Helpotusta sisäisiin ristiriitoihin? (osa 3)
Sisäisen yhteisön epätasapaino johtaa osien jakautumiseen tietynlaisiin ryhmittymiin. Karkeasti ottaen osat jakautuvat kahteen pääryhmään:
– karkotettuihin (engl. Exiles) ja
– suojelijoihin (engl. Protectors), joita ovat järjestäjät ja pelastajat
Karkotetut ovat osia, jotka suojelijat ovat työntäneet pois tietoisuudesta. Nämä ovat usein nuoria, herkkiä ja haavoittuvaisia osia, jotka kantavat erilaisten kipeiden kokemusten ja muistojen taakkaa: mm. pelkoa, häpeää, syyllisyyttä ja rakkaudettomuutta. Karkotetut kaipaavat huomioiduksi tulemista, ja pyrkivät ottamaan yksilöstä vallan tullakseen kuulluksi ja kokeakseen tulevansa välitetyiksi. Karkotetut osat voivat ilmetä suruna, avuttomuutena ja tarvitsevuutena.
Suojelijat pelkäävät karkotettujen aktivoitumista, sillä täyttäessään henkilön tietoisuuden, henkilö kokee näiden osien kantaman emotionaalisen tuskan, hän on haavoittuvaisempi, ja pyrkii hakemaan hyväksyntää muilta tavoilla, jotka voivat olla yksilölle haitallisia. Suojelivat voivat karkottaa myös muita vaaralliseksi kokemiaan osia, kuten suuttumusta tai raivoa ilmentäviä osia. Suojelijat pyrkivät erilaisin keinoin pitämään karkotetut osat pois tietoisuudesta ja vaimentamaan ne mahdollisimman nopeasti, jos karkotetut nousevat tietoisuuteen.
Suojelijat jakautuvat kahteen ryhmään: ennakoivasti toimiviin järjestäjiin (engl.managers) sekä pelastajiin (engl. firefighters).Minusta OCD toimii järjestäjänä, itsellä oireilulla suuntautuu tulevaisuuteen, ritualisoinnilla yritän välttää tulevaa ahdinkoa. Voisiko tämä siis selittää OCD:n dynamiikkaa?
Järjestäjät pyrkivät suunnitelmallisesti ohjaamaan yksilön käytöstä niin, että karkotetut eivät aktivoituisi, ettei henkilön enää koskaan tarvitsisi kokea samanlaisia kokemuksia mitä karkotetut kantavat. Esimerkkejä järjestäjien strategioista on mm. perfektionismi, ylisuorittaminen, etäisyyden pitäminen muihin, pessimismi, jatkuva murehtiminen, ylemmyydentunto sekä alemmuudentunto. JA OCD, VAI MITÄ MIELTÄ, voisiko olla?! Nyt tämä tiedon tönkiminen tuntuu taas mielekkäältä, jos tästä voisikin syntyä jonkinlaisia oivalluksia.
Pelastajat puolestaan pyrkivät hillitsemään, tyynnyttämään ja turruttamaan karkotettujen osien tunteita reaktiivisilla, usein impulsiivisilla toiminnoilla. Lievimmillään tämä voi olla vain huomion siirtämistä pois emootiosta johonkin sijaistoimintoon, kuten lukemiseen tai television katsomiseen, mutta kattaa myös tuhoisampia käyttäytymisen muotoja, kuten päihteiden käytön, erilaiset riippuvuudet, raivon, irtosuhteet ja itsensä vahingoittamisen; äärimmäisenä strategiana pelastajaosa voi turvautua jopa itsemurhaan sammuttaakseen karkotetun osan tuskallisen emootion.
Voisiko oma OCD:ni perustua läheisteni PELASTAJA-osien aktivoitumisiin, joihin esim raivoaminen lukeutuu. Oma turvattomuuteni johtuu vihaisista ihmisistä ympärilläni, jotka ovat räjähtäneet millä verukkeella tahansa. Luultavasti myös omakin hermostoni on hyvin reaktiivinen, olen vaan oppinut kätkemään raivoreaktioni. Minulla on luultavasti epävakaan ihmisen hermosto, jonka päälle olen kutonut OCD-panssarin?
On hyvä pitää mielessä, että edellä mainitut käyttäytymistavat eivät ole osien perimmäinen olemus, vaan rooleja, joihin ulkoiset olosuhteet ovat osat pakottaneet. Kaikki osat, myös järjestäjät ja pelastajat, luopuvat rooleistaan mielellään, kunhan kokevat sen olevan riittävän turvallista.