varmistaa, että asiat on hoidettu riittävällä tasolla.
Heittelin käsidesipulloa ilmaan kännykän kameran edessä, ravistelin myös voimakkaasti pulloa. Kuvasin kun puristin pullosta ulos desiä käsilleni ja hieroin käsiäni yhteen. Näiden toimenpiteiden tarkoituksena oli varmistaa, että käsidesi on varmasti käsidesiä ja se on tasalaatuista. Mieleni ei rauhoittunut. En vakuuttunut.
Laitoin käteni puhtaaseen pakastepussiin, vähän niin kuin varmuuden vuoksi. Mutta hetken päästä kilahti uusi häläri: mitä jos pakastepussi ei ollutkaan täysin puhdas? Voisivatko ne pussit olla jollakin tavalla likaantuneet? Mitä jos pakastepussi olisikin osunut johonkin, esim rikkinäiseen lavuaariin? Silloin kuvittelisin olevani turvassa siivoamisen suhteen – tekeväni hyviä asioita. Vasta jälkeenpäin minulle selviäisi, että olen epäonnistunut – että sotkinkin tavaroita likaisella pakastepussilla, aiheutin vain lisää ongelmia, että olenkin pilannut kaiken vaikka tarkoitus oli hyvä!
Hylkään pakastepussit ja löydän kaapista käyttämättömät kumihanskat, jotka ovat vielä muovipussissa. Rapistelen pussia kameran edessä. Heittelen sitä myös ilmaan. Puristelen, rutistelen, heiluttelen. Haluan täyden varmuuden, että pussi on ehjä ja hansikkaat ovat iskemättömät eli puhtaat. Saan itseni vakuutettua, että kumihanskat ovat turvalliset. Nyt voin siis alkaa siivota.
Kun käsihygienia on sillä tasolla, että uskallan koskea tavaroihini, aivoni hälyttävät siitä, että talouspaperi, jolla pyyhin pintoja – voisiko se olla likaista? Jos rulla onkin vaikka tippunut lattialle jossain vaiheessa. Haen kaapista pakkauksen, josta otan uuden talouspaperirullan kameran edessä. Olen vakuuttunut, että paperi, jolla pyyhin, on turvallista käyttää. Alan pyyhkiä keittiön pintoja. Nyt kun käsieni hygieniataso on riittävä ja talouspaperi on puhdasta, mieleeni pölähtää pelko, että vesi jolla puhdistan, voisiko se olla vääränlaista? Mitä jos en otakaan hanasta vettä vaan likaisista astioista?
Miten voin olla varma, etten epähuomiossa ota vettä väärästä paikasta? Olenhan aina niin hajamielinen ja ajatuksissani! Ei kyllä minä otan vettä hanasta; en nyt niin sekaisin ole, että ottaisin sitä likaisista astioista. Voin olla huoletta. Muutamia minuutteja myöhemmin kilahtaa taas uusi hälytys: käytän liikaa talouspaperia, sitä kuluu aivan liian paljon! Siitä tulee sanomista! Se on kallista ja tulee turhaa jätettä!
Tässä vaiheessa luovutin. Tätä raastavaa ja puristavaa epäröintiä oli jatkunut noin 45 minuuttia, enkä juuri ollut päässyt eteenpäin itse siivoamisessa. Minulle tuli tunne, että nyt tämän on loputtava, haluan tästä tilanteesta pois, en kertakaikkiaan kestä enää tätä (täysin turhaa) tuskaisuutta. Oma pääni keksii sekunneissa uuden uhan aiheuttajan kun entinen on saatu kuntoon. Kun edelliset ehdot on täytetty, nurkan takana vaanii jo seuraava syy, miksi olen uhattuna. Tällä kierroksella en saanut rauhoiteltua itseäni, en ollut kertaakaan turvassa, enkä päässyt turvaan. Vaikka kuinka kuvasin ja monilla eri keinoilla yritin vakuuttaa itseäni, ahdistus meni överiksi. Taikatemput vain lakkasivat toimimassa.
OCD vei bloggaajaa 6 – 0
Siinä missä kännykkä toimii aamulla ”kohtuullistajana” eli ”turvallisena aikuisena”, taikatemppu ei toimi iltapäivisin. Pelko on silloin niin voimakasta, kuristavaa, suorastaan rusentavaa.
Iltapäivisin minulla on kokemus, että olen vääränlainen ihan vaan siksi, että olen olemassa. Sen takia että synnyin ja hengitän. Ei ole siis kyse siitä, mitä olen syönyt, olenko nukkunut, onko suoleni toiminut, mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä. Mitä olen ajatellut tai sanonut, onko hiukseni likaiset vai puhtaat, muistinko pestä aamulla hampaani. Kyse on siitä, että pelkästään olemassa oloni saa muut ihmiset raivostumaan. Ei ole siis edes olemassa mitään ulkoista keinoa, miten tätä voisi kontrolloida. Ei ole mitään taikatemppua tai taikarituaalia, olen kelvoton ja täysin keinoton.
Koen uhkaa koska minua ei saisi olla olemassa. Pelkästään se, että hengitän, olen verta ja lihaa, on virhe.