Suuret ja kauniit kävyt

Kävimme lomailemassa Kanarian saarilla avopuolisoni kanssa. Saarilla on paljon kaunista luontoa ja upeita havupuita. Bongasin alkureissusta suuria käpyjä, joita sitten haltioissani keräilin autoon. Puolisoni suhtautui keräilyyni ivallisesti. Käpyinnostuksestani tuli passiivisaggressiivisen käytöksen ase, jota sitten stressaavan tilanteen ilmaantuessa surutta käytettiin minua vastaan. Kävyt olivat ”liian suuria, veivät tilaa autossa, olivat tiellä, niitä paiskottiin ja viskottiin, niille naureskeltiin, ne olivat hyödyttömiä”. Ennen lentoa toiselle saarelle, heitin kaikki kävyt roskiin. Minut oli nolattu innostukseni tähden, halusin eroon todistusaineistosta.

Nyt istun kotona ja itken niiden käpyjen perään. Niitä näkyi ihmisten pihoilla ja kodeissa erilaisina koristeina. Minun innostukseni ei siis ollut miten erityisen ”typerä tai lapsellinen”, vaan avomieheni lyttäävä reaktio oli epäkypsää käytöstä. Mutta niin minä annoin periksi,koska pilkkaaminen sattui ja sattuu vieläkin, kuristaa kurkusta kun ajattelen asiaa.

Tämän tyyppiset tapahtumat selittävät hyvin, miksi innostuessakin pitää olla erityisen varovainen. OCD-oireilua ilmaantuu yleensä myös silloin, kun on erityisen täpinöissään jostain, koska riemusta on nälvitty. Ja näköjään edelleenkin ilkutaan, jos on päätynyt dynamiikaltaan samankailtaisiin ihmissuhteisiin, joita lapsuudessa oli.