Parisuhde ei pelastu yrittämällä!

Olenko toksisessa parisuhteessa vai olenko sittenkin itse läheisriippuvainen aikuislapsi?

Tätä huomaan pohtivani päivittäin! Luulen että parisuhteeni on vähän kumpaakin; toksisia käytösmalleja ja molemminpuoleista läheisriippuvuutta.

”Toimimaton parisuhde pysäyttää, jähmettää ja vie ihmiseltä kaiken uskon itseensä”, paasaa psykoterapeutti Heli Vaaranen kolumnissaan.

En ehkä itse ihan näin jyrkästi muotoilisi asiaa, vaikka omastakin mielestä paska parisuhde on hirveetä kuraa.

Oma mielialani kuitenkin sutii jollain sumealla logiikallaan ylös ja alas, ja tästä syystä parisuhteeni on joko ihan ok kahden läheisriippuvaisen keskinäinen ystävyyssuhde, vankila kontrolloivan piilonarsistin kanssa tai jotain siltä väliltä. Ajoittain minulle tulee myös rakkaushepuleita, ja tunnen syvää ja hyvää kiintymystä avopuolisoani kohtaan.Eikä hän ole mikään hirviö vaan traumataustainen aikuislapsi – ihan niin kuin itsekin olen.

Keski-ikäisenä minun mielestäni jokainen kantaa jo vastuun omista tunteistaan. En voi tallustella tällä planeetalla sormi pystyssä jatkuvasti syyttelemässä toisia, jos minulla on paha mieli. Toki tätä toisten syyttelyä edelleenkin tapahtuu pääni sisällä, koska se auttaa itseäni omassa ahdingossani.

Psykoterapeutti Heli Vaaranen julistaa:

”Parisuhde ei pelastu yrittämällä. Se ei pelastu sillä, että muutat itsesi toisenlaiseksi tai tukahdutat omat toiveesi. Parisuhde ei pelastu, mutta se pitkittyy. Parisuhdetta voi pitkittää näillä keinoilla vuosikausia. Joskus vuosikymmeniä.”

Sitten Vaarasen sävy muuttuu syyllistäväksi:

”Millainen olo luulet ihmisellä olevan, kun hän suhteensa nimissä”
– ei toteuta itseään
– ei puhu vapaasti haaveistaan
– ei voi hyvin omassa kodissaan eikä omassa elämässään

”Tavallisesti sellaisessa tekohengitetyssä liitossa ihminen keskittyy pakenemiseen. Pakenee harrastuksiin, televisioon, kirjoihin tai roolinsa mukaisiin kotipuuhiin. On töissä niin pitkiä päiviä kuin voi ja nukkuu niin pitkään kuin voi, sillä elämällä ei ole mitään annettavaa.”

Olen jo pitkään paennut milloin mihinkin, mutta omasta mielestäni on ihanaa että voi paeta!  Viime kesänä ”pakenin” Tallinnaan asti ja ihan huippua oli olla yksin kylpylähotellissa. Enkä todellakaan halua, että kumppanini on koko ajan minussa kiinni. Jos minulla on jäätävän huono päivä, vedän iltalääkkeet napaani jo ajoissa ja menen nukkumaan kahdeksalta. Pakenen uniin mielummin kuin alan kiukutella jostain turhanpäiväisestä.

Minusta on omalla vastuullani, millaisella tuulella olen – miten itse voin. Kumppanilla on todella suuri vaikutus omaan hyvinvointiini, mutta itselläni on kuitenkin se päävastuu! Olenhan minä oman elämäni toimitusjohtaja!

Vaarala kuitenkin jatkaa omalla dramaattisella linjallaan:

”Samaan aikaan paisuu molempien suhteelle antama uhri.
– Olen uhrannut vuosia!
– Minä olen uhrannut työtä, jota vihaan!
– Olen tehnyt kaikkeni sinun eteesi.
– Niin minäkin sinun eteesi! Ja meidän eteen!”

Voisin kuvitella että avomieheni ajattelee jotain tämän suuntaista, koska hän tekee kaikki kotityöt. Itse en koe uhranneeni mitään. En voi tietää, millaista elämäni olisi ollut ilman häntä. Voi olla että se olisi parempaa tai paljon pahempaa.

Ärsyttää tämmöinen psykoterapeutti, joka näkee kaikki naiset avuttomina uhreina:

”Miksi sitten kaikkien näiden uhrausten jälkeen kumpikin seisoo yhä samoissa lähtökuopisssa? Siksi että toimimaton suhde on jarru. Se pysäyttää, jähmettää ja vie ihmiseltä kaiken uskon itseensä. Jos mietit, millainen olisi ihmiskone, vastaus on tässä: Ihminen joka toimii ja suorittaa ja turruttaa tunteensa toimimattomassa suhteessa.”

”Jossakin vaiheessa sitten tulee päätös. Tulee viimeinen lähdön hetki ja viimeinen pisara. Joskus se viimeinen pisara tarvitsee pienen sysäyksen. ’Nyt riitti’ on hyvä tunne. Se on selkeä, vahva ja voimakas tunne. Se on tunne, joka kokoaa kaikki itsetunnon rippeet yhteen lauseeseen: – ’Nyt riitti’.

Itselle näitä ”nyt kiitos riittää” tunteita tulee aina välillä. Sitten googlailen asuntoja ja räplään tinderiä. En kuitenkaan muuta mihinkään, yhdessäkään asuntonäytössä en ole käynyt. Kuka nyt kotoaan haluaisi muuttaa. Jos minulla olisi rahaa, vuokraisin itselleni yksiön tästä lähistöltä. En kuitenkaan haluaisi luopua nykyisestä asunnosta.

x    o    x    o    x    o    x    o    x

Ja lähtee ihan itse, ilman ponnahduslautaa tai laastarimiestä. Hieno nainen. Jokainen lähtijä on kuullut korvissaan sanat:
– Et ole oma itsesi
– Mennään pariterapiaan (kuusi vuotta liian myöhään)
– Sä tarvitset hoitoa
Ja finaali: – Mä teen mitä vaan että jäät.

Laastarimiehestä olen kyllä kuullut, mutta ponnahduslauta oli uusi tuttavuus!

Lähde: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/05/heli-vaaranen-parisuhde-ei-pelastu-yrittamalla