Tänään hermostoni on ollut suurimman osan aikaa lökötilassa.

Hermoston ollessa lökötilassa minulla on energiaa tehdä asioita, puuhastella juttuja, koska aivoissa ei pyöri mitään ylimääräistä ja mieliala pysyy tasaisena. Vatsa ei ole kipeä, en pelkää ihmisiä, elossa oleminenkaan ei harmita. Minua ei hävetä, enkä tunne mitään epämääräistä syyllisyyttäkään.

Minulla on olo, että minulta ei puutu mitään olennaista, enkä haluaisi olla missään muualla kuin tässä – kaivelemassa UFFin ale-laareja ja katsomassa Maunula-talossa lapsille suunnattua esitelmää aurinkokunnastamme.

Olen riittävä sellaisena kuin olen. Olen arvokas, koska olen minä – olen siis kallisarvoinen sellaisenaan, ilman että pitäisi olla jotenkin hyödyllinen jollekin muulle. Olen tärkeä ihan tällaisena, tai oikeastaan sen takia, koska olen minä. Pelkästään sillä, että olen olemassa, on arvoa. Elämäni on merkityksellistä, eikä sitä tarvitse erikseen pyöritellä mielessä, vaan se on itsestään selvä fakta.

Virtaa vapautuu muuhun tekemiseen, kun ei tarvitse pohtia, miksi voin niin huonosti ja mikä siihen auttaa. Luulen että kyse voisi olla perusturvallisuuden tunteesta.Tänään olen ollut siis turvassa. Hyvä päivä ollut!

Good vibes only! Minusta pitää saada VAIN hyviä viboja, muuten seuraa kostoa! Minun kuuluu olla koko ajan PARAS versio itsestäni. Jos en onnistu, minun pitää suorittaa korjaussarjoja eli OCD-rituaaleja.

Jos olen vääränlainen, enkä ideaaliversio itsestäni, olen vaarassa tulla nolatuksi ja syyllistetyksi, loukatuksi jollakin tavalla suorasti tai mutkan kautta vihjaillen.

Käytännössä tämä tarkoittaa hermostossani sitä, että jos en ole paras versio itsestäni, en ole turvassa. Minun pitää jatkuvasti pinnistellä ja puurtaa, sekä kontrolloida itseäni, jotta voisin kokea olevani oikeanlainen.

Jos minulla on esimerkiksi suolistoni kanssa ongelmia, olen vääjäämättä vääränlainen. Joten tarkkailen tolkuttoman paljon suoleni liikehdintää. Toisaalta ulostamisen seuraamisella olen päässyt next levelille itsetuntemuksen saralla. Suurin osa ahdistuksestani on joko nälkää tai toteutumatonta tarvetta ulostaa. Ahdistukselleni onkin usein miten jokin fysiologinen syy.

Itselläni jo ensimmäisen päivän seisaus suolistossa lisää harhaluuloja. Lähes taukoamatta minulla on tunne, että olen häpeällisen huono ja koko ajan joku tarkkailee – joku joka on ivallinen ja iloitsee minun ahdingostani, toruu tai syyllistää.

Tiedän että kyseessä on harhaluulo, mutta kokemus on hyvin todellinen! Se tuntuu siis siltä, että se olisi täysin mahdollista, vaikka tietoisella tasolla ymmärrän, että se ei ole todennäköistä ja kyseessä on harha.

Itse ajattelen, että on kytkös voisi johtua siitä, että oma käytökseni muuttuu; olen hiljaisempi ja hermostuneempi kuin normaalisti, joten en ole niin virkistävää, piristävää ja miellyttävää seuraa. Luulen että lapsuuteni läheiseni eivät ole ollut mielissään tästä muutoksesta.

Kuvio toistuu myös nykyisessä parisuhteessani, jolloin omista ahdistavista tunteistani seuraa aina jokin rangaistus, nykyisin lähinnä passiivisaggressiivista näpäyttelyä.

Kun ummetus muuttuu vaikeammaksi, dissoilen koko ajan, lähes taukoamatta. En tiedä onko mahdollista, että pahasti ummettuneena minusta on tullut rasittava riesa, jota ei olla huomioitu ollenkaan, koska en ole täysin vakuuttunut, olenko edes olemassa.

Ajoittain olen jopa kauhuissani, kasvoistanikin tulee ilmeettömät tai säikähtäneen näköiset, olemukseni muuttuu. Kasvojen iho tuntuu vahamaiselta, kuin kasvojeni päällä olisi kuminaamio. Psykoottiset oireet lisääntyvät ummetuksen pidentyessä.

Vielä palaankin aikaisempaan postaukseeni, jossa väitän että psykoosisairaudet ovat samaa jatkumoa kuin OCD, eivätkä erillisiä häiriöitä. Perustelen tätä omilla kokemuksillani; itse liikun tällä janalla eteen ja taakse päin syklittäin, riippuen toimiiko aineenvaihduntani, miten olen nukkunut, paljonko elämässäni on stressiä.

Olen viime aikoina välttynyt psykoottisilta oireilta, koska olen pitänyt tiukasti kiinni vuorokausirytmistäni, sekä hidastanut tahtia, jos suoli ei tyhjene riittävästi. Varannut omaa aikaa aineenvaihdunnalleni. Itselläni aivot ja suolisto ovat samaa kokonaisuutta, joten mielenterveyden hoito on aina myös toimivasta aineenvaihdunnasta huolehtimista.

En ole vielä löytänyt itselleni täysin sopivaa ruokavaliota, ja itsestäni alkaa vaikuttaa siltä, että sillä mitä syön ei juurikaan ole mielenterveyteni kannalta välittömiä vaikutuksia, vaan se on tärkeämpää, miten se kaikki tulee ulos. Pyrin syömään monipuolisesti.

Alla oleva kuva lainattu sivustolta:

https://www.metabolicmind.org/