5x3 hyvää asiaa

VILHELMIINA H.

KOLME HYVÄÄ ASIAA

päivässäni

  • sunnuntaissa ylipäänsä on aina oma vapaus ja ihanuus, sunnuntaissa on aina jotain spesiaalia
  • rakas lapsuudenystäväni saapuu kylään ja saan viettää hänen kanssa monen monta päivää täällä pohjoisessa
  • minua hymyilyttää jokin, tiedä sitten että mikä, mutta hymyilyttää vain

tänä vuonna

  • aloitin opiskelut - välillä tuntuu että pystynkö minä tähän ja onko minusta tähän, mutta haluan haastaa itseäni ja tiedän, että selviydyn ihan mistä vain sillä oikealla asenteella JUST GO FOR IT
  • uskon vahvasti, että vuosi 2018 on uuden alku - mennyt jätetään taakse ja aloitetaan puhtaalta pöydältä, ja uskon, että muutoksia tulee paljonkin, pieniä tai isoja
  • aion viettää yöttömät yöt täällä Lapissa, olen haltioissani ja odotan kesää juuri sen takia

elämässäni

  • minulla on upea sukulais- ja ystäväpiiri - ihmisiä, jotka oikeasti välittävät ja ovat tavoitettavissa ihan milloin vain
  • olen päässyt ikävien asioiden yli, olen antanut elämälle luvan jatkua
  • se on jännittävä ja yhtä seikkailua - saa ollakin niin kauan kuin minun on tarkoitettu pysähtyvän

minussa

  • se, että uskallan haastaa itseäni ja tehdä asioita mitä olen aina luullut etten osaisi tehdä
  • positiivisena pysyminen ikävissäkin elämäntilanteissa - ​hei sinä oma sisäinen aurinko älä lähde koskaan pois
  • terveys, sitä ei todellakaan saa pitää itsestäänselvyytenä - olen todella kiitollinen että olen terve, ehjä ja että saan elää tällä maapallolla, saan toteuttaa itseäni ja tehdä omilla toimivilla raajoillani periaatteessa ihan mitä vaan haluan

blogissani

  • että on taas inspiraatiota kirjoittaa ja olla läsnä täällä - olikin ikävä kirjoittamista ja blogipuuhia
  • positiivisuus - olen saanut lukijoiltani (teiltä ihanilta!) palautetta positiivisesta asenteesta ja aurinkoisesta olemuksesta, joten kai minun on myönnettävä että se on totta, kiitos minäkin teitä ylikaiken xx
  • selkeys ja aitous, en esitä ketään muuta tai halua antaa väärää kuvaa itsestäni - olen oma itseni ja hyvä juuri tälläisenä bloggaajana

 

haastan kolme (plus yksi) muuta ihanaa Lilyn bloggaajaa, 

Bansku

Minä(kö?)

Siri

Anna

 

Rakkautta sunnuntaihinne,

xx Vilhelmiina

Kommentit

Ihana postaus :) Huippua sunnuntaita! :)

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Superkiitos, kaunis! <3

​ps, haastan myös sinut tekemään samanmoisen, hihi!

Minä kö
Minä(kö?)

Kiitos haasteesta Vilhelmiina! :) Otan ilolla vastaan :)

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Mukavaa, oleppa hyvä! :)

PilviCloud
Pilvi Daily

Näitä on niin ihana lukea! Tuo positiivisuus ja sisäinen aurinko on upea piirre, älä anna sen sammua <3

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

<3<3 Enhän minä! Mahtavaa tätä viikkoa sulle kaunis, xx

Bakom Banana

Tiedätkö, sun blogia on niin kiva seurata, koska sussa ja tässä blogissa on jotain maagista!

Sitä on vaikea kuvailla, mutta se on jokin niin hyvää ja ihana piirre. Toisaalta tätä tekstiä lukiesssani tajusin ehkä osittain mitä se tarkoittaa. Se on ainakin sitä, että oot just niin oma itsesi, luonnollinen ja sellainen seikkailija! :)

Kyllä se taidat sinä tässä olla se joka on ihana! Mutta kiitos, otan haasteen vastaan :)

<3:lla Bansku

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Voi Bansku,

nyt tuli niin ihana kommentti että menin ihan sanattomaksi. Ja liikutuin! Oon tosi otettu, siis tosi tosi, tosi otettu. Halaus <3 Hulluna rakkautta lähetän sulle!

Sinä olet aivan upea, o-let! xx

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.