”Neljännessä vaiheessa eli kouluiässä (5-10 v.) lapselle muodostuu peruskäsitys työnteosta ja omista kyvyistään. Kehityksen onnistuessa lapsi kokee itsensä taitavaksi ja kykenee oma-aloitteiseen työskentelyyn. Epäonnistuessaan se voi johtaa lapsen tuntemaan alemmuutta ja riittämättömyyttä suhteessa toisiin.”

Huhtikuu 2019:

Koulu on sujunut minulta ongelmitta. Olen ollut ihan hyvä oppilas. Huonoin todistus oli kolmannella luokalla, vanhempieni eron aikana. Isäni potkasi äitiäni päähän ja pää osui seinään. Äitini silmä mustui. Muistan kävelleeni äitini perässä kuin haamu, kun hänellä oli mustan silmän päällä valkoinen suojus. En juuri muista vanhempieni erosta mitään, mutta muistan sen, että vetäydyin omiin oloihini. Kävelin yksin metsässä ja keräsin kukkia. Iltapäiväkerhossa leikin yksinäni pienessä mökissä.

Äitini antoi minulle ohjeita kouluun; ei saa lukea liikaa ettei sekoa ja päädy Slussenin metroasemalle huoraamaan. Hän aina kertoi tarinaa entisestä naapuristaan, joka sai vain kiitettäviä numeroita kokeista. Hänellä oli kuitenkin vaativa isäpuoli, joka suuttui kaikista kokeista joista ei tullut kymppiä. Naapuri sekosi ja päätyi Tukholmaan huoraksi. Äitini siis varoitteli minua lukemasta liikaa. Lukuaineet ovat olleet aina vaikeimpia minulle. Olen ollut parempi matikassa, äidinkielessä ja kielissä. Muistan että luin kokeisiin aina nopeasti ja pintapuolisesti. Ehkä olen tosiaan pelännyt sekoavani, jos pänttään kunnolla?

Joulukuu 2020:

”Neljännessä vaiheessa eli kouluiässä (5-10 v.) lapselle muodostuu peruskäsitys työnteosta ja omista kyvyistään. Kehityksen onnistuessa lapsi kokee itsensä taitavaksi ja kykenee oma-aloitteiseen työskentelyyn. Epäonnistuessaan se voi johtaa lapsen tuntemaan alemmuutta ja riittämättömyyttä suhteessa toisiin.”
– olen selvinnyt koulusta aina itsenäisesti. En muista että minua oltaisiin milloinkaan autettu läksyjen kanssa tai kokeisiin valmistautumisesta kukaan olisi ollut kiinnostunut. Olen ollut keskinkertainen oppilas, en erityisen hyvä tai huono. Lukuaineet olivat vaikeita minulle, koska minulla on (todennäköisesti) tarkkaavaisuushäiriö. Edelleen tenttiin lukeminen on tuskaa, jos aihe ei kiinnosta minua. Aivoni suorastaan hylkivät tietoa.

Pidän moniälykkyysteoriasta, koska oma nokkeluuteni keskittyy nimenomaan intra- ja interpsyykkiseen älykkyyteen.

”Intrapsyykkinen älykkyys on kykyä ymmärtää itseään syvällisesti:henkilö pystyy käsittelemään omia heikkouksiaan ja vahvuuksia realistisesti. Tällä tavalla älykäs osaa analysoida myös motiivejaan ja on valmis näkemään vaivaa itsetuntemuksensa kehittämiseksi. Tämän lajin älykkyyttä tarvitaan myös silloin, kun yritämme selvittää omia tunteitamme ja ristiriitojamme. Intrapsyykkisesti älykäs henkilö on pohtija, jolle totuus on mukavuutta tärkeämpää.”

No ei ole ollut mukavaa enää pitkään aikaan =D

”Interpsyykkinen älykkyys on kykyä olla toisten kanssa vuorovaikutuksessa. Tätä kutsutaan myös sosiaaliseksi lahjakkuudeksi, taidoksi tulla ihmisten kanssa hyvin toimeen. Interpersoonallisesti lahjakas henkilö kykenee aistimaan toisten ihmisten mielenmuutokset, jännitykset, motivaatiot ja aikomukset. Interpsyykkisesti lahjakas viihtyy usein ryhmissä ja on taitava tekemään yhteistyötä. Hän saa usein myös muutkin viihtymään ja sosiaaliset tilanteet sujumaan. Hänen on helppo eläytyä muiden asemaan ja ymmärtää heitä.”

Ymmärrän toisia ihmisiä turhankin hyvin, ja siksi sosiaaliset tilanteet kuormittavat minua. Aistin jännittyneisyyden helposti – minut on tavallaan viritetty sille taajuudelle. Taidosta on ollut minulle hyötyä, mutta en enää haluaisi muiden tunteita omaksi riesakseni.

Lähde:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Moni%C3%A4lykkyysteoria