Armollisuutta ja itsemyötätuntoa opettelemassa
Tänään huomasin seinäkalenterin näyttävän vieläkin marraskuuta. Tänä vuonna joulukuu ja jouluun valmistautuminen on meillä hyvin erilaista kuin koskaan aiemmin. Yleensä minulla on ollut tapana valmistautua jouluun rauhassa jo syksyn aikana. Olen leiponut ja koristellut, hankkinut lahjoja ja siivonnut kotona. Nyt ei pidä kuvitella, että käyttäisin kaiken vapaa-aikani näihin puuhiin, sillä periaatteeni joulun suhteen on ehdottomasti mukavuusalueella pysyminen. Muutama vuosi sitten päätin, ettei joulun kannata antaa aiheuttaa lisästressiä tai tuskittelua. Tänä edes tämä rento valmistelu ei ole onnistunut.
Lempeästi ja hyväksyen
Sekä minä että puolisoni olemme olleet marraskuusta lähtien täysin kiinni töissä ja jouluvalmisteluihin ei yksinkertaisesti meinaa löytyä aikaa tai voimia. Muutamia koristeita olemme laittaneet esille. Tämä on tarkoittanut 1-5minuutin pieniä pätkiä aina sieltä tai täältä. Toisaalta se on tarkoittanut myös sitä, että joulukoristelaatikko on ollut levällään olohuoneessamme kahden viikon ajan. Joulusiivouksesta ei tänä vuonna kannata edes puhua, sillä jo kodin normaali ylläpito on jäänyt kiireessä täysin retuperälle.
Tavallista tiukempi tilanne on vaatinut sekä minulta että puolisoltani tilanteen hyväksymistä ja omien odotusten muokkaamista tilanteeseen sopiviksi. Olen joutunut opettelemaan isolla kädellä itsemyötätuntoa ja armollisuutta. On vaikea myöntää, että omat voimat ei juuri nyt riitä siihen kaikkeen mitä haluaisi. Eilen rakas ystäväni oli meillä kylässä. Mietin pitkään voiko meille tulla kukaan kylään, kun koti on tämän näköinen. Ystäväni saapuessa toivotin hänet tervetulleeksi ja pahoittelin sitä, että kotini ei ole vain sekaisin, vaan myös likainen. Ystäväni naurahti ja totesi, ettei häntä haittaa, sillä hän oli tullut tapaamaan minua, ei arvioimaan kotiani. Halasin häntä ja tunsin miten jälleen yksi kerros häpeää kuoriutui päältäni.
Päätin jättää syyllisyyden ja häpeän kokonaan pois tästä tilanteesta. Miksen katsoisi itseäni ja kotiani kuin katson ystävääni tai kuten he katsovat minua? Kun tilanne on tiukka ja voimavarat vähissä, ei keskeistä ole se miltä kotona näyttää. Silloin on hyvä keskittyä niihin asioihin, jotka auttaa palautumaan ja jaksamaan. Sotku kyllä odottaa siivoajaa, ja lopulta siivoamiseenkin menee vähemmän aikaa, jos sen hoitaa silloin, kun omat voimat siihen riittävät.
Pienin askelin ja itseä kuunnellen
Päätimme mieheni kanssa, että yritämme saada kodin siivottua siihen mennessä, kun lähdemme joululomalle. Varsinainen siivouspäivä ei ole mitenkään realistinen tavoite, mutta siivoamme kotia pieni palanen kerrallaan. Imuroimme yhden huoneen, siivoamme pöydän tai taittelemme puhtaat pyykit kaappiin. Käytämme sitä aikaa ja niitä voimia, mitä meillä on. Etenemme pieni askelin emmekä odota täydellistä lopputulosta. Tänään minä tyhjensin lattiat ennen töihin lähtemistä ja illalla mies imuroi kotiin tullessaan. Yhteispelillä ja niillä resursseilla, joita meillä on käytössämme tulemme onnistumaan.
Samalla sovimme, ettemme kanna huolta joululahjoista tai leipomisesta. Loppujen lopuksi ne ovat täysin toissijaisia asioita. Mielummin käytämme vähäisen vapaa-aikamme lasten kanssa kuin mielihyvää tuottavista puuhista stressaaviksi suorituksiksi muuttuneita tehtäviä suorittaen. Tänä jouluna näin, ehkä ensi vuonna taas vähemän kiireisenä.
Hyvää joulunodotusta!
Lue myös:
5+1 askelta stressittömään jouluun
Kuvat: Pexels
9:20 Istun aamiaiselle. Mies ja kuopus lähtivät päiväkotiin ja talo on tyhjä. Syön jo aikoja sitten jäähtyneen paahtoleivän ja hunajamelonia. Siivoan aamun kaaoksen jäljet keittiöstä ja eteisestä. Nautin hitaasti joulukalenteri-teeni ja luen kirjaa.
20:30 saavun kotiin. Isäni, joka on ollut hoitamassa lapsia, ottaa esikoisen mukaansa viikonlopun viettoon ja metsäretkille vanhempieni luo. Kaivan tyhjästä jääkaapista iltapalaa ja tajuan, etten ostanut kaupasta kookosmaidon lisäksi muuta, vaikka tarvetta olisi ollut. Viime viikkojen (tai pikemmikin koko kuukauden) puskeminen tuntuu kehossa raskaana väsymyksenä. Tuntuu kuin ajatus ja liikkuminen olisi kaikki hidastettua. Syön iltapalaksi kaapista löytyneitä lakuja ja luen HS:n verkkojulkaisua. Pohdin miten ratkaisisi huomisen aamiaisen pulman. Katson TV:tä, etten nukahtaisi. Olen todella väsynyt, mutten halua mennä nukkumaan ennen kuin olen puhunut puhelimessa mieheni kanssa. Hän on työmatkalla Turussa ja minun täytyy odottaa, että hänen näytöksensä päättyy. Katson Yökylässä Maria Veitolaa ja Uutisia.
Lue myös: