Hamlet – eli kuinka rakastuin esitykseen

hamlet.jpg

En yleensä kirjoita blogissa teatterista (koska blogi on harrastus ja teatteri on töitä), mutta nyt tunnen tarvetta purkaa hieman ajatuksiani viikko sitten Turun Kaupunginteatterissa ensi-iltansa saaneesta Hamletista muutenkin kuin omalle puolisolle ja jokaiselle vähääkän aiheesta kiinnostuneelle vastaantulijalle.

Ensi-illassa koin jotain sellaista, mitä en koskaan aiemmin ole kokenut. Esitys alkoi lempeän katsomovalon laskemisen sijaan tiukalla black outilla, jonka jälkeen esitys vyöryi päälle. Jo tämä ensimmäinen valinta sai minussa aikaan kiihkeän innostuksen. Odotukseni esityksen suhteen olivat korkealla ja olen odottanut ensi-iltaa jo kauan – jo ennen kuin ohjelmistoa oli edes julkistettu yleisölle. Tunsin taiteellisen työryhmän (Paavo Westerberg, Sanna Salmenkallio, Markus Tsokkinen) aiempia teoksia ja tiesin näyttelijöiden korkean tason. Tämä esitys oli kaiken muun juhlan ohella todellista näyttelijäntaiteen juhlaa. Alun yllättävästä valojen leikauksesta lähtien sain täyslaidallisen kaikkea mitä odotin ja vielä enemmän. Klassikon pölyt puhallettiin pois ja Shakespearen tekstistä nousi esiin ajattomat teemat vallasta, jotka näyttäytyvät varsin ajankohtaisina. Esitys vei minua ja minä nautin kyydistä.

hamlet_1.jpghamlet_2.jpg

Päätin jo ennen esitystä katsovani tämän ensi-illan ns. siviilinä ilman painetta analyysistä tai erilaisten viittauksien poimimisesta. Tietenkin aivot tekevät työtä joka tapauksessa, mutta nyt annoin itselleni tietoisesti tilaa vain ottaa vastaan ja nauttia. Tiesin jo ensi-illassa, että tulisin katsomaan esityksen työmielessä vielä kerran tai kaksi uudelleen, mikä loi katsomiskokemukseen vapautta. Samalla annoin itselleni luvan innostua ihan eri tavalla kuin innostuisin työmielessä esitystä katsoessani. Onneksi, koska ihastuin esitykseen niin kovin, että ensi-iltajuhlassa kiitin työryhmän jäseniä monesti kyyneleet silmissä.

Seuraavilla katselukerroilla nostan jälleen tietoisesti työtä tekevät aivot paikoilleen ja työstän esityksestä analyysiä. Lauantaina 9.3.2019 on sitten vuorossa kritiikkityöpaja Turun Kaupunginteatterissa, jolloin oma työni on valmis. Työpajassa keskiössä ei tietenkään ole minun näkemykseni tai kokemukseni, vaan ääneen pääsevät työpajan osallistujat ja minun työni on auttaa ja antaa osallistujille työkaluja oman katsomiskokemuksen analysointiin. Työskentelemme osallistujien huomioiden kautta ja kysymme itseltämme aktiivisesti miksi. Tässä työpajassa oikeita ja vääriä vastauksia ei ole. Itse kritiikkityöpaja on sallistujille maksuton ja ainoa osallistumiskriteeri on se, että on nähnyt esityksen ennen työpajan alkamista (viimeinen mahdollisuus on siis lauantaina 9.3. klo 13 alkavassa päivänäytöksessä). Uskon, että jokainen katsoja voi kehittää omaa teatterinlukutaitoaan ja näin saada esityksistä enemmän irti. Työpajasta on varmasti iloa myös niille, jotka haluavat kirjoittaa teatterista esimerkiksi omassa blogissaan.

hamlet_3.jpgKuvat: Otto-Ville Väätäinen/Turun Kaupunginteatteri. 1. Jussi Nikkilä – Hamlet, 2. Markus Ilkka Uolevi – Marcello, Jussi Nikkilä – Hamlet, Severi Saarinen – Horatio, 3. Eero Aho – Claudius, Markus Järvenpää – Laertes, 4. Pia Andersson – Ofelia.

Kulttuuri Suosittelen Teatteri

#somelempeys – Tuetaan toisiamme

pexels-photo-288583.jpeg

Me pystymme yhdessä luomaan hienoja asioita, me pystymme tekemään suuria. Meillä on sellaista energiaa, jota tämä maailma tarvitsee, niin somessa kuin todellisuudessakin. Lämmintä, rakentavaa, luovaa, feminiinistä energiaa. Käytetään sitä.Anna kirjoitti blogissaan Anna Vihervaarasta ja haastoi Lilyn bloggaajat mukaan pohtimaan aihetta. Postaus sai minut ajattelemaan naisten välistä solidaarisuutta, someraivoa sekä pahaa oloa, katkeruutta ja kateutta, jotka mahdollisesti on ilkeiden kommenttien takana.

Oma blogini on (vielä) niin pieni, ettei tänne onneksi ole eksynyt ilkeitä kommentoijia, mutta olen sivusta kauhulla seurannut kuinka muita on riepoteltu ja jopa uhkailtu. Minun ei ole vaikeaa kuvitella miten vihakommenttien ja ilkeiden kommenttien saaminen voi vaikuttaa kirjoittajaan blogin takana. Miten kommentteja voi alkaa jännittämään tai omia aiheita sensuroimaan jo ennen kirjoittamista. Kamalaa. Yhdessä tapauksessa lähetin vihamyrskyn ripoteltavaksi joutuneelle bloggaajalle Instagrammissa kannustavan viestin, vaikka emme tunnekaan toisiamme. Kenenkään ei tarvitse kestää tai sietää sellaisia kommentteja. Vähintä mitä voin tehdä on osoittaa tukeni.

Vaikka jostain asiasta ei olisikaan täysin samaa mieltä, voi asiasta silti keskustella ilman loukkauksia. Tekstin kautta keskustellessa puheen sävyt, ilmeet ja painotukset eivät auta viestin välittymisessä ja lukija tekee lukemansa perusteella oman tulkintansa sävystä. Joskus lukija tulkitsee tekstin oman tunnekuohunsa kautta eikä välttämättä pysty lukemaan kaikkia niitä vivahteita, joita bloggaaja on tekstiinsä sisällyttänyt. Teatterin parissa työskennellessä se miten samat sanat voivat saada lukuisia eri merkityksiä, on enemmän kuin tuttua ja toivoisin myös somessa keskustelevien muistavan tämän ennen kuin antaa tunnekuohun päästä näppäimistöltä julkiseksi. Sanoisitko saman bloggaajalle tai toiselle kommentoijalle, jos juttelisitte kasvotusten? Harva meistä on julma tai tunteissaan hallitsematon kasvotusten, vaikka olisikin keskustelukumppanin kanssa eri mieltä.

 

”Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan.” – Madeleine Albright

 

Muistan lämmöllä erästä kesätyötoveriani vuosien takaa, joka ensimmäistä kertaa kohdatessamme auttoi minua asiassa, joka oli siinä hetkessä minulle suuri. Kiittäessäni hän naurahti lainasi Madleine Albrightin kuuluisaa lausahdusta: ”There’s a special place in hell for women that don’t help each other”. Siitä lähtien olen pyrkinyt pitämään tämän lauseen myös omana lähtökohtanani kaikkialla missä kuljen. Olen tietoisesti pyrkinyt jättämään kateuden ja kilpailun pois kanssakäymisestäni muiden naisten kanssa. Loppujen lopuksi pääsemme kaikki (sukupuolesta riippumatta) pidemmälle, kun autamme ja tuemme toisiamme. Ei kai kukaan kykene elämään täysin vailla kateutta tai halua kilpailla, mutta voimme valjastaa nuo tunteet mielummin positiiviseksi energiaksi kuin tuhlata aikaa ja energiaa toistemme kampittamiseen. Niin kauan kuin toistamme ankeita sanontoja naisten toisiinsa kohdistamasta negatiivisesta energiasta tai vielä pahempaa toteutamme sitä, emme pääse puusta pitkälle. On aina parempi olla ”se hyvä tyyppi” kuin se nainen, joka tunnetaan selkäänpuukottajana tai muuten epäluotettavana.

Olipa kyse sitten somesta tai somen ulkopuolisesta maailmasta, rakennetaan siitä omalta osaltamme turvallinen ja vahvistava paikka. Jos jonkun bloggaajan tekstit saavat sinut toistuvasti raivostumaan, tee itsellesi palvelus äläkä enää seuraa häntä. Jos joku toinen jakaa kuvia, joista sinulle tulee kateellinen tai paha olo, voit joko pohtia syitä tunteisiisi tai yksinkertaisesti jättää nämä kuvat seuraamatta. Ilkeily, solvaaminen tai vihapuhe ei koskaan tuo mitään hyvää mukanaan – ei ilkeän kommentin kirjoittajalle eikä varsinkaan sen vastaanottavalle bloggaajalle. Ilkeä kommentti ei tule muuttamaan toisen ajattelutapaa, eikä se hienosti muotoiltunakaan luo kirjoittajastaan älykästä kuvaa. Minä lupaan nyt ja jatkossa antaa tukeni kiusaamisen kohteeksi joutuneelle, jos huomaan jonkun saavan ilkeitä kommentteja. Tule sinäkin mukaan!

 

 

Kuva: Pexels.

Hyvinvointi Mieli Uutiset ja yhteiskunta