Päivä ilman mielihyvää
Heräsin vihasena. En saanut aamukahvista mitään mielihyvää. Kävin tupakalla. Sama juttu, ei iloa. Aloin siivoamaan koska ketutti. Sain purettua kiukkua mutta innostus laantui, koska en saanut siivoamisestakaan mitään kiksejä. Olen tässä yrittänyt miettiä, että mikä mättää. Keksin paljon selityksiä, mutta en tiedä uskonko niihin.
Mies on nyt matkoilla, joten en voi hänellekään kiukutella. Onneksi on töitä, tulossa iltavuoro – saan jotain muuta ajateltavaa kuin oma kurjuuteni, joka ei ole kurja millään mittakaavalla. Kaikki asiathan on todella hyvällä mallilla, eivätkä reaalimaailman ansiot ole eilisestä mitenkään muuttuneet. Mutta minun pääni on ja tänään pääkoppani on täynnä vihaa, pettymystä ja ärtymystä.
Minulla on myös niitä hyvän pään päiviä: olen täynnä energiaa, tarmoa, innokkuutta. Maailma on täynnä mahdollisuuksia ja kaikki kiinnostaa. Nauran paljon, puhun paljon, saan aikaiseksi paljon. Saan melkein kaikesta mielihyvää. Olen hyvällä tuulella, säteilen. Ihmiset hakeutuvat minun ympärilleni, saan paljon huomiota. Elämässä on mieletön flow. Ihmettelen äreitä ihmisiä. Oikeastaan mielessäni vähättelen heitä ja nostan itseäni jalustalle; minä olen onneksi iloinen ja onnellinen. Muut ovat vihansa kanssa melkein jopa säälittäviä.
Mutta tänään minä olen juuri sellainen – vihainen, pettynyt ja ärtynyt. Ja minua hävettää olla näin pahalla tuulella. Tunnen itseni säälittäväksi luuseriksi. Olen ruma ja saamaton. Haisen pahalta ja käsivarteni ovat täynnä löllöä läskiä.Tämä tunne on sietämätön. Olen epäonnistunut reppana. Olen varma että kukaan ei halua olla seurassani ja selkäni takana minua sätitään ja säälitään. Pidetään iljettävänä ja vastenmielisenä. Monta tuntia tätä samaa roskaa on pyörinyt päässäni. Olen ymmälläni, tällaista päivää ei ole ollut moneen kuukauteen.
Olen vakuuttunut, että ahdistus ei mene milloinkaan ohi. Elämäni on pilalla. Huominen on toivoton. En näe itsessäni mitään hyvää tai arvokasta. Tiedän että liioittelen, mutta tunne on niin vahva ja musertava. Minua ihan nolottaa lähteä ulos asunnosta. Haluaisin mennä takaisin peiton alle piiloon, haluaisin vain nukkua.
* * * * *
On kulunut 10 tuntia siitä kun kirjotin ylläolevan tekstin. Työpäivä oli antoisa ja poikkeuksellisen mukava. Ahdistus ei siis kestänyt loppuelämää, eikä kukaan vältellyt minua toimistolla eikä asiakaskäynneillä. Oloni ei ollut kiusaantunut, ei edes ärtynyt. Päin vastoin! Olin luonteva ja kiinnostunut ihmisistä. Olen onnellinen että minulla on työ, josta pidän. Olen myös tyytyväinen siihen että töihin pitää mennä oli päivän tunnelataus mitä tahansa. Töissä asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin ja saan muuta ajateltavaa.
Mutta mikä ensiavuksi kun ahdistus puskee päälle? Onko kellään hyviä vinkkejä? Mitä muut tekevät kun tuntevat itsensä turvattomaksi ja arvottomaksi? Ottaisin vinkkejä kiitollisena vastaan =)