Korjaa kauniiksi – käsikirja kodin vaatehuoltoon

Vaatteiden valmistus nykyisessä muodossaan on varsin kestämätöntä: puuvilla on vesisyöppö, värjääminen yleensä haitallista ympäristölle, hikipajoissa rikotaan ihmisoikeuksia. Myös tekstiilin kierrättäminen on yhä monella tavalla haasteellista. Onkin siis itsestäänselvää, että kaikkein vastuullisinta on pitää vaatteet mahdollisimman pitkään kierrossa. Siksi puhumme vaatehuollon puolesta — ja kun huoltaminen ei enää riitä, muuttuu vaatteiden korjaaminen ajankohtaiseksi.

Olen itse aina ollut aika surkea käsitöissä, enkä todellakaan hallitse ompeluhommia luontaisesti. Vaatteiden korjaaminen on kuitenkin alkanut kiinnostaa minua ihan uudella tavalla viime aikoina, ja se on taito, jonka tahtoisin osata. Onneksi nykyään meillä on paitsi YouTube, myös hyviä ja selkeitä perusteoksia, jotka opettavat askel kerrallaan, miten korjaaminen toimii. Esimerkiksi sellaisia kuin Anni Ignatiuksen Korfjaa kauniiksi – Käsikirja kodin vaatehuoltoon.  Korjaa kauniiksi, vaatteiden korjaaminen

Uudet sukanpohjat ja muita mind blown -vinkkejä

Juuri ilmestynyt Korjaa kauniiksi on mainio perusteos, joka opettaa melkein kädestä pitäen, miten vaatteiden korjaaminen tapahtuu. Kirja alkaa vaatehuollon perusteilla, minkä jälkeen seuraa aloittelijoille täydellinen Mitä pitää tietää ennen korjaamista -osio. Tässä luvussa Ignatius kertoo muun muassa erilaisista tukikankaista, liimoista ja materiaaleista. Suurin osa tästä informaatiosta oli ainakin minulle ihan uutta, ja arvostan suuresti sitä, että perusasioiden selittämiseen käytetään aikaa. Tämän kirjan lukijan ei siis tarvitse olla jo valmiiksi mestari.

Varsinaiseen korjaamiseen keskittyvissä luvuissa käsitellään sekä neulalla ja langalla korjaamista että ompelukoneella korjaamista. Olin myös tästä tosi iloinen, sillä monissa käsityökirjoissa tunnutaan olettavan, että lukijalla on käytössään ties minkälaista monitoimikonetta. Useilla meistä on kuitenkin vain neula ja lankaa, ja tämäkin kohderyhmä täytyy ehdottomasti huomioida. Vaatteista huolehtimisen ja niiden eliniän pidentämisen ei pitäisi vaatia kaikenlaisia koneita ja uusia hankintoja!

Ja Ignatiuksen esimerkit näyttävät, etteivät koneet todellakaan ole pakollisia korjaamisessa, vaan ilmankin voi tehdä ties mitä — kyynärpää- ja polvipaikoista aina uusien sukanpohjien ompeluun rikkimenneiden tilalle. MIND. BLOWN. En ollut koskaan tajunnut, että sellainen on ylipäänsä mahdollista, ja että kantapäästä puhkikulunutta sukkaa ei välttämättä tarvitsekaan heittää pois. Tämän korjaustavan meinaan opetella ihan ensimmäisenä!

Sukkaniksin lisäksi riemastuin siitä, että kirjassa selitetään parikin eri tapaa vaihtaa vetoketju ilmeisen helposti. Vetoketjun hajoaminen on ikuisuuspulma, sillä uuden vaihtaminen itse on varsin vaikeaa, ja vaihdattaminen puolestaan usein niin tyyristä, ettei se halvan ja heppoisen vaatteen kohdalla välttämättä kannata. Myös tämä tekniikka tulee aivan ehdottomasti käyttöön, heti kun seuraavaksi onnistun kiskomaan jumin jäänen takinvetskarin rikki.

Vaatteiden korjaaminen voimauttaa

Valtaosa kirjassa esitellyistä korjasutavoista on selitetty selkeästi, ja vaikka kaikki kuvat eivät heti ensivilkaisulla avautuisikaan, jäi kirjasta ehdottomasti sellainen olo, että tämä kaikki on ihan opittavissa. Ja tämän nimeäisinkin kirjan parhaaksi anniksi: sen lisäksi, että se on perusteellinen ja helppotajuinen, tuntui se minusta myös ennen kaikkea voimauttavalta. Selkeästi kuvitetut ohjeet saivat miettimään, ettei vaatteiden korjaaminen ole mitään avaruusfysiikkaa, vaan hyvin käytännöllinen taito, jonka myös entinen kässävihaaja voi oppia.

Ja se on tässä maailmassa äärettömän tärkeää. Vaateteollisuus on niin valtava ongelmakimppu, että sen edessä yksittäisen kuluttajan voi olla hyvin vaikea kuvitella, kuinka muutosta koskaan voisi saada aikaan. Vaatteiden korjaaminen on kuitenkin hyvin konkeettinen tapa pienentää oman garderobin ympäristövaikutuksia silloinkin, kun muunlaisen muutoksen edistäminen ei tunnu mahdolliselta.

Lainasin kirjan kirjastosta, mutta jo ensimmäinen selailukierroksen jälkeen totesin, että tämä lienee niitä opuksia, jotka kannattaa hankkia omaan hyllyyn. Voin lämpimästi suositella Korjaa kauniiksi -opasta kaikille heille, jotka eivät loistaneet koulun kässätunneilla, mutta joita vaatteiden korjaaminen kiinnostaa. Ja senhän pitäisi oikeastaan kiinnostaa meitä kaikkia.

Anni Ignatius: Korjaa kauniiksi — Käsikirja kodin vaatehuoltoon

Moreeni 2020

199 s.

*

Lue myös nämä:

Vaatehuollon luottotuotteet

Entä jos ompelisit vaatteita itse?

Ota vastuu ostoksistasi korjaamalla vanhaa

*

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Muoti Kirjat Vastuullisuus

Pidämme elämäntapaamme kestävänä – perusteetta

Viime viikolla julkaistiin kiinnostava raportti, jossa tarkasteltiin suomalaisten asenteita ilmastonmuutokseen ja ilmastotoimiin liittyen. Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselyyn vastasi reilu 4 000:n suomalaisen edustava joukko.

Kyselyn vastauksista paljastui kiinnostava ilmiö: lähes neljännes suomalaisista pitää elämäntapaansa täysin ja yli puolet jokseenkin ympäristön kannalta kestävänä – tämä siis siitä huolimatta, että suomalaisten kulutuksella maapalloja tarvittaisiin 3,8.

Raportissa on muitakin todella kiinnostavia havaintoja, jotka auttavat ymmärtämään, miksi ilmastonmuutoksen torjunta on niin vaikeaa. Esimerkiksi:

  • Enemmistö suomalaisista seuraa ilmastokeskustelua ja saa tietoa oman elämäntavan vaikutuksista. Kaksi kolmesta kuitenkin pitää tätä keskustelua syyllistävänä.
  • Tieto ja syyllistyminen ei usein johda toimintaan. Vajaat 40 prosenttia kokee säännöllisesti ristiriitoja ilmastonmuutosta koskevien käsitystensä ja oman käytännön toimiensa välillä. Kipukohtia ovat etenkin lihansyönti ja autoilu. Silti vain 15 prosenttia yrittää purkaa näitä ristiriitoja muuttamalla toimintaansa.
  • Useimmat eivät pode asiasta huonoa omaatuntoa, koska omien tekojen vaikutusta pidetään pienenä.
  • Ilmastonmuutoskeskustelun keskellä kasvaneet kaltaiseni nuoret aikuiset eivät ole sen ilmastotietoisempia kuin vanhemmatkaan ikäryhmät.

Lyhyesti sanottuna tiedämme ilmastonmuutoksen johtuvan ihmisten toiminnasta ja tiedämme myös oman elämäntapamme vaikutuksista. Tunnemme oman toimintamme olevan ristiriidassa sen suhteen, mitä meiltä odotetaan. Sen sijaan, että tietoisesti pyrkisimme muuttamaan elintapojamme, päädymme syyttämään julkisen keskustelun sävyä syyllistäväksi. Mitäpä yksi ihminen voi ilmastonmuutoksen eteen tehdä – ja me suomalaisethan koemme muutenkin jo tekevämme tarpeeksi.

En oikeastaan pidä tutkimuksen tuloksia mitenkään yllättävinä. Koen itsekin säännöllisesti ristiriitoja oman toimintani ja oikeana pitämieni asioiden välillä. Tiedän, että lämmittäminen saastuttaa, mutta haaveilen silti omakotitalosta. Pidän yksityisautoilua usein turhana, mutta ajelimme silti tyytyväisinä laina-autolla jo toista kesää. Tiedän, että juusto on ilmastorikos, mutta tottumuksesta aamiaisleivällä on useammin juustoa kuin hummusta. Olen työssä, jossa pitää matkustaa paljon (tosin tänä vuonna ei).

Tätä sisäistä ristiriitaa on usein helpoin purkaa joko kieltämällä koko ongelman olemassaolo (esimerkiksi kokemalla omat ilmastotoimet riittäviksi), kiinnittämällä ongelman sijaan huomio johonkin toissijaiseen (esimerkiksi syyllistymällä tavasta, jolla siitä puhutaan) tai vajoamalla maailmantuskaan, jossa oma toimijuus on toissijaista, sillä ongelma on aivan liian iso yhden ihmisen ratkaistavaksi. Mikään näistä ei kuitenkaan johda toimintaan ja juuri toiminta olisi ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta olennaista.

Olemme viime viikkoina miettineet vapaan valinnan ja ilmastonmuutoksen torjunnan välistä ristiriitaa usein aamiaispöydässä. Koronakriisi on osoittanut, että mukaudumme isoihinkin muutoksiin, kun ulkoinen uhka koetaan riittävän suureksi.

Jostain syystä ilmastonmuutoksen torjuntaa ei kuitenkaan nähdä vastaavana eksistentiaalisena kriisinä, jonka torjunnassa kovatkin keinot ovat sallittuja. Emme ole valmiita luopumaan vapaudesta valita itse, vaikka on selvää, ettemme usein tee oikeita valintoja. Yksilön vapaaehtoiseen toimintaan perustuva ilmastopolitiikka kun ei vain tunnu yksin riittävän. Omassa ilmastoutopiassani ihmisten toiminnalle olisikin maailmanlaajuisesti selkeät säännöt. Kyllä me toimimme, kun tiedämme toistenkin toimivan.

Näiden tulosten edessä tunnen olevani vähän neuvoton. Miten muuttaa toimintaa, kun emme näe siinä mitään muutettavaa? Tai mitä tehdä, kun tiedämme muutosta tarvittavan, mutta koemme muuttumisen tai muuttamisen liian vaikeaksi? Mistä löytää motivaatio, kun maailmanlaajuisesti ilmastonmuutoksen torjumiseksi tuntuu tapahtuvan vain vähän? Miten pääsisimme keskustelemaan syyllistymisen ja syyllistämisen sijaan siitä, mitä jokainen meistä voi tehdä?

Mitä ajatuksia raportin tulokset herättävät sinussa? Jaa ajatuksesi kommenttiboksissa!

*

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Puheenaiheet Vastuullisuus