kylmissä sävyissä

Tänään ei tunnu olevan mitään sanottavaa. Asu ei ole tältä päivältä, vaan toissa viikonlopun illalliselta vanhempieni kanssa. En saanut silloin kunnollista kuvaa ja otin nopeaa eilisen asukuvien kanssa kuvat tästä asusta.

Instagramin (@iltaatmycloset) puolella tuossa sunnuntaina puhuinkin talvikapseliin kyllästymisestä. Nyt on kaksi kuukautta takana talvikapselia ja huomenna kuukausi vaatehaastetta ja kumpikin alkavat jo tuntumaan. Nyt tuntuu ettei omat vaatteet toimi ollenkaan. Tämä asu kuitenkin on aika kiva.

Asun housut ovat päällä kahdeksatta kertaa ja käyttökerran kulut ovat 10,25 euroa. Aikaisemmin housut ovat olleet käytössä vaalean neuleenruskean neuleen, värikkään puseron ja sitä ennen punaisen, mustan, sinisen ja beigen yläosan kanssa. Neule oli joulukuun ostos talvikapseliin. Olen ehtinyt sitä käyttämään kolme kertaa. Cpw on 31,70 euroa. Aikaisemmat versiot neuleesta: ruskeiden ruutuhousujen kanssa ja sinisten farkkujen kanssa.

 

Muoti Päivän tyyli

harmaakameli

Hahaa. Joku saisi alkaa otsikot keksimään puolestani. Ehdottomasti vaikeinta päivittäisessä bloggaamisessa on otsikkojen keksiminen. Syö kaiken luovuuden 😀 Tänään siis päällä kamelin ruskean sävyjä ja hassunharmaanvihreä vintagekelsiturkki (suomalainen btw!).

Neule on saatu viime loppukesänä äidiltäni, olen sitä pitänyt 10 kertaa. Neuleen olen yhdistänyt Monkin kimonoihin, toisiin vaaleisiin  farkkuihin, mustiin housuihin, vihreäruutuisiin housuihin ja ruskearuutuisiin housuihin. Asun housut ovat viidettä kertaa käytössä, á 8 euroa. Housut ovat aiemmin olleet asuissa kukkapuserontummansinisen neuleen ja harmaan kashmirpoolon kanssa.

Mitä tykkäätte tästä asusta? Ihana kun kädet ovat aina niiiiiiiiin punaiset suhteessa kasvoihin ja kaulaan. Pitäisi ennen kuvien ottoa ilmeisesti tassut lämmittää kunnolla normaalin näköisiksi. Katsotaan muistanko koskaan.

Muoti Päivän tyyli Trendit