Kun akne iskee aikuisiällä

Yhteistyössä Hoitohuone Balleriina

Olin saanut olla yksi heistä, joka ei ollut kärsinyt sen kummemista iho-ongelmista aina 30-vuotiaaksi asti kunnes… Kesällä 2017 minulle alkoi ilmaantua finnejä ja patteja kasvoille, jotka olivat kipeitä ja ikävän näköisiä. Olen aina huolehtinut kasvojen puhdistamisesta ja kosteutuksesta säännöllisesti ja käytössäni on ollut aina laadukkaat ihonhoitotuotteet. Olin siis ihmeissäni mistä minulle, jolla on aina ollut niin kuulas ja puhdas iho tulikin yhtäkkiä punakka ja näppyjä täynnä oleva kasvojen iho. 

Kerroin huoleni finneistä kosmetologilleni Hoitohuone Balleriinan Riinalle ja hän suositteli minulle pHformula farmakosmeettista pinnoitushoitoa ihon häiriötiloihin. Ihon häiriötiloja voivat olla ennenaikainen ikääntyminen, hyperpigmentaatio, krooninen punoitus ja minun tapauksessani akne. Hoitojen vaikutus perustuu tunnettujen happojen optimaaliseen voimakkuuteen, sekä yhdisteltävyyteen. Sarjahoitoina tehtynä pinnoitushoidoilla saadaan yleensä erittäin hyviä tuloksia aikaiseksi. Minulle tehtiin useampi hoitosarjakerta C.R. pinnoitushoitoa, jonka aktiiviaineet mm.ehkäisevät ja laannuttavat tulehdusta. Minulle tehtiin myös A.C. pinnoitushoitoa, jolla on ihoa voimakkaasti kuoriva vaikutus edistäen ongelmaihon tasapainoittumista. Sain apua pHformula hoidoista hetkellisesti, mutta minun tapauksessani tulehdus iholla oli niin voimakas, että myöhemmin akneni taas paheni ja tarvitsin järeämpiä keinoja tulehduksen parantamiseen. pHformula hoito on kuitenkin erittäin hyvä hoitomuoto niin akneen kuin muihinkin ihon ongelmiin. 

pHformula- hoitojen jälkeen ihoni oli hetken aikaa parempana.

Kokeilin olisiko ruokavalion muutoksilla ollut merkitystä finnien puhkeamiseen, mutta en huomannut ruokavaliolla olevan mitään vaikutusta finneihin. Kokeilin siis maidotonta ja erittäin vähäsokerista ruokavaliota, mutta finnejä tuli silti. Syksyllä 2018 tilanne paheni taas ja aloin olemaan jo toivoton asian suhteen. Olin ajatellut, että ihotautilääkäriin mennään kun on ihan todella paha akne ja ettei minun akneni vielä ole niin paha, mutta onneksi työkaverini sai minut ylipuhuttua ja suositteli mennä hakemaan apua ihotautilääkäriltä. Ihotautilääkäri oli kokenut ja näki heti, että minulla on tulehtunut ja hankala aikuisiän akne. Itse olin ajatellut, että akne on teinien vaiva, mutta näinhän se ei suinkaan ole. Monille naisille tulee aknea noin 30 ikävuoden paikkeilla. Ihotautilääkäri epäili minun akneni johtuvan hormonaalisista syistä ja yksi iso syy oli varmasti myös hormonaalisen ehkäisyn lopettaminen, jonka olin lopettanut migreenin vuoksi keväällä 2016. Onneksi menin ihotautilääkärille sillä ainakin lääkärin mukaan esimerkiksi minkään tiettyjen ruoka-aineiden välttäminen ei itsessään olisi parantanut akneani kokonaan. Lääkärini suositteli minulle isotretinoiini-lääkekuuria (kauppanimi Roacuttan), joka on aknelääkkeistä tehokkain. Se voi olla ainoa toimiva hoito vaikeaan akneen, jossa on ontelomaisia ja kivuliaita tulehduspesäkkeitä. Kuuri on pitkä ja voi kestää jopa 9-12 kuukautta. Itse söin kuuria lokakuusta 2018 toukokuuhun 2019 eli 8 kuukautta. Olin lukenut kauhutarinoita kuurista mitä kaikkia sivuoireita siitä voi saada. Eniten pelotti kaikki mielenterveyteen vaikuttavat haittavaikutukset, joista netissä varoiteltiin. Onneksi en kokenut itse kuitenkaan niitä saavani. Välillä saatoin olla normaalia herkempi, mutta se saattoi johtua muistakin syistä. Haittavaikutuksia mitä minulle tuli Roacuttanista oli huulten kuivuminen, nivelten kipeytyminen ja nenäverenvuodon lisääntyminen johtuen nenän limakalvojen kuivumisesta. Roacuttan- kuurin aikana on ehdottoman kiellettyä tulla raskaaksi, koska lääke voi vaurioittaa sikiötä. Roacuttan-kuuri voi vaikuttaa myös maksaan, minkä vuoksi maksa- ja kolesteriloarvoja seurataan säännöllisesti hoidon aikana. Isotretioiini parantaa yleensä vaikeankin aknen kokonaan. Itselläni lääke auttoi hyvin, eikä uusia finnejä ole enää ilmaantunut ollenkaan. Arpia vanhoista finneistä sen sijaan on kyllä jäänyt, mutta olen luottavainen sen suhteen, että ne haalistuvat vuosien kuluessa pois. Itse olen kyllä Roacuttanin kannalla, mikäli kärsii aknesta, johon muut hoitokeinot eivät auta.

Ylemmässä kuvassa ihoni syksyllä 2018 ennen Roacuttan- kuuria. Alemmat kuvat otettu nyt syksyllä 2019 Roacuttan- kuurin jälkeen.

Olimme sopineet kahden parhaan kaverini kanssa tyttöjen viikonlopun Ouluun minun luokseni nyt alkusyksyksi ja halusimme, että viikonloppuun kuuluisi jotain spesiaalia hemmottelua meille kaikille kiireisen arjen keskelle. Järjestin meille hemmotteluiltapäivän Hoitohuone Balleriinaan Jääliin. Tällä kertaa meitä palvelivat aina niin iloiset SKY-kosmetologit Riina ja Jonna. Ystävilleni tehtiin LuonnollisenKaunis Kasvohoidot Beauty Gardenin LUOMU-tuotteilla, joka sisältää alkupuhdistuksen, kulmien siistimisen, kuorinnan kasvoille ja dekolteelle+ hyörytyksen, ihonpuhdistuksen, rentouttavan hieronnan, naamion ja kevyen ehostuksen. 

Beauty Garden on ranskalainen 100% luonnonmukainen luomubrändi, jossa yhdistyy korkea laatu, ekologisuus, tuoreus ja puhtaus. Beauty Gardenin tuotevalikoimaan kuuluvat korkealaatuiset ihonhoitotuotteet, jotka valmistetaan luomuraaka-aineista, jotka viljellään omassa Auriacin-puutarhassa. Itselläni on käytössä Hoitohuone Balleriinasta ostetut Beauty Gardenin ihonhoitotuotteet sisältäen orvokki- ihonpuhdistusaineen, kamomilla- kasvojenpuhdistusaineen, päivänkakkara- silmänympärysseerumin, porkkanavoiteen kasvoille, kurkku- ja kurpitsanaamiot, sekä kehäkukkaöljyn, jota voi käyttää koko vartalolle.  Beauty Gardenin tuotteet ovat mielestäni aivan ihania ja erityisesti tykkään päivänkakkara silmänympäryseerumista, joka on todellinen ihmekosteuttaja herkälle silmänympärysiholle. 

Itselleni tehtiin samainen kasvohoito Beauty Gardenin tuotteilla kuin ystävilleni, mutta kevyemmällä kuorinnalla, koska Roacuttan- kuurin aikana eikä heti sen jälkeen saa tehdä mitään kuorintoja kasvoille. Nyt kun Roacuttan- kuurista on kulunut useampi kuukausi, arvet ovat alkaneet haalenemaan ja uusia finnejä ei ole enää tullut voi kasvohoidot kosmetologilla aloittaa taas kevyesti. Ammattilaisena Riina osasi muunnella kasvohoidon juuri minulle sopivaksi ja keskittyi kuorintojen sijaan kasvojen kosteutukseen. Hoitohuone Balleriinassa voidaan siis räätälöidä hoidot juuri sen mukaan mitä hoitoa juuri sinun iho tarvitsee. Riinan tehdessä minulle kasvohoitoa samaan aikaan sain nauttia Jonnan tekemästä jalkahoidosta. Kävin viimeksi toukokuussa jalkahoidossa ja kesän jälkeen jalkani kaipasivat uudelleen hoitoa ja minulle tehtiin samainen Balleriinan jalkahoito geelilakkauksella kuin keväällä. Enpä ole ollut ikinä missään näin rentouttavassa hoidossa, jossa samaan aikaan kaksi kosmetologia hoitaa yhtäaikaa juuri sinua. Koko hoidon kruunasi rentouttava hieronta kasvoille, hartioille ja jaloille. Olo oli kuin uudestaan syntynyt näiden hoitojen jälkeen. 

Kasvohoitoon kuului myös kulmien siistiminen ja värjäys

Varpaissa Jonnan tekemä geelilakkaus. Rasvaan jalat iltaisin tällä Balmyou-karitevoiteella.

Iso kiitos Hoitohuone Balleriinan Riinalle ja Jonnalle kun mahdollistivat meille kolmelle kunnon hemmotteluhetken lauantai-päivälle. Mikä sen parempaa kuin päästä yhtäaikaa ystävien kanssa nauttimaan hoidoista, piristää kummasti! Riinan ohjeiden mukaan aion jatkaa nyt ihonhoitoa säännöllisillä kasvohoidoilla hänen luonaan ja tietenkin aiempien kotihoito-ohjeiden mukaisesti ihanilla Beauty Gardenin-tuotteilla. Beauty Gardenin ihonhoitotuotteiden rinnalle ostin Balmyou-merkkisen kahviöljyn kasvoille tukemaan kosteutusta. Öljyä käytetään kahden viikon kuurina ja se kosteuttaa ja tekee ihosta heleän. Jalkojen hoitoon käytän Riinan ja Jonnan minulle jo aiemmin suosittelemaa Balmyou- karitevoidetta, jota voi käyttää myös muuhunkin ihonhoitoon ja on erittäin hyvä valinta kuivalle, ikääntyneelle ja ärtyneelle iholle, sekä allergisille ja lapsille. Täytyy toivoa, että akneni ei uusiudu enää ikinä. Onneksi nykyään siihenkin iho-ongelmaan on apua tarjolla ja siitä myös uskalletaan puhua. Se voi olla monelle varsinkin nuorille ongelma, joka voi vaikuttaa heikentävästi esimerkiksi itsetuntoon. Ei kannata siis jäädä yksin, mikäli kärsii iho-ongelmista, koska apua on tarjolla! 

-V-

Kauneus Terveys Iho Suosittelen

Hukkalaisten jäsenedut

Yhteistyössä Liikuntakeskus Hukka 

Lähdin yhtenä elokuun viikonloppuna viettämään pidennettyä viikonloppua Helsinkiin. Tarkoituksenani perjantaina mennä Apcon-messuille, nähdä kavereita, käydä treenaamassa ja tärkeimpänä mennä rakkaan siskoni 40-vuotis syntymäpäiväjuhlille. ♥️ Tälläkin Helsingin reissulla pääsin käyttämään Liikuntakeskus Hukan jäsenyyttä matkalla ollessani. 

Esport Bristol

Itselläni tulee käytyä melko usein Helsingissä, koska siellä asuu moni ystävistäni, sekä sukulaisia. Mikäli aikataulut natsaa tykkään treenata myös reissussa. Helsingissä olenkin monesti hyödyntänyt Liikuntakeskus Hukan jäsenyyttä. Tiesitkö, että Hukan jäsenenä pääset käymään Helsingin keskustassa sijaitsevassa Esport Bristolissa ilmaiseksi kaksi kertaa kuukaudessa? Hukka on solminut myös Espoossa sijaitsevan Esport Centerin, sekä Tampereella sijaitsevan GoGo Park, GoGo Hermias ja GoGo Cityn kanssa yhteistyösopimukset joiden ansiosta pääset helposti kuntoilemaan mikäli suuntaat Tampereelle tai Espooseen. 

Helsingin keskustan Mikonkadulla sijaitseva Esport Bristol on monipuolinen liikuntakeskus, josta löytyy tilavan ja valoisan kuntosalin lisäksi monipuolisesti erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Kuntosalin varustukseen kuuluu mm. Gym80-kuntosalilaitteet, Roguen vapaapainoharjoitteluun tarkoitetut irtopainot ja levytangot, sekä useita juoksumattoja, kuntopyöriä ja elliptisiä laitteita. Ryhmäliikuntatunteja on tarjolla yli 100 tuntia viikossa ja valikoimassa on mm. LesMills-tunnit, AirYogaa, Trampoliinitunteja, sekä rauhallisempia Body&Mind-tunteja ja HotYogaa. Esport Bristol on avoinna aamusta iltamyöhään ja myös henkilökunta on aina paikalla auttamassa kuntosalin aukioloaikoina. Pukuhuoneet, suihkut ja saunat ovat viihtyisät ja tilavat joten peseytyminen käy huoletta treenin päätteeksi. Kannattaa ehdottomasti hyödyntää Hukan jäsenyys ja poiketa kuntoilemaan mikäli olet matkustamassa Helsinkiin, Espooseen tai Tampereelle!

Otin myös ystäväni mukaan treenille Esport Bristoliin.

Hukan jäsenenä pääsee käyttämään myös Hukka Xpressin palveluita Oulun keskustassa Hukka Xpress Rotuaarilla, sekä Hukka Xpress Alppilassa. Hyvin hoidetut ja varustellut kuntosalit ovat avoinna 24/7. Itse käytän Hukka Xpressin palveluita kun lapseni on esimerkiksi harrastuksissa jomman kumman Hukka Xpressin lähellä tai aika on rajoitettu ja treenaamaan on päästävä tosi aikaisin aamulla Liikuntakeskus Hukan ollessa vielä kiinni. Muista ottaa oma jäsenkorttisi mukaan mikäli menet treenailemaan Hukka Xpressiin. Ilman korttia et pääse sisään etkä pukuhuoneisiin. Muistathan myös, että jäsenyys on henkilökohtainen! Esport Bristol ja Hukka Xpressin salit eivät lyö tilojen ja palveluiden puolesta vertoja upealle Heinäpään Liikuntakeskus Hukalle, mutta ovat kuitenkin erittäin hyvä lisä ja etu Hukan varsinaisille jäsenille. 

Hukka Xpress Rotuaari
Hukka Xpress Rotuaari

Liikuntakeskus Hukan jäsenenä olet oikeutettu myös PT:n liikuntaneuvontaan kerran jäsenyytesi aikana. Tapaamisen aikana Personal Trainer kartoittaa liikuntatottumuksesi ja suosittelee juuri sinulle hyvää tapaa liikkua. Mikäli sinulta puuttuu suunta treenaamisesta ja olet esimerkiksi vasta aloittanut liikuntaharrastuksen kannattaa käyttää tämä tilaisuus hyödyksi. Oman kokemukseni pohjalta PT on tuonut uusia näkökulmia treenaamiseeni. Esimerkiksi levon ja palautumisen tärkeyden. Asioiden pyörittäminen pelkästään omassa päässä ei aina ole hyvä juttu, vaan kokemusten jakaminen ammattilaisen kanssa tuo uusia ideoita ja vinkkejä ihan jokapäiväiseen arkeen.

Hukan jäsenkortilla saat myös monista muista yrityksistä tuntuvia etuja ja alennuksia, joista minun suosikkini ovat mm. kampaamopalveluiden ja eri ravintolaketjujen kuten esimerkiksi Subwayn-alennukset. Yhteistyöyrityksen tunnistaa toimipaikassa olevasta Hukka suosittelee! – tarrasta. Itse en kuluttajana ole juuri seuraillut Hukka suosittelee!- tarroja enkä niitä ole löytänyt tai kiinnittänyt huomiota, joten kun aloin tutkimaan asiaa yllätyin kuinka paljon etuja saa Hukan korttia vilauttamalla. Yhteistyökumppaneiden ja asiakasetujen viestinnässä olisi täten kehittämisen paikka. Tämän sivun kuitenkin etsivä löytää.

Hukka suosittelee!

Linkin takana koottuna kaikki Hukan asiakasedut. Kannattaa tutustua tarkkaan sillä jäsenetuja löydät noin seitsemältäkymmeneltä oululaiselta kumppaniyritykseltä. 

Tänään maanantaina ja vielä huomenna tiistaina Hukassa vietetään perinteisiä kaveripäiviä. Eli kaveri pääsee treenaamaan ilmaiseksi Hukkaan varsinaisen jäsenen kanssa. Mikäli kaveripiiristäsi löytyy Hukan jäsen niin nyt on hyvä tilaisuus lähteä kaverin kanssa treenille ja tutustua samalla Oulun parhaimpaan kuntokeskukseen. 

Kiitos ja mukavaa syksyä! 

-V-

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys Suosittelen