Lähimatkailua: Resiinaretki Minkiössä

Olen lapsesta asti haaveillut, että pääsisin joskus ajamaan resiinalla. (Syytän tästä päähänpinttymästä Lucky Luke -sarjakuvia.) En vain koskaan aavistanut, että sellainen saattaisi olla mahdollista. Kunnes sitten muutama viikko sitten erään onnekkaan keskustelun ja muutaman vielä onnekkaamman Google-tuloksen jälkeen totesin, että resiinan vuokraus on oikeasti mahdollista — ja vieläpä vain puolentoista tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Homma oli sitä myöten selvä: vuokraresiina alle ja menoksi!

resiinan vuokrausresiinaretkiresiinan vuokraaminenresiinan vuokraaminen

Resiinan vuokraus on mahdollista Minkiön asemalta, ja resiinareissulla edetään omin voimin pumpaten pitkin Jokioisten museorautatietä ja sen ympärillä avautuvia kauniita maisemia. Kreisiä kyllä, tällainen harvinainen lysti on myös yllättävän halpaa: resiinan vuokraus maksaa kympin ensimmäiseltä tunnilta ja lisätunneilta vitosen per henkilö.

Buukkasimme neljän hengen porukallemme kaksi resiinatuntia, mutta matkalla olisi saanut helposti kulumaan kolmaskin tunti. Suosittelenkin varaamaan resiinailulle mieluummin liikaa aikaa kuin liian vähän, sillä tällaista asiaa tuskin pääsee ihan joka päivä kokemaan. Oma reissumme lipsahti jonkin verran yli varatun ajan, mutta onneksi vuokraustoimintaa sekä aseman kahvilaa ja kapearaidemuseota pyörittävät ihanat ihmiset eivät meitä siitä toruneet vaan päinvastoin rohkaisivat nauttimaan matkasta.

Minkiön asemalta pääsee resiinalla kahteen suuntaan: joko yhteensä 12 kilometrin matkan Jokioisiin ja takaisin, tai sitten vähän pidemmän, noin 16 kilometrin lenkin Humppilan kautta. Me teimme pidemmän reissun, ja suosittelen reittiä lämpimästi — puolimatkassa on nuotiopaikka, jossa voi syödä eväitä ja vaikka paistaa makkaraa sekä levähtää hetken ennen *kuin jatkaa matkaa.

Pidempi lenkki kannattaa senkin vuoksi, että Humppilassa reissun uuvuttamat pumppaajat pääsevät uimaan! Vain puolen kilometrin päässä kääntöpaikkana toimivalta asemalta on nimittäin söpö pieni uimaranta, jossa on hyppytornit, pehmeä hiekkapohja ja kirkas vesi. Uintireissun jälkeen oli hienoa huristella takaisin — ja vieläpä alamäkeen melkein koko paluumatkan! Resiina paineli raiteita parhaimmillaan yli 20 kilometrin tuntivauhtia ja uinnin kastamat hiukset kuivuivat nopeasti.

minkiön kapearaidemuseoMinkiön kapearaidemuseon kahvilaMinkiö kapearaidemuseoJokioinen rautatiemuseo

Reissun jälkeen söimme jäätelöt Minkiön aseman kahvilassa ja ja pääsimme lisäksi kierrokselle kapearaidemuseoon, jossa voi ihastella vanhoja höyryvetureita. Niistä kannattaa myös resiinaretkelle mielivän olla tietoinen — ne meinaan ajelevat museorautatiellä yhä, heinäkuussa sunnuntaisin ja elokuussa lauantaisin, eli niinä päivinä resiinaa ei ymmärrettävästi voi vuokrata.

Ja miltä reissu sitten tuntui, lunastiko se odotukset? Vastaus on hyvin yksinkertainen: KYLLÄ. Resiinalla ajaminen oli juuri niin mieletöntä kuin olin aina kuvitellut! Taitoimme koko matkan kauniissa auringonpaisteessa, resiina kolisi ja ratapölkkyjen terva tuoksui. Matkalta kuvaamissani videoissa nauramme ääneen suurimman osan ajasta, ihan silkasta resiinailun riemusta. Luulenkin, että teen Minkiön resiinareissusta jokakesäisen perinteen.

Kotimaan lomakohde haussa? Tsekkaa blogissa esitellyt parhaat lähimatkakohteet!

*

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Kulttuuri Matkat Vastuullisuus

Lähimatkailua: Pääkaupunkiseudun ihanat saaret

Jos minulta kysytään parasta asiaa Helsingissä, vastaan aina epäröimättä: meri. Olen viettänyt välillä pitkiäkin aikoja sisämaassa Keski-Euroopassa, mutta jossain vaiheessa alan aina kaivata meren äären. En osaa kuvitella asuvani koskaan kaukana merenrannasta.

Kesä on tietysti parasta aikaa nauttia merellisestä Helsingistä. Viime vuosina kaupunki on nähnyt paljon vaivaa parantaakseen mahdollisuuksia nauttia pääkaupunkiseudun saaristosta. Loppukesän aurinkoisia päiviä varten tässä luvassa siis muutama saarivinkki pääkaupunkiin!

Uunisaari

Uunisaari on ihana keidas aivan Kaivopuiston edustalla. Talvella saareen pääsee siltaa pitkin, mutta veneilykauden alettua saareen kuljetaan pienellä veneellä. Ihana uimaranta ja täydelliseksi aallokossa hioutuneet kalliot, joilta avautuu huikea näkymä avomerelle.

Pihlajasaari
Pihlajasaari on toinen lähes itsestään selvä paikka, jonka uimarannalla on ihanat pukukopit. Pari kesää sitten testasimme saaren pienen telttailualueen, jolta avautuu upea näkymä kohti Helsinkiä. Aamupalan nautimme kallioille pystytetyn pöydän ääressä. Täydellinen saaristo-miniloma kivenheiton päässä keskustasta!

Vartiosaari

Vartiosaari on itähelsinkiläisten suosikki, jonne kannattaa ehdottomasti suunnata Hakaniemestä lähtevällä saaristoveneellä. Matka keskustasta kestää noin tunnin, ja sinä aikana ehtii nauttia ihanista maisemista. Saarella ei ole juuri palveluita, mutta ihana luontopolku, jonka varrelta avautuu kansallismaisemaksi julistettu näkymä itäisen Helsingin saaristoon.

Itä-Helsingin saaristo on muutenkin todella kaunista, ja pienempiin saariin voi tutustua esimerkiksi meloen. Kajakkeja voi vuokrata Vuosaaren melontakeskuksesta. Monessa saaressa voi myös telttailla. Lämmin suositus esimerkiksi ihanalle Hattusaarelle!

Vallisaari

Suomenlinnan vieressä oleva Vallisaari avautui yleisölle vasta muutama vuosi sitten oltuaan luonnontilassa vuosikymmeniä. Iso osa saaresta on edelleen suljettu yleisöltä. Aivan venesataman tuntumassa on esimerkiksi ihana jäätelökahvila Paja. Saaressa järjestetään myös majoitusta puihin ripustetuissa teltoissa – tätä olisi mahtava kokeilla!

Iso Vasikkasaari (Espoo)

Kaunista saaristoa on yllin kyllin tarjolla myös Espoossa. Erinomaiset uintimahdollisuudet ja kauniit maisemat on esimerkiksi Isossa Vasikkasaaressa, jonne pääsee saaristoveneellä esimerkiksi Nokkalan majakalta. Nokkala itsessäänkin on käymisen arvoinen paikka – Majakaksi nimetyn ravintolan katolla on kiva seurata ohi lipuvia veneitä. Ruokalistalla on myös vegaanisia vaihtoehtoja.

Vasikkasaaren lisäksi samalla lauttareitillä on myös monia muita kiinnostavalta vaikuttavia saaria. Seuraavaksi haluaisin kokeilla esimerkiksi telttailua Gåsgrundetin rantasaunaa tai telttailua Rövarenilla.

Pääkaupunkiseudulla on näiden lisäksi vielä vaikka mitä ihania merellisiä paikkoja, joissa viettä kesäpäivää. Lonnalla olen ollut kuuntelemassa ihania jazz-keikkoja (seuraavaksi testiin saarella oleva sauna!) ja Seurasaaren ympäristössä melomassa. Katajanokanluodon kesäkahvila on vielä testaamatta. Mustasaaren toimintakeskus on koronan takia tänä kesänä suljettu, mutta onneksi Lammassaareen ja Kuusiluotoon pääsee helposti kävellen kotiovelta. Onneksi pian on taas lomaa, että ehtii taas nauttimaan Helsingin saaristosta – ja tanssimmehan vielä häitäkin Suomenlinnassa elokuun lopulla!

Oletko enemmän meri- vai järvi-ihmisiä? Jaa omat kesävinkkisi kommenttiboksissa!

*

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Hyvinvointi Matkat Vastuullisuus