Psykiatrian luokitusjärjestelmä on höpönlöpöä

Hämmentävän monet mielenterveyshäiriöt ovat kuin ”samasta puusta veistettyjä”. Tämän tyyppisten huomioiden perusteella, jatkuvasti lisääntyvästi määrin, puollan teoriaa, ettei mitään diagnooseja ole edes olemassa. Koko psykiatrian tautiluokitus ICD-10 on bullshittiä.

Esimerkiksi eri karsinoihin lätkäistyillä OCD:llä ja skitsofrenialla on enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Iso erottava tekijä on  toki se, että skitsofreenikko saattaa kadottaa psykoosin yhteydessä todellisuudentajunsa. Muuten nämä ”ihan eri mielisairaudet” ovatkin kuin kaksi marjaa. Eikä edes mustikka ja mansikka – vaan pikemminkin metsämansikka ja mansikka.

Enkä ole ollenkaan vakuuttunut, että OCD-potilas pääsee mitenkään helpommalla ollessaan tietoinen siitä, että hänen omat aivonsa kiduttavat häntä. Parantaako sen tiedostaminen elämänlaatua merkittävästi? Olisiko suurin eroavaisuus kuitenkin siinä, että pakko-oireinen elelee omassa illuusiossaan, että tekemällä tarkalleen sääntöjensä mukaisesti ”just prikulleen näin ja noin”, hän pysyy turvassa. Skitsofreenikolta taas puuttuu kaikki keinot pysyä turvassa – hän ei onnistu sisäisen turvan tuottamisessa millään taikatempulla, joten hänen maailmansa hajoaa, se pirstaloituu ja tilalle astuu uusi ulottuvuus.

Pakko-oireisella on todennäköisesti ollut menneisyydessään jokin optio onnistua, hän on saanut kokemuksen, että oikeanlaisena hänet palkitaan yhteydellä, ehkä jopa rakkaudella ja ihailulla. Toisaalta, häneen on myös iskostunut totuus, että vääränlaisena hän on suunnattoman paha, iljettävä ja vastenmielinen, häpeällisen huono ja viheliäisen syyllinen. Hän on siis saanut keppiä ja porkkanaa epävakaan vanhemman kädestä vaihtelevalla menestyksellä, riippuen millä tuulella hoivaaja on nyt sattunut olemaan.

Skitsofreenikot ovat ehkä kasvaneet ympäristöissä, joissa mitään onnistumisia ei ole ollut, tai ne ovat olleet sattumanvaraisia. Rakenteet ja rutiinit ovat puuttuneet, eikä keneenkään ole voinut luottaa. Henkilökohtaisia rajoja on rikottu väkivalloin, hoivan tuoja on ollut myös hyväksikäyttäjänä. Ympäristö on ollut pelkkää kaaosta ilman rytmitystä, esim runsasta päihteidenkäyttöä, hoivaajat ja ihmiset lähipiirissä vaihtuneet jatkuvasti.

Nämä ovat toki vain kärjistettyinä skenaarioina, ei minään kirkossa kuulutettuina totuuksina.

Esimerkkinä tästä samalla janalla olemisesta eri luokkien sijasta voisivat toimia alla olevat ”psykoottisiksi” luokitellut oireet, jotka sopivat ainakin omaan OCD:ni kuin nenä päähän:

• Kokemus tarkkailluksi tulemisesta, erityisesti yksin ollessa.
  Itselläni on tämä kokemus joka päivä, ei nyt koko ajan mutta päivittäistä on. Erityisesti vessassa ollessani tunnen kuinka minua tarkkaillaan ja arvostellaan. Myös yleisillä paikoilla usein.
  –
• Vainoharhaisille harhaluuloille ovat ominaisia perusteettomat ja monesti eriskummalliset pelot vainotuksi tai vakoilluksi tulemisesta.
  Näitäkin tuntemuksia minulla on. Onkohan muilla pakko-oireisilla? Ei ehkä vainoharhoja, mutta pelkoja esim tulla hylätyksi, torjutuksi, kiusatuksi? Ulkopuolelle jäämisen uhkaa?
  –
• Aistiharhoista eli hallusinaatioista yleisimpiä ovat erilaiset kuuloharhat. Tyypillisessä kuuloharhassa puheääni kommentoi henkilön käytöstä tai toistaa hänen ajatuksiaan. Joskus kaksi ääntä keskustelee keskenään henkilön tekemisistä. Äänet voivat olla luonteeltaan uhkaavia tai syyttäviä.
  Tämä itsestäni mielenkiintoinen kohta! En kuule ääniä, mutta ajatuksieni keskinäistä kinaamista kyllä esiintyy. Enimmäkseen OCD:hen liittyvät ajatukset, tai ylipäätään päässä pyörivät mietteet, ovat uhkaavia ja syyllistäviä, mutta myös häpäiseviä. Mielessäni asuu kiusaajia, joita en saa häädettyä pois.
  –
• Harhaluulot ovat itsepäisiä, jäykkiä, outoja (eli ns. bisarreja) ja perusteettomia uskomuksia, joista henkilö pitää itsepäisesti kiinni, vaikka tosiseikat puhuisivat niitä vastaan. Jäykkinä ja itsepintaisina erilaiset harhaluulot saattavat hallita henkilön koko ajatusmaailmaa ja vaikeuttaa monin tavoin hänen sosiaalista toimintakykyään. Hyvin yleisiä skitsofreniaan liittyviä harhaluuloja ovat erilaiset paranoidiset eli vainoharhaiset deluusiot.
  No tämä on ihan oman OCD:ni ytimessä! Tämmöisiä itsepäisiä ja jäykkiähän ne OCD-kelat ovat. Ja kyllä – ne vaikeuttavat sosiaalisia suhteita.
  –
• Suhteuttamisharhaluulojen eli psykoottisten merkityselämysten yhteydessä henkilö tulkitsee virheellisesti ihmisten eleet täysin perusteetta viittaavan häneen itseensä.
  Aina on minun syyni, jos toinen on tyytymätön tai vihainen!
  –
• Skitsofreniaa sairastava voi kokea harhanomaisesti muun muassa, että häneltä on riistetty oma tahto, hänen päähänsä laitetaan ajatuksia, hän on ulkopuolisen voiman kontrolloima, hänen ajatuksiaan voidaan lukea tai ne kuuluvat kaikuna ääneen.
  Samaa ajatusta tarjotaan nyt OCD-riiviön muodossa.
  –
• Joskus taas skitsofreniaa sairastavan puhe on korostuneen seikkaperäistä, yksityiskohtiin takertuvaa, sisällöltään ja tunneilmaisultaan köyhtynyttä tai väsyttävää saman asian toistamista (perseveraatio).
  Sama pätee myös OCD-keloihin, täydellisesti itseasiassa!
  –
• Moni skitsofreniaa sairastava kärsii erilaisista keskushermoston toiminnan häiriöistä eli neuropsykologisista vaikeuksista. Niin sanottu toiminnanohjaus voi olla heikentynyt monin tavoin. Tavallisimpia näistä neuropsykologisista häiriöistä ovat vaikeudet keskittymisen ja tarkkaavaisuuden ylläpitämisessä, lyhytkestoisessa muistissa, tiedon vastaanottamisessa ja käsittelyssä sekä päätöksenteossa.
  Samoja oireita myös pakko-oireisilla, tai ainakin itselläni on näitä. Toiminnanohjaus tökkii ja toisinaan keskittyminen on melkein mahdotonta. Myös esim uuden oppiminen vaikeutuu, jos on voimakas pelkotila tai kela päällä.

Lähde:
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00148