mustaa tehosteilla

Tänään vuorossa on väripostaussarjani asukokonaisuuksien neljäs versio, mustaa tehosteilla. Siinä asussa on jo kolmea selkeästi eri väriä yhden päävärin ja kahden tehosteen muodossa. Aikaisemmin olen postannut yhden värin, liukuvärin sekä yhden päävärin ja tehostevärin asukokonaisuudet.

Nyt asun isoimmat elementit, kuten alaosa ja takki, on pääväriä ja yläosa sekä asusteet toimivat tehosteena. Minusta toimivat tehosteet ovat esimerkiksi mustan kanssa sininen ja lämmin ruskea tai vaikka harmaan kanssa vaaleanpunainen ja ruskea. Helpoiten tällä tyylillä yhdistelen mustaa erilaisiin tehosteisiin Nyt talviaikaan takkien rajattu määrä hieman vaikeuttaa yhdistelmien määrää, mutta kohtuullisen paljon saisin tällaisiakin yhdistelmiä rakenneltiin.

Musta on tämän kuvissa ylläni olevan asun pääväri ja tummanpunainen sekä ruskea toimivat asussa tehosteina.  Mitä tykkäätte kolmivärisestä asusta, jota sama väri isoimpana pintana rauhoittaa?

Housut ovat aikaisemmissa asuissa olleet yhdisteltynä näin, näin ja näin. Päällä ne ovat neljättä kertaa, käyttökertakustannus on 20 euroa. Neule on ollut osana asuja näin, näin, näin ja osana ensimmäistä kokeilemaani 10×10 -haastetta.  Päällä se on kymmenettä kertaa, cpw on 9,5 euroa. Takki on R-collectionin villateddy, laukku Chloén ja kengät melko uudet saappaat. Laukkua ja takkia on käytetty reilusti, muut asun osat ovat uudempia. 

Kommentit (2)
  1. Joo, niinhän se on. Se on aika varma, tylsäkin ja paljon alaosasta riippuvainen.

  2. Vähän kyllästynyt yhdistelmään musta alaosa + värillinen yläosa, se on jotenkin niin basic. Silti tulee kyllä myös käytettyä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *