Sisäinen lapsi ja ulkoinen lapsi, sekä aikuinen minä

Avaan vielä sisäisen ja ulkoisen lapsen käsitteitä, sekä sitä mitä tarkoitetaan aikuisella minuudella. Teksti on käännös Gosia Miernikin (2023) kirjoituksesta, joka perustuu Susan Andersonin kirjaan.

Sisäisen lapsen käsitettä pidetään usein henkilökohtaisen kasvun ja hyvinvoinnin perustana. Sisäinen lapsi edustaa sitä emotionaalista ja haavoittuvaa osaa itsestämme, joka on laiminlyöty ja jäänyt ilman tukea kehitysvuosina. Kun tätä osaa itsestämme ei hoideta, se voi johtaa negatiiviseen itsetuntoon, itseään tuhoavaan käyttäytymiseen ja tyydytyksen puutteeseen elämässämme.

Työskentely sisäisen lapsen kanssa sisältää rakastavan ja tukevan aikuisen roolin ottamista; sellaisen joka pystyy tekemään valintoja, jotka palvelevat sisäistä hyvinvointiamme ja johtavat parempaan elämään. Tämä voi sisältää aikaa tunteidemme pohtimiseen ja tuen etsimiseen. Se voi myös sisältää oppimisen tunnistamaan ja hallitsemaan tunteitamme, asettamaan rajoja ja tekemään valintoja, jotka ovat meille hyviä.

Susan Anderson kirjassaan ”Taming Your Outer Child” esittelee ulkoisen lapsen, sisäisen lapsen ja aikuisen itsensä käsitteen keinona ymmärtää ja käsitellä itseään tuhoavaa käyttäytymistä (self sabotage). Nämä kolme osaa itsestämme edustavat persoonallisuutemme eri puolia ja voivat usein olla ristiriidassa keskenään. Oppimalla tunnistamaan ja hallitsemaan näitä eri osia itsestämme voimme sovittaa toimintamme paremmin arvojemme ja tavoitteidemme kanssa, tehdä terveellisempiä ja tyydyttävämpiä valintoja elämässämme.

Ulkoinen lapsi on osa persoonallisuutta, joka käsittelee sisäisen lapsen tunteita itseään tuhoavilla tavoilla. Se on impulsiivinen, itsepäinen ja itsekeskeinen ja pitää parempana välitöntä tyydytystä pitkän aikavälin tavoitteiden sijaan. Ulkoinen lapsi vastustaa positiivisia muutoksia ja pyrkii viivyttelemään, järkeistämään ja välttämään tehtäviä. Se reagoi myös ratkaisemattomiin hylkäämisen tunteisiin ja voi joko yli- tai alireagoida vihan tunteisiin.

Ulkoinen lapsi voi pelata pelejä ihmissuhteissa ja luoda draamaa. Se esiintyy usein liittolaisena, mutta on oikeasti portinvartija, joka pyrkii ylläpitämään itseään tuhoavaa käyttäytymistä. Tiedostamalla ja kesyttämällä ulkoisen lapsen on mahdollista luoda terve, integroitunut itsetunto ja vapautua itsesabotaasista.

Sisäinen lapsi edustaa emotionaalista ja haavoittuvaa puoltamme. Se liittyy loukkaantumisen, pelon ja kivun tunteisiin, sekä torjuntaan, hylkäämiseen, nöyryytykseen, pettämiseen ja epäoikeudenmukaisuuteen. Kun sisäistä lastamme ei hoideta kunnolla, se voi johtaa negatiiviseen itsetuntoon ja taipumukseen ryhtyä itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Sisäinen lapsi on tunneytimen lähde ja tärkeä osa yleistä hyvinvointiamme.

Aikuinen minä on vastuullinen ja rationaalinen puoli itsestämme, joka pystyy tekemään terveellisiä päätöksiä. Se on osa meistä, joka voi tunnistaa ja hallita tunteitamme, asettaa rajoja ja tehdä valintoja, jotka ovat etujemme mukaisia. Aikuinen minä osaa ottaa huomioon toimintamme pitkän aikavälin seuraukset ja tehdä päätöksiä arvojemme ja tavoitteidemme perusteella.

Yksi Andersonin työn keskeisistä oivalluksista on, että ulkoinen lapsi ja sisäinen lapsi ovat usein ristiriidassa aikuisen itsen kanssa. Kun ulkoinen lapsemme harjoittaa impulsiivista tai itseään tuhoavaa käyttäytymistä, se  heikentää aikuisen minämme pyrkimyksiä tehdä terveellisiä valintoja. Vastaavasti, kun sisäistä lastamme ei hoideta ja hoideta kunnolla, se voi johtaa negatiiviseen itsetuntoon ja itsearvon puutteeseen, mikä voi myös häiritä aikuisen minämme pyrkimyksiä tehdä terveellisiä päätöksiä.

Tämän konfliktin voittamiseksi ja ulkoisen lapsemme kesyttämiseksi Anderson suosittelee useita strategioita. Näitä ovat rajojen asettaminen, itseään tuhoavan käyttäytymisemme perimmäisten syiden tunnistaminen ja niihin puuttuminen, tunteiden hallinnan oppiminen ja terveellisten tapojen löytäminen stressin ja epämukavuuden selviytymiseen.

Yksi tärkeä askel ulkoisen lapsen kesyttämisessä on tulla tietoisemmiksi triggereistämme ja tunteistamme, jotka ovat itsetuhoisen käyttäytymisemme taustalla. Jos esimerkiksi syömme liikaa stressaantuessamme, on tärkeää tunnistaa taustalla olevat tunteet (kuten ahdistus tai suru, yksinäisyys), jotka ohjaavat tätä käyttäytymistä, ja löytää terveellisiä tapoja selviytyä näistä tunteista: tunnustaa ne ja päästää irti. Tämä voi sisältää sellaiseen toimintaan osallistumista, joka tuo meille iloa ja rentoutumista, tai hakea tukea muilta tai ammatillista apua terapeutilta tai ohjaajalta.

Toinen tärkeä askel on asettaa rajat ulkoisen lapsemme kanssa. Tämä voi sisältää rajojen asettamista tietylle käyttäytymiselle sekä oppimista sanomaan ”ei”, kun tunnemme olevamme ylikuormitettuja tai emme pysty hoitamaan lisävastuita. Rajojen asettaminen voi auttaa meitä hallitsemaan elämäämme paremmin ja pystymään paremmin tekemään terveellisiä päätöksiä.

Kaiken kaikkiaan ulkoisen lapsen kesyttäminen sisältää yhdistelmän rajojen asettamista, itseään tuhoavan käyttäytymisemme perimmäisten syiden käsittelemistä, tunteiden hallinnan oppimista ja terveellisten tapojen selviytymistä stressistä ja epämukavuudesta.

Ei tässä ollutkaan mitään hyödyllistä. Suurin osa pakko-oireisista kyllä tunnistaa OCD-touhunsa kolmiodraamaksi sisäisen ja ulkoisen lapsen, sekä aikuisen minän välillä. Mutta miten lopettaa tämä hullutus? Miten päästää irti?

Lähde:
https://www.gosiacounselling.com/post/inner-child-adult-self-what-about-outer-child

Alkuperäinen lähde:
Susan Anderson, ’Taming Your Outer Child’, Overcoming Self – Sabotage and Healing from Abandonment’, 2011