Onko OCD hermoston virheellinen hälytystila?
Itsestäni alkaa vaikuttaa siltä, että OCD on hermoston virheellinen hälytystila, ja se kannattaa ehdottomasti hoitaa pois. Nopeiten hälärit saa pois lääkkeillä. Itselläni taikatroppina toimii ketiapiini. Pakko-oireiden hoidossa keskitytään mielestäni ihan epäolennaisiin asioihin, joihinkin yksittäisiin rituaaleihin tai OCD-teemoihin yms. Oikeasti ongelma on hermoston tuottamissa väärissä signaaleissa, jotka hälyttävät ylimitoitetusta vaarasta.
Lapsuuden ongelmien ja puutteiden vatvominen ei ole itselläni ole auttanut. Se on toki todella mielenkiintoista, mutta väärien hälytyksien tulemiseen tai niiden määrään se ei juuri vaikuta. Tai ehkä siitä on jotain hyötyä siinä mielessä, että tunnistaa pahimmat triggerinsä. Itselläni eniten häläreitä aiheuttaa suolisto ja sen toiminnan ongelmat. Myös tilanteet, joissa ei voi onnistua; kaikki vaihtoehdot ovat huonoja, painelevat OCD-nappuloita.
Vihaiset ihmiset, jotka etsimällä etsivät minusta virheitä, jotta voisivat syyttää minua omasta kurjasta olostaan, on myös paha. Kaikenlainen manipulaatio ja sumuttamisleikit ovat myös kammottavia, tilanteet joissa viestintä on moniselitteistä ja ristiriitaista. Ylipäätään passiivisaggressivinen käytös.
Aika usein pakko-oireinen ei ole sinänsä luulosairas – hänen havaintonsa eivät ole välttämättä vääriä, vaikka niin väitetään. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi kärttyisä psykiatri, johon törmään töiden kautta lähes päivittäin. Pakko-oireinen pähkäilee vastaanoton jälkeen: ”Oliko se psykiatri ärtynyt vai ei? Tuskin oli, tämä on taas jokin pakkoajatus! Miksi olen niin epäluuloinen! Psykiatrithan ovat siellä auttamassa, he ovat hyviä ihmisiä!” Vaikka todellisuudessa, melko suurella todennäköisyydellä olihan se ärtynyt, väsynyt työtakkaansa ja turhautunut, joskus jopa ivallinen.
Pakko-oireisen suurin ongelma on siinä, miten hänen oma hermostonsa tulkitsee tämän ja vastaavat tilanteet: minä olen jotenkin vaarallisella tavalla vääränlainen, koska toinen on äkäinen! Hermostoon on polttomerkitty viestirata: olen vuorovaikutuksessa vihaisen ihmisen kanssa ja se tietää luultavasti huonoa, kohta tapahtuu jotain itseni kannalta ikävää, kohta minua rangaistaan. Hermostuttaa, pelottaa, joskus jopa kauhistuttaa.
Ongelma on hermostossa, ei yksittäisissä ajatuksissa tai pakkotoiminnoissa. Hermosto siis ylireagoi! Tämä on ihan selvää pässinlihaa, sen ymmärtää sitten kun lääkityksen saa kohdilleen. Samat ihmiset ja tilanteet eivät aiheuta mitään hälytyksiä, lähinnä ehkä ärtymystä ja turhautumista, tavallisia arkipäiväisiä tuntemuksia ilman pelkoa.
Voisiko OCD:ni ydin olla siinä, että omat pelot eivät ole täysin tuulesta temmattuja, mutta niiden merkitys on voimakkaasti liioiteltua? Pelkojen sisältö saattaa olla osittain tottakin, mutta niiden merkityksellisyys on vääristynyt ja paisunut kohtuuttomiin mittasuihteisiin, koska hermosto ei toimi normaalisti?
Itse olen antanut tapahtumien ja olosuhteiden merkityksille tulkintoja, jotka ovat olleet harhaluuloisia. Tulkinnat ja niiden aiheuttamat pelot ovat siis olleet harhaluulojen luokkaa, ei itse OCD-toiminto tai teemat.