Hakekaa kätilö! -sarjan 6. kausi kaukomailla ja kotipuolessa

Hakekaa kätilö! -sarjan 6. kausi kaukomailla ja kotipuolessa

Perjantai-illat saavat jälleen tarkoituksen, kun historiallinen draamasarja Hakekaa kätilö! (eng. Call the Midwife) jatkuu Yle TV1:llä uusin 6. tuotantokauden jaksoin! 1960-luvun Lontooseen sijoittuva sarja seuraa köyhällä Poplarin alueella työskenteleviä kätilöitä, joista osa on tavallisia sairaanhoitajia ja osa nunnia luostarissa, joka toimii sarjassa kätilötyön keskuspaikkana. Alun perin yhtä kätilöä seurannut sarja on menestyksekkäästi laajentunut ryhmävetoiseksi draamaksi, jonka suosiolle […]

Mitä meni ohi? Uudet sarjat, roolit ja päätökset

Mitä meni ohi? Uudet sarjat, roolit ja päätökset

Sarjojen tulevaisuus vaakalaudalla Kevät tulee yhtä varmasti kuin televisiosarjojen lopettamis- ja jatkouutiset, joten televisiosarjafanit jännittävät omien suosikkiensa puolesta. Vaikka joistakin sarjoista päätetään pitkällisen ja piinallisen päätösprosessin jälkeen, tiedotetaan monien sarjojen jatkosta osana suurempaa joukkoa. Esimerkiksi CBS-kanava julkisti viime viikolla uusimispäätöksen 16 televisiosarjalle, joista omia suosikkejani ovat Rouva Ministeri ja Scorpion. Myös The Big Bang Theory sai kauan odotetun […]

Vibraattoreita vanhuksille: Grace and Frankie 3. kausi

Vibraattoreita vanhuksille: Grace and Frankie 3. kausi

Televisiosarjojen cooleimmat eläkeläiset jatkavat seikkailuitaan uusien jaksojen merkeissä, kun Netflixin alkuperäissarja Grace and Frankie julkaisi tänään 3. tuotantokautensa suoratoistopalveluun. Luvassa on luonnollisesti Gracen pingottamista ja Frankien hippeilyä sekä molempien perheiden säätämistä, sillä naisten ex-miehet jatkavat onnellista yhteiseloaan viime kauden kompastelun jälkeen. Yllä oleva kuva näyttää Gracen ja Frankien uuden yhteisprojektin, kun viime kauden lopussa keksitty yritysidea […]

My Watch List: Supersankareita, kloonidraamaa ja lähiöhuumoria

My Watch List: Supersankareita, kloonidraamaa ja lähiöhuumoria

Aika on luonnollisesti kortilla elämässä tällä hetkellä, kun kaikkiin vuorokauden tunteihin tunkeva ammattinimike on nykyään ’äiti’, mutta televisiosarjoja ehtii katsoa hetken silloin, toisen tällöin, ja toisinaan jopa jaksokaupalla hyvän unimäärän kärsiessä siinä sivussa. Joitakin kotimaisia viihdeohjelmia pyrin katsomaan pojan seurassa, koska ne käyvät rauhalliseksi leikkimistaustaksi eivätkä sinänsä haittaa pienen pojan omia leikkejä. Parasta on kuitenkin […]

Guilty pleasure -suosikit jatkuvat: #tisuomi #bachelorsuomi

Guilty pleasure -suosikit jatkuvat: #tisuomi #bachelorsuomi

#tisuomi Temptation Island Suomi -sarja jatkuu uusin kolmannen kauden jaksoin keskiviikkona 22. maaliskuuta klo 22.00 alkaen Nelosella. Uudet pariskunnat, uudet sinkut, mutta samat, vanhat viinanhuuruiset ja pikkutuhmat kujeet. Pariskunnat uhkuvat intoa ja luottamusta parisuhteisiinsa, ja sinkut ovat ehkä jopa vielä trashimman näköisiä ja oloisia kuin aikaisemmilla kausilla. Vaikka ensimmäisen jakson ennakkovilkaisun perusteella luvassa ei ole […]

Leikkaushuoneen lattialta: Puolitotuuksia ja ihmettelyä tv-sarjoista

Leikkaushuoneen lattialta: Puolitotuuksia ja ihmettelyä tv-sarjoista

Josh Radnor, joka esitti How I Met Your Mother -sarjan pääosaa Tediä, ei voi ikinä enää olla uskottava missään toisessa roolissa; kaikki muut roolit vain näyttävät Tediltä ylinäyttelemässä oman elämänsä outoja tapahtumia. Arrow’n taustatarina Oliverin haaksirikosta ja sen aikaisista seikkailuista on äärettömän tylsä ja tappaa hitaasti koko sarjan, vaikkakin se hyvin punotaan osaksi nykytarinan kerrontaa. Uusia […]

Downton-suosikki palaa ruutuun: Jamaica Innin majatalo

Downton-suosikki palaa ruutuun: Jamaica Innin majatalo

Jylhiä maisemia, komeita ihmisiä, moraalitonta toimintaa, sekä kiltti ja kaunis päähenkilö: Ylellä tänään tiistaina 14.3. alkava synkkä pukudraama Jamaica Innin majatalo sijoittuu 1820-luvun Englannin koviin aikoihin. Kolmiosaisen minisarjan pääosassa on Downton Abbey -sarjasta tuttu Jessica Brown Findlay (Lady Sybil), jonka hahmon kohtaloa katsojat pääsevät seuraamaan läpi tuulen ja tuiskun. Brown Findlayn esittämä Mary muuttaa äitinsä kuoleman jälkeen tätinsä […]

Amy Schumer Netflixissä: Nahkaa ja naurua

Amy Schumer Netflixissä: Nahkaa ja naurua

Netflix on jo pitkään tarjonnut paljon huippukomediaa ja stand-up-ohjelmia laidasta laitaan, mutta tämän hetken kuumin koomikko on tähän asti puuttunut joukoista. Amy Schumer on vihdoin päätynyt Netflixiin oman erikoisohjelmansa kanssa! Amy Schumer: The Leather Special kuvattiin marraskuun alussa Denverissä osana laajaa maailmankiertuetta, jonka aikana Schumer on rikkonut koomikoiden katsojaennätyksiä. Keikkailunsa ohella Schumer pyörittää alkavaa elokuvauraa, […]

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

Televisiosarjat ovat täynnä vahvoja naisia, joiden parissa on hyvä viettää kansainvälistä naistenpäivää! Asiaa tarkemmin ajatellessani suurin osa lempisarjoistani ovat naisvetoisia. Buffy the Vampire Slayer, Gilmoren tytöt, Veronica Mars, Rouva Ministeri, Greek, Bunheads, Todistettavasti syyllinen, Pretty Little Liars… Vaikka naisten edustus ja esitys televisiossa ja popkulttuurissa ylipäätään ei aina todellakaan ole ideaalia tai tarpeeksi monipuolista, on silti mahtavaa voida kasvaa naiseksi ja […]