Parasta tammikuussa
Tammikuu on lopuillaan. Tuntuu, ettei koskaan aiemmin vuosi ole alkanut näin takkuisesti, mutta olen kuitenkin varma, ettei tämä takkuisuus tule kuvastamaan koko vuotta. Onneksi tammikuun alku oli myös vähän tavallista hiljaisempaa, niin minulla oli mahdollisuus lepäilyyn ja akkujen lataamiseen. Jottei tammikuun muisto jäisi vain unettomuuden sumentamaksi möyhinäksi, päätin listata mitkä asiat oli mielestäni parasta tässä tammikuussa.
Lumi ja Aurinko. Olen ollut pitkään oikea talven vihaaja, mutta tänä vuonna se on muuttunut. Olen nauttinut Helsingin kauneudesta sen kietouduttua lumeen, joka kimaltaa päivän valossa ja hehkuu illanpimeydessä. Pimeyskään ei tunnu niin ahdistavalta, kun lumi heijastaa katulamppujen ja Kuun valon moninkertaiseksi. Sitäpaitsi kuopus riemuitsee niin lumesta jokaisena aamuna lähtiessämme ulos, että tämä luminen kauneus ja ihastus täyttävät hänen toimestaan myös minut. Kiitos lisää tätä! Tammikuun aurinkoiset päivät on varmasti myös yksi syy siihen, miksi olen kääntänyt kelkkani talven suhteen. Freelancerina voin hyvin käyttää hetken ulkoiluun päivän valoisimpana aikana ja tankata itseeni energiaa Auringosta. Kun huomasin päivän taas pidentyneen, saatoin ottaa muutaman tanssiaskeleen silkasta ilosta. Pian kevät on jo täällä, mutta sitä ennen saamme toivottavasti vielä nauttia monista ihanista aurinkoisista talvipäivistä.
Liikunta. Minä olin nuorempana se ihminen joka naureskeli kaikille bodypumppajille. Pidin kuntosalia maailman tylsimpänä paikkana ja ryhmäliikuntaa naurettavana ja mielikuvituksettomana humppana tylsämielisille ihmisille. Kun työskentellin akrobatiaopettajana sekä tein akrobaatin ja tanssijan hommia, oli 10 kilometrin lenkki hyvä lämmittely, jotta jaksoin päivän työt eikä puntteja tarvinnut nostella, kun nostelin neljästi viikossa lapsia (ja joskus aikuisiakin) trapetsille. Sitten elämäni muuttui ja parannuttuani liikunta vaikeaa saada jälleen osaksi elämääni, kosk aen koskaan ollut liikkunut liikunnan vuoksi. Mieheni patistamana hankin viimein kuntosalijäsenyyden (tämä jäi tammikuuhun, marraskuussa aikataulustamme ei löytynyt sopivaa ajankohtaa yhteiselle salikäynnille, mikä oli ehtoni jäsenyyteen suostumiseksi), nielin ylpeyteni ja löysin helppoakin helpomman tavan saada liikunnantarpeeni täytettyä. Onneksi henkisenätukena oli myös ystäväni, joka on nuoruudessa ajatellut kuten minäkin, mutta nyt huomannut, että kiireisen äidin pelastus on sellainen liikunta, joka ei vaadi tippaakan ajattelemista. Päästyäni liikunnan makuun, olen nyt alkanut haikailla taas uimisen perään. Olen aina pitänyt uimisesta (enkä vähiten sen ihanan kilisevän äänen vuoksi mikä veden pinnan alla kuuluu), mutt asekin on jäänyt opiskeluaikojen jälkeen vähemmälle (tein graduuni liittyvän ajatustyön varmaan 90% uima-altaassa).
Neulominen. Olen löytänyt jälleen inspiraation neulomiseen ja tajusin miten helposti lopulta työt valmistuvat, kun vaan jaksan tarttua neuleeseen aina istuessaan alan. Neuloessa voi hyvin myös jutella lasten ja puolison kanssa tai katsella sarjoja tai elokuvia. Läheiseni, lapset mukaan lukien, onneksi myös arvostavat korkealle lämpöiset sukat, lapaset, pipot ja paidat, joten ihan hukkaan puikkojen heiluttelu ei valu.
Ystävät ja perhe. Olen viimein tietoisesti kunnostautunut taas yhteydenpidossa ystäviini. Totta puhuen minulla on ollut heitä ikävä! Tuntuu, että työ- ja perhe-elämän yhdistelmä vie sekä minulta että ystäviltäni niin paljon aikaa, että tapaamisten välissä sujahtaa helposti ohi kuukausiakin. Nämä rakkaat ihmiset eivät kuitenkaan vahingossa ole elämässäni ja he ansaitsevat minulta enemmän huomiota kuin sen, mitä olen viime vuosina pystynyt heille antamaan. Onni on ystävät, joiden kanssa voi pitkienkin taukojen jälkeen jatkaa juttua siitä mihin on viimeksi jääty. On myös rikkaus, että voimme puolisoni kanssa ”varastaa” päivästä hetken toisillemme vaikkapa yhteisen lounaan merkeissä. Lempihetkiäni tässä elämässä on myös ne, kun olemme koko perhe kotona ja kikatamme kippurassa sunnuntaiaamuna kun kaikki kutittavat toisiaan, ja ne hetken, jolloin saan kiireettömänä molemmat lapset kainalooni höpöttämään omia juttujaan.
Uni. Kun joulukuussa lapsen unirytmi meni sekaisin ja tammikuun alussa olin unettomuudesta kuin sairas, tuntui ensimmäiset kunnon yöunet taivaallisilta. Vaikka nyt noita hyviä unia on tullut jo useammat, osaan yhä nauttia ja arvostaa hyvää yöunta ihan eri tavalla kuin aiemmin. Vanhassa lastenlaulussa sanotaan: ”uni paras lääke on, siitä nauttikaamme”, ja kokemukseni peruteella tuo lause on täysin tosi. Vaikka nyt tässä tapauksessa karhunpoika ei sairastakaan, niin kyllä unella parantaa myös kaikki muutkin vaivat – varsinkin ne, jotka on seurausta liian vähästä unesta.
