Kun ulkona paistaa aurinko

Kun ulkona paistaa aurinko en halua istua sisällä. Mieleni halajaa kävelylle, asioille, lukemaan kirjoja puistoon, ihan mihin vaan kunhan saan olla ulkona. Töiden tekeminen muuttuu vaikeaksi, koska tietokoneen ruutu ei kiinnosta lainkaan. Mieleni ja kehoni on siirtymässä hyvää vauhtia lomalle, vaikka sen aika ei olekaan ihan vielä. Haluan pyöräillä ja tuntea tuulen ihollani. Ilmassa on se hetki, kun kevät muuttuu hiljalleen kesäksi.

Eilen pyöräilin myöhään illalla ystäväni esityksen jälkeen kotiin. Kuu loisti Töölönlahden yllä kesäyön vaalealla taivaalla ja alle piirtyi Helsingin kaunis siluetti. Vaikka kello oli jo puoli yksitoista oli vielä lämmintä ja havahduin valoisuuteen. Näkymä oli niin kaunis, että silmiini nousi kyyneleet. Mietin hetken pysähtymistä ja maiseman kuvaamista, mutta päätin nauttia hetkestä ilman yritystä jäljentää sitä. Kuvaan en kuitenkaan olisi pystynyt jäljentämään tuomenkukkien tuoksua ja ilman lempeyttä ja niitä hiljaisia ääniä, jotka tulevat kävelevistä ja pyöräilevistä ihmisistä, kun muu liikenne on jo enimmäkseen hiljentynyt.

Sain äitienpäivälahjaksi maailman ihanimman polkupyörän. Äitienpäivän aamuna, kun nousin vuoteesta eteisessä minua odotti täydellisenä yllätyksenä tuo polkupyörä josta olen haaveillut jo pari vuotta. Minulta meinasi tippua jalat alta, kun näin pyöräni. En olisi osannut edes kuvitella, että voisin sada sen lahjaksi. Pyörä on kaikkea mitä olin toivonut ja odottanut sen olevan. Polkeminen on hurmaavan helppoa ja pyörä rullaa alla kevyesti. Pyörä on täydellinen!

Tässä hetkessä koen itseni etuoikeutetuksi ja erittäin onnelliseksi. Uusi polkupyörä ei ole ainoa lahja, jonka olen saanut. Ympärilläni on rakastava perhe ja ystäviä, meillä on ihana koti ja Helsinki on niin kaunis, niin kaunis. Välillä olen pakahtua kaikkeen tähän ja olen kiitollinen kaikesta tästä kauniista ja hyvästä, jota elämääni olen saanut. Tietenkin elämässä on myös haasteita, hankalia ja varjoisia kohtia, mutta tässä hetkessä haluan antaa tilan kaikelle sille kauneudelle, hyvyydelle ja rakkaudelle, jota elämäni tarjoaa.

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään

Kesän 2019 bucketlist

On taas aika kirjoittaa kesän bucketlist. Viime kesän 37 kohdan listasta sain syksyllä viivata yli 26 kohtaa. Ihan hyvin, noin pitkästä listasta. Tänä vuonna haluan tehdä mahdollisimman helpon listan. Minulle tämä kesälista on ennen kaikkea huvia ja hyväntuulista haaveilua enkä koe listasta suorituspaineita, mutta huomaan itsessäni kaipuuta sunnittelemattomalle toiminnalle. Kesän teemana olkoon siis rentoutuminen ja hauskanpito. Tiedän, että tulen tekemään kesän aikana myös töitä, mutta minulla on silti myös paljon vapaa-aikaa ja lomaakin.

  • Käyn uimassa Helsingin Uimastadionilla.
  • Pyöräilen perheen kanssa Seurasaareen.
  • Syön jäätelön, jonka ostan jäätelökioskilta.
  • Uin järvessä.
  • Ompelen itselleni mekon.
  • Kävelen paljain varpain nurmikolla ja/tai metsässä.
  • Nautin tuoreista marjoista, hedelmistä ja vihanneksista.
  • Luen kirjoja sadesäällä ja aurinkoisena päivänä.
  • Käyn mökillä.
  • Viemme mieheni kanssa lapset Lintsille ja nautimme itsekin laitteissa pyörimisestä.

Tämä lista ei ole liian vaikea toteuttaa jokaisen kohdan osalta. Muutenkin olen sitä mieltä, että kesään on hyvä jättää tilaa myös sattumille ja täysin suunnittelemattomalle ajelehtimiselle. Lomapäivinä haluan antaa itselleni mahdollisuuden rentoutua. Kesän aikana kerään itseeni luovaa energiaa, jota tarvitsen kun työt taas syksyllä alkaa.

Millaisia odotuksia sinulla on tämän kesän varalle?

(Kuva: Pixabay.)

Puheenaiheet Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään