Viisi ekotekoa häiden järjestämisessä

Lauantaina pääsimme viimein koko kevään ja kesän jatkuneen jännittämisen jälkeen viettämään häitämme. Kaikki stressi ja jännitys karisivat viimeistään siinä vaiheessa, kun astuimme vihkitilaan, joka oli täynnä rakkaita ihmisiä. Päivä oli täynnä liikutusta, naurua ja rakkautta, enkä usko liioittelevani sanoessani, että päivä oli yksi elämäni parhaista. Tällä häähumulla jaksetaan pitkälle marraskuuhun!

Nyt kun juhlat ovat jo takana päin, halusin palata vuosi sitten tekemässäni postauksessa esille ottamiini vastuullisempiin valintoihin ja siihen, miten omat juhlamme lopulta sujuivat. Jokaiset häät ovat erilaiset ja esimerkiksi juhlapaikka voi aiheuttaa monenlaisia rajoituksia vaikkapa ruuan ja juoman suhteen. Häiden kaltaisia juhlia järjestäessä ekologisuuden ja vastuullisuuden rinnalle nousee usein tietysti myös muita valintoihin vaikuttavia tekijöitä, kuten hinta ja ulkonäkö. Tässä kuitenkin joitakin valintoja, joita itse teimme.

Kaikki postauksen kuvat: Pyry Kantonen

Kukat

Ihanat, sesongin mukaiset kukka-asetelmat juhliimme teki lukiotuttuni Saana (@pomppivapioni). Koska tilassa oli muuten minimaalisesti koristeita, halusimme panostaa kukkiinhuolimatta niiden ilmastokuormasta. Saanan ehdotuksesta maksoimme kukista päästökompensaatiota. Juhlien jälkeen kukat saivat jatkoaikaa kotona ja taloyhtiön Facebook-ryhmän kautta naapurien ikkunalaudoilla. Kukkien matkan ei siis tarvitse todellakaan päätyä roskikseen heti juhlien jälkeen – monet vieraat ottavat niitä myös mielellään mukaan.

Koristelut

Emme ostaneet häitä varten yhtään koristetta, vaan vuokrasimme kaiken valoista lähtien juhlavuokraamo Bride and Joysta. Voin suositella palvelua kaikille isompia juhlia järjestäville, sillä koristeiden ostaminen vain yhtä juhlaa varten on täysin turhaa. Loput koristeet löysimme kotoa tai läheisten nurkista. Pöydissä oli lisäksi joitakin itse suunnittelemiani paperituotteita, kuten plassikortteja, jotka tilasimme Granolta – ne onneksi sai kierrätyspaperista valmistettuina.

Ruoka

Ruoka juhlissamme oli super hyvää! Tarjosimme kasvispainotteista kausiruokaa, josta vastasi Kaapelitehtaan kahvila-ravintolaa pyörittävä Hima & Sali. Juhliin järjestyi helposti kasvispääruoka sekä vegaanisia lisävaihtoehtoja osalle vieraista, joten Hima & Salilta onnistuisi varmasti helposti myös täysin vegaaninen menu.Juomista aiheutuvaa roskaa pyrimme minimoimaan valitsemalla kaljatölkkien sijaan oluthanan.

Hääpuku

Hääpuvusta kirjoitinkin erikseen jo täällä. Vaikka lopullinen hääpuku olikin vastuullisuusmielessä vähän kompromissi, uskon, että sille tulee käyttöä myös tulevaisuudessa – ja mikä tärkeintä, juhlapäivänä valinta tuntui juuri oikealta.

Lahjat

Emme pyytäneet konkreettisia lahjoja, vaan kehotimme vieraita halutessaan kontribuoimaan joko häämatkatilillemme tai John Nurmisen säätiön Puhdas Itämeri –hankkeelle – olikin tosi ihana huomata, miten moni innostui lahjoittamaan! Juhlapäivät ovat mielestäni hyvä mahdollisuus houkutella läheisiä lahjoittamaan hyvään tarkoitukseen ja siten luoda hyvää myös juhlan ympärille. Siitä tulee itsellekin hyvä mieli.

Kuten pukuun liittyvässä postauksessa jo mainitsinkin, häiden järjestäminen on aina vähän tasapainottelua. Olisimme monessa kohtaa voineet tehdä parempiakin valintoja, mutta toisaalta pyrimme pitämään juhliin jo valmiiksi liittyvän stressin kohtuuden rajoissa. Esimerkiksi oma sormukseni on vastuullisuusmielessä kompromissi: kierrätettyä kultaa, mutta jalokivin. Kivet ovat eettisesti haastavia, enkä siksi halua sormustani puffata mitenkään eettisimpänä mahdollisena valintana. Kaunis se kuitenkin on ja on kiva voida tukea kotimaista suunnittelua ja pienyrittäjää. Sormuksen suunnitteli ja valmisti ihana Tanja, joka pyörittää Kruununhaassa Folklore-nimistä korumyymälää.

Häämatkalle emme vielä koronan takia lähteneet, mutta siitäkin sitten lisää aikanaan – onneksi lokakuussa pääsemme jo viikonloppureissulle Hämeenlinnan lähistölle!

Suunnitteletko häitä tai oletko jo viettänyt omiasi? Minkälaisia valintoja olet tehnyt omissa juhlissasi?

Suhteet Vastuullisuus

Elä hetkessä ja vähän hunningolla

Olen suunnitelmallinen ihminen, jolla on to do -lista joka lähtöön. Usein se on hyvä asia… mutta toisinaan kaikkea muuta. Saan kyllä paljon aikaan, mutta en läheskään aina muista jättää elämään tilaa spontaaniudelle. Elokuussa kärsin aina kesän loppuun liittyvästä ahdistuksesta, ja siinä missä ahdistus ei koskaan ole mukavaa, siinä on myös positiivinen puoli: se saa minut tarttumaan hetkeen tavallista useammin ja pitämään kaksin käsin kiinni viimeisistä kesäpäivistä.

Sunnuntai-iltana tehtävälistallani oli vielä ties kuinka monta tekemätöntä kohtaa: oli luuttua odottava lattia, paistamista odottavat lehtikaalit, blogipostausta ja kaikenlaista pientä hommaa. Mutta sitten huomasin kuinka aurinko pilkahteli ulkona, kuinka enää ei ollut kovin lämmintä mutta kaunista oli yhä. Hölmöhän minä olisin, jos vain istuisin sisällä tehtävälistani kanssa. Ja niinpä päätin, kerrankin, jättää listan lojumaan pöydälle ja tehdä sen sijaan jotain ihan muuta.

auringonkukkien poiminta helsingissä

Kuten arvata saattaa, päätös oli loistava. Pyöräilin kämppisten kanssa ihailemaan auringonkukkapeltoa  ja sen jälkeen vielä rannalle. Vesi oli viileää, ja uinnin jälkeen veri ihan kohisi suonissa. Levitimme viltin rantahiekalle, kääriydyimme huppareihin ja korkkasimme kylmät juomat. Sitten pelasimme sanapeliä ja lähdimme kotiin vasta kun oli jo pimeää ja taistelu hyttysiä vastaan hävitty.

To do -listani ei siis lyhentynyt illan aikana, en hoitanut yhtäkään odottamassa olevaa hommaa enkä todellakaan luutunnut lattiaa. Pimeässä kotiin pyöräillessäni tunsinkin hetken olevani täysin hunningolla. Edessä oli uusi viikko ja kaikki tekemättömät tehtävät, ja siinä minä vain viiletin menemään kesäillassa, märkä pyyhe tarakalla ja skumppapullo laukussa. Hunningolla, mutta ihan hemmetin hyvällä tavalla.

Olkoon tämä siis note to self: joskus on hyvä elää hetkessä ja vähän hunningolla. Siihen ei tarvita lupaa eikä erityistä syytä. Vain vähän illan valoa, muutama mukava ihminen, ehkä auringonkukka tai pari.

Todennäköisesti meidän kaikkien olisi hyvä olla hunningolla vähän useammin.

Lue myös nämä:

Varasta vartti luovuudelle

Miksi mulla on koko ajan kiire?

Youtube-disko keittiössä ja muita pieniä tarpeellisia juhlia

*

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään Vastuullisuus