Sieluni huutaa: olet vaarallisella tavalla vääränlainen!

Aloitin tätä postausta jo aamulla. Kirjoitin:

Olen menossa psykiatrian poliklinikalle tänään klo 13:00 ja olen ollut vääränlainen heti kun avomieheni avasi silmänsä. Olen hermostunut, enkä riittävän rakastava. Tiuskin hänelle jo aamutuimaan, kun ei hän kertonut mitä hän haluaa riittävän selkeästi. Saman tien tunsin tuskaista syyllisyyttä, miksen ole ystävällinen?! Pääni huusi minulle: ”Ole miellyttävä, näytä että rakastat – muuten pilaat toisen päivän!!!” Raivari kupli pinnan alla, tunsin tukehtuvani. Avasin ikkunat. Tunsin selkeää vastenmielisyyttä kumppaniani kohtaan. Se on ehdottomasti kiellettyä! Pitää rakastaa, olla tukena ja turvana!

Päähäni on kaiverrettu vaatimus, jonka mukaan minun pitää jatkuvasti läsnäolollani viestiä, että avomieheni on arvokas ja arvostettu, muuten hän romahtaa!

Harhautin itseäni lukemalla opiskelukaverieni harkkakokemuksista. Sain tasattua tunteitani. Välittömästi kun rauhotuin, menin halaamaan. Olen heikoilla, koska olen menossa mielenterveyspalvelujen arvioitavaksi, en kestä nyt parisuhdeongelmia. Mielummin mielistelen ja miellytän, kuin menetän turvan tunteen.

Päässäni pyörii äitini vihainen tokaisu, kun ensimmäistä kertaa hakeuduin terapiaan: ”sinne sitte menet haukkumaan minua!” Hän ei ikinä ollut kiinnostunut, miksi hakeuduin terapiaan. Hän ei ehdottomasti pystynyt näkemään omaa osuuttaan huonovointisuudessani, sen sijaan hän syyllisti. Hän sanoi minulle mm, että ”olet syntynyt väärään perheeseen” lukemattomia kertoja.

Tuntuu että minua on syyllistetty milloin mistäkin siitä saakka kun minut on kiikutettu synnytyslaitokselta kotiin. Elämässäni on aina olleet silmät, joidenka mielestä olen viallinen ja virheellinen, eikä loppua näy.

Psykiatrian poliklinikan käynti on tänä aamuna toiminut traumatriggerinä. Olen sellaisessa mielentilassa, jossa kaikki päätökset ja valinnat ovat huonoja ja kelvottomia. Silloin on vaikeaa auttaa itseään. Olen tällä hetkellä vaarallisella tavalla vääränlainen. Tiedostan että uhka ei ole todellinen, mutta se tuntuu todelliselta. En osaa kuitenkaan määrittää, uhkaako minua ivaaminen vai vähättely ja syyllistäminen, mutta tunnen pelon vatsassani. Jos teen jotain väärin, minua rangaistaan välittömästi. Tällainen pelko saa minut ylivirittyneeseen tilaan, mutta samalla lamaannun. Jähmetyn mutta pääni sisällä negatiiviset ajatukset ja uhkakuvat sinkoilevat ympäriinsä tuhatta ja sataa.