Aloitin maanataina uuden työn ja samalla koko perheellä alkoi aivan uudenlainen arki. Olen ollut reilut kaksi vuotta pääsääntöisesti kotona (no viimeisen vuoden aikana olen myös työskennellyt pätkissä välillä tiiviistikin), työjaksojenkin aikana olen viettänyt perheen kanssa muutaman tunnin aamulla ja sitten taas iltapäivällä enne illan harjoituksia. Nyt teen ensimmäistä kertaa eläessäni töitä virka-aikana ja täyspäiväisesti. Tilanne on uusi paitsi minulle myös koko perheelle. Esikoisenkin kokemus minun töistäni on joko teattereiden kaksiosaista työpäivää tai opiskelijan iltapainotteisia töitä. Hänkin on tottunut siihen, että olen aamuisin lähettämässä hänet kouluun ja iltapäivällä useimmiten kotona hänen palatessaan koulusta. Samoin mieheni on tottunut puolisoon, jolla on paljon vapaa-aikaa tai muuten vapaat tai vaihtelevat aikataulut.

Nyt herään aamuisin ensimmäisenä. Taapero on kesän harjoittelun ja päiväkodin aloittamisen myötä tottunut nukkumaan aamulla jopa puoli kahdeksaan asti. Usein perhe vasta heräilee minun jo lähtiessäni, ja onpa kerran jo käynyt niinkin, etteivät aamulla ehtineet vielä herätäkään, kun minä jo riensin ulkona. Päivät töissä sujuvat nopeasti; opettelen uusia työtehtäviä ja uudenlaista työrytmiä. Vanhat tottumukset istuvat tiukassa, ja ajatus lounaasta putkahtaa mieleeni vasta kahden aikoihin, vaikka voisin hyvin syödä jo aiemminkin. Toivon pian oppivani syömään lounasravintoloiden aukioloaikoina, paitsi lompakkoni myös oman jaksamiseni vuoksi; yli kuuden tunnin tauko aamiaisen ja lounaan välillä on liian pitkä. Iltapäivällä, kun tulen kotiin on mieheni usein ehtinyt jo hakea taaperon päiväkodista, sillä hänellä on lyhyempi työmatka (vaikkei se omanikaan pitkä ole, vain 4km).

Illat tuntuvat lyhyiltä, kun taapero käy iltapalalle kello kahdeksan aikaan ja siitä nukkumaan. Pyrin antamaan iltaisin täyden huomioni lapsille. Leikin, laulan, juttelen ja kuuntelen mitä heillä on kerrottavanaan. Sopivissa väleissä juttelemme ja hoidamme miehen kanssa perheen asioita. Vielä miehellä on harjoituskausi ja poikkeuksellisesti illat vapaina. Itse uuvahdan nukkumaan jo kymmenen aikaan, siitä pitää huolen aamu kuuden herätykset. Minä kyllä pidän tästä aikaisemmasta rytmistä, tuntuu että se sopii minulle hyvin. Aamuisin herään hiaman nopeammin kuin myöhäisemmällä rytmillä ja illalla nukahdan erittäin helposti.

Uudessa rytmissä on hyvät ja huonot puolensa, mutta luotan siihen, että opimme ajan kanssa ottamaan siitä irti parhaamme. Säännöllisyys sopii hyvin lasten kanssa. Päivien toistuminen samalla rytmillä tuo tietynlaista turvallisuuden tunnetta myös minulle. Edessä on myös elämä, jossa viikonloppu tarkoittaa vapaa-aikaa eikä töitä. Jännittävää! Ilmoittauduin lauantaisin tanssitunnille heti taaperon tanssituntien jälkeen. Tanssitunti on oma pieni keitaani ja palkinto viikon aherruksesta. Tosin nyt ensimmäisellä kerralla oma tuntini jää välistä, sillä mieheni ei ole kotona. Käyn sitten ensi viikolla korvaamassa tuntini jonakin iltana töiden jälkeen. Mietin jo innoissani mitä kaikkea mukavaa teen poikien kanssa viikonloppuna. Ainakin taaperon tanssitunti ja paljon ulkoilua, yhdessä kokkailua ja ehkäpä myös vierailu äidin työpaikalle sirkukseen.