Helpotusta sisäisiin ristiriitoihin? (osa 2)

IFS:ssä psyykkisten ongelmien katsotaan johtuvan siitä, että osat eivät enää luota Itsen johtajuuteen, lakkaavat työskentelemästä yhdessä, ottavat erilaisia äärimmäisiä rooleja ja kilpailevat toisiaan vastaan vallasta yksilön käyttäytymisessä. Epätasapaino voi kehittyä monista eri syistä. Yksi syy on henkilön kasvuympäristö. Yksilön kasvaessa, tämän perhe voi korostetusti arvottaa ja palkita tiettyjä ominaisuuksia ilmentäviä osia, esimerkiksi tottelevaisuutta ja ahkeruutta. Toisaalta, perhe voi väheksyä ja rangaista toisia ominaisuuksia ilmentäviä osia, kuten vaikkapa suuttumista tai joutenoloa. Yleensä yksilö omaksuu suurelta osin perheeltään suhtautumistavan osiinsa. 

Osien suhteet voivat herkästi polarisoitua. Tällöin osat suhtautuvat toisiinsa negatiivisesti, ja alkavat vastustaa toisiaan. Polarisaatio myös tapaa eskaloitua: jos yhden osan tietyn tyyppinen käytös voimistuu, tämän osan kanssa polarisoitunut osa joutuu myös voimistamaan vastakkaista käytöstään. Näin syntyy herkästi palautesilmukka, jossa kummankin osan toiminta vahvistaa toista. (OCD-luuppi??)

Esimerkiksi suorituskeskeisyyttä korostava osa voi olla polarisoitunut lepoa ja vapaa-aikaa kaipaavan osan kanssa, ja suorituskeskeisyyden lisääntyessä lepoa tarvitseva osa voi vastata tähän pakottamalla henkilön lepäämään lamaavalla psykologisella väsymyksellä. Tämän seurauksena suorituskeskeinen osa kokee yhä uhkaavammaksi sallia henkilön pysähtyä lepäämään, ja lisää suorituskeskeistä käytöstä.

Toinen epätasapainoon johtava syy on traumaattiset kokemukset. Traumaattisissa kokemuksissa yksilön sisäinen yhteisö järjestyy suojelemaan yksilön herkimpiä osia sekä Itseä. Tällöin suojelevat osat ottavat ohjat, ja Itse siirretään pois kokemuksesta dissosiaatiolla. Suojautumisesta huolimatta herkimmät osat usein järkyttyvät tapahtuneesta niin paljon, että jäävät jumiin menneisyyteen. Siitä eteenpäin nämä osat elävät ikään kuin uudelleen trauman tapahtumishetkeä, kaikkine siihen liittyvine tunteineen ja muistoineen.

Mikäli henkilö pystyy Itseyden tilasta käsin kuuntelemaan näiden osien kokemuksen ja lohduttamaan näitä osia, ne voivat parantua tapahtuneesta. Mikäli tämä ei toteudu, osat menettävät luottamuksen Itseen, suojelevat osat tulevat ylisuojeleviksi Itsen ja haavoittuvaisten osien suhteen, ja traumasta kärsineet herkät osat työnnetään pois tietoisuudesta. (Voisiko tämä olla siis mitä OCD:ssä tapahtuu??)

Kolmas syy sisäisen yhteisön epätasapainoon on osien ottamat taakat (engl. Burdens). Taakat ovat osien omaksumia äärimmäisiä uskomuksia, käyttäytymismalleja tai tunteita, jotka osat ovat omaksuneet muilta. Taakat omaksutaan yleensä lapsena, sillä lapsena henkilö on hyvin herkkä muiden viesteille omasta arvostaan. Mikäli ympäristö ei riittävän johdonmukaisesti viesti lapselle tämän olevan arvokas, lapsen herkimmät osat voivat omaksua arvottomuuden taakan: kokemuksen omasta arvottomuudesta ja uskomuksen, ettei kukaan voi välittää hänestä. Nämä osat yrittävät jatkuvasti saada arvon kokemuksensa takaisin henkilöltä, joka alun perin ei sitä hänelle antanut.

Tämä voi olla kuka tahansa, josta lapsi on riippuvainen, yleensä lapsen vanhempi. Osat voivat myös hakea sitä joltain, joka muistuttaa tätä henkilöä. Hakeakseen hyväksyntää lapsen toiset osat voivat omaksua tämän arvon kieltäneen henkilön ominaisuuksia tullakseen enemmän tämän kaltaiseksi. Näin osat voivat saada taakakseen perfektionismin tai sisäisen kriitikon roolin, tai käytännössä minkä tahansa em. auktoriteettihenkilön ominaisuuden.

Kaikki edellä mainitut syyt, henkilön kasvuympäristö, traumaattiset kokemukset, ja osien omaksumat taakat, johtavat osien äärimmäisiin rooleihin. Mitä suurempi on sisäisen yhteisön epätasapaino, sitä vähemmän osat luottavat Itsen johtajuuteen. Tällöin osat pyrkivät ohjaamaan yksilöä, joko sulautumalla Itsen kanssa tai ottamalla kokonaan vallan yksilön käytöksestä. Tällöin yksilö ilmentää pääasiassa kyseisen osan tunteita, ajatuksia, asenteita ja käyttäytymistä.