Olen vaarassa tuhoutua!

Pakko-oireiluni takana ei ole ollut pelko hylätyksi tulemisesta, ei edes torjunnasta. Toki kummatkin ovat kivuliaita kokemuksena, mutta minun ydinpelkoni ei ole sitä, että jään yksin. Tänään tunsin sen ihan selkeästi: minä pelkään että tuhoudun! Muserrun rusinaksi, en jaksa enkä kestä, en kertakaikkiaan pysy hengissä, koska kukaan ei auta minua. Siellä rituaalipanssarin takana on ollut tunne siitä, että olen järkyttävällä tavalla vastenmielinen. Olen niin vääränlainen, että sen takia olen vaarassa tuhoutua. Lakata olla olemassa.

Se kaiken ylitse vuotava, sielun rusentava häpeä on tunteena kammottava. Se on niin pelottavaa, että 47 vuotta se lymysi massiivisten pakko-oireiden takana. Pintaan se nousee erityisesti yksin ollessa, silloin kun minulla on aikaa ja mahdollisuus kuunnella omaa sisimpääni. Silloin kun minulta puuttuu reaalimaailman peilit, kun olen yksin omien ajatuksieni kanssa. Minun mieleni ei ole valitettavasti ystävällinen tsemppari, vaan se mitätöi, häpäisee ja syyllistää loputtomalla luupilla. Omat ajatukseni itsestäni ovat niin kamalia, että ne saavat minut itkemään lohduttomasti. Tuntuu kuin omat aivoni kiduttaisivat minua. Mieleni mukaan olen vastenmielinen ja saatanan ärsyttävä – ja ihan hyvästä syystä: ”älä väitä vastaan!” Olen myös kaiken sen syyllisyyden ansaitseva saamaton laiskuri! On siis omaa ansiotani – oma syyni että minua kiusataan, olen omalla käytökselläni ansainnut kaiken sen!

Tuhoutumisen uhka on pelottavinta mitä tiedän. Pelko on sellaista, kuin olisit juuri saanut tietää, että sinulla on aivoissa syöpä ja elinaikaa muutama viikko. Tai ei ehkä sittenkään, se on jotain kamalampaa, koska kaikki se paha olo on itse aiheutettua, olet itse siihen syyllinen. Lapsesi ei halua lähteä lomamatkalle, mutta puhut hänet ympäri. Lentokone tippuu maahan ja lapsesi kuolee. Koet musertavaa syyllisyyttä. Siltikään se ei ole sama tunne, koska miten olisit voinut tietää. Et mitenkään. Sattumien summa. Oma syyllisyyteni on sellaista, että teen jotain, jonka minun ilmiselvästi olisi pitänyt ymmärtää, että se on väärin. Tai vaihtoehtoisesti jätän tekemättä, vaikka olisi pitänyt.

Ja se häpeä voisi olla samanlaista kuin, jos olisit lihonnut, koska olet syönyt suruusi. Et osaa käsitellä tunteitasi muuten, et saa muualta lohtua kuin mässyttällä. Kylläisyysmekanismisi ei toimi normaalilla tavalla ja suolistosi mikrobit ovat vääränlaisia. Sinut riisutaan alasti ja laitetaan Tuomikirkon portaille seisomaan. Ihmiset tulevat katsomaan ja nauramaan, pilkkaavat sinua, joku voi ehkä sääliäkin. Lääkärit tulevat saarnaamaan, miten huonosti sisäelimesi voivat ihran puristuksissa ja Pippa Laukka kauhistuu jääkaappisi sisällöstä, se levitetään kirkon portaille ja taas ihmiset ilkkuvat. Suolakeksisi poljetaan murusiksi ja irtokarkkejasi paiskotaan naamaasi. On tietenkin oma syysi, että olet syönyt itsestäsi valtavan laardijötkäleen, kun ”Se on niin epäterveellistäkin!” Kyllähän sinun olisi pitänyt tietää, vai etkö ota valinnoistasi vastuuta? Sinun olisi pitänyt ajoissa hankkia apua! Etkö ymmärrä, että jokainen vastaa omista tunteistaansa ja on oman elämänsä toimitusjohtaja? Kuka kissan hännän sitteen nostaa, jos ei kissa itse?!

hyvinvointi mieli
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *