Oma mielipiteeni Tinder-etiketistä

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, ajattelin että en todellakaan aio luoda itsestäni kuvaa jonain sinkkubloggaajana, joka kertoo tinder-seikkailuistaan ja hauskoista deittailumokista. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että sen periaatteen voisi heittää menemään.

Oon käyttänyt tinderiä nyt aktiivisesti jotain kolme vuotta. Tiedän että sovellus voi tuntua monista raastavalta ja ahdistavalta, mutta tiedän myös tyypin, joka on mennyt tinder-matchinsa kanssa naimisiin ja saanut vauvan. Musta deittailua ei kannata tinderin kautta tai muussa elämässäkään ottaa liian vakavasti, mikä on tietty helpommin sanottu kuin tehty.

Tässä postauksessa kerron, miten mä suhtaudun tiettyihin haastaviin tinder-asioihin ja mikä on mun mielestä sopivaa käytöstä missäkin tilanteessa.

Mitä jos ei saa vastauksia viesteihin?

Mä en jaksa jutella kovin monen ihmisen kanssa samaan aikaan, ja saatan vastata joihinkin viesteihin vasta viikkojen päästä. Jos omat aloitusviestit ovat sävyltään mukavia ja sisällöltään (mielellään) jotain muuta kuin mitäs sun torstaihin, kannattaa musta vain odotella, jutella jollekin muulle ja muokata omaa profiiliaan mahdollisesti kiinnostavammaksi.

Mullakin on tällä hetkellä monia keskustelunaloituksia, joihin kukaan ei ole vastannut. Ajattelen niistä vain, että ne tyypit eivät tiedä mitä menettävät ja että niillä on varmaan jotain muuta nyt meneillään.

Miten ehdottaa näkemistä?

Keskustelen tinderissä yleensä aika lyhyesti, niin että saan selville onko se match jotenkin täysjärkinen ihminen. Jos mua kiinnostaa tarpeeksi, ehdotan tapaamista. Kun on jo matchatty ja juteltu, treffipyynnölle on aika matala kynnys, toisin kuin tosielämässä.

Oon nähnyt ekoilla treffeillä yleensä kahvilassa, kävelyllä tai museossa. Mitään suurta spektaakkelia ei musta kannata suunnitella vielä siinä vaiheessa, koska tinder-treffeille meneminen muistuttaa aina yllätyslaatikon avaamista. Sisältä voi paljastua glittertaikasauva tai limanuljaskalelu.

Kumpi tarjoaa treffeillä?

Tällä asialla ei musta ole mitään väliä kokonaisuuden kannalta, mutta käytöstavat olisi silti hyvä muistaa. Jos esim. haluaa tarjota toiselle juoman, siitä on kohteliasta ilmoittaa ensin tai kysyä, onko se ok. Tavallaan treffikumppanin tilauksen maksaminen on ihan kiva ele, mutta jos hommaan sekoittuu jotain ummehtuneita sukupuolirooleja ja käsityksiä siitä, että miehen pitäisi aina tarjota, mulle tulee epämukava olo.

Milloin saa lähteä?

Tunnin kuluttua treffien alkamisesta voi musta sanoa, että nyt pitää mennä, jos tuntee saaneensa tarpeekseen.

Mitä jos toinen ghostaa?

Jos on jo sovittu treffit ja niiden aika ja paikka, on oharien tekeminen tosi inhottavaa. Onneksi mulle ei ole koskaan käynyt näin. Jos joutuisin tällaiseen tilanteeseen, veisin varmaan itseni kaljalle ja soittaisin kaverille terapiapuhelun. Kerran peruin treffit, koska mun kaveri varoitti mua siitä matchista jonka aioin tavata (pitkä juttu), mutta laitoin sille tyypille viestin ja se otti asian ihan hyvin.

Jos sen sijaan on vain keskustellut lyhyesti tinderissä eikä toinen enää vastaa viesteihin, ei pitäisi musta loukkaantua, vaikka voi tietysti olla ikävä olo. Viestittelyn tarkoituksenahan on selvittää, herääkö syvempää kiinnostusta, eikä niin aina käy. Voi myös olla, että asiat etenevät jonkun toisen matchin kanssa sellaiseen vaiheeseen, ettei halua juuri sillä hetkellä ajatella muita ihmisiä.

Musta tuntuisi aika dramaattiselta kirjoittaa muutaman viestin jälkeen jotain selittelyä siitä, miten nyt ei ole sellainen fiilis että haluaisin jatkaa keskustelua. En ainakaan itse haluaisi saada sellaista viestiä – eihän yksi tinder-keskustelu yleensä ole mikään iso juttu, eikä sen perusteella oikeasti tunne toista ihmistä.

Pahinta mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä, on lähettää itsesääliä tihkuvia viestejä, joissa anelee toista jatkamaan viestittelyä. Sellaisten viestien jälkeen ei ainakaan enää tee mieli vastata.

Miten antaa pakit kivasti?

Vain vakava tapailusuhde on musta syytä päättää kasvokkain, kaikki muu on molemmille osapuolille kivuttominta hoitaa viestillä. Teksti kannattaa pitää lyhyenä eikä kirjoittaa sitä sellaisella sävyllä, kuin vastaanottaja joutuisi nyt traagisesti särkemään sydämensä.

Jos treffikumppani ehdottaa toista tapaamista, mutta itsellä ei ole samanlainen fiilis, siitä pitää tietysti kertoa. Jos kumpikaan ei kuitenkaan parin päivän sisällä enää laita viestiä, asia on musta käsitelty, eikä mitään selvittelytekstareita enää tarvita. Tässä esimerkki kivasta tavasta antaa pakit:

Moi, oli hauska tavata, mutta mulle ei nyt tullut sellainen olo, että haluaisin nähdä uudestaan. Hyvää syksyn jatkoa silti!

Saa käyttää.

Onko ok tapailla useampia tyyppejä samaan aikaan?

Musta on täysin hyväksyttävää esim. käydä useammilla treffeillä saman viikon aikana ja sopia seuraavia tapaamisia vähän limittäin. Tapailu tuntuu musta kuitenkin aika vakavalta jo muutamien treffien jälkeen, joten siinä vaiheessa en ainakaan itse haluaisi nähdä muita. Kaikilla on kuitenkin erilaisia käsityksiä ja mielipiteitä deittailusta, joten kaikkein tärkeintä on puhua asioista suoraan.

Miten välttää epätoivo ja katkeruus?

Deittailukuvioissa pärjää musta parhaiten silloin, jos on hyvä itsetunto, eikä lannistu kohdatessaan hankalia tunteita. Kun treffien ja potentiaalisten deittikumppanien määrä kasvaa, myös pettymysten määrä lisääntyy. Mahdollisuus ihanien ja valloittavien ihmisten kohtaamiseen kuitenkin kohoaa sekin, ja parhaimmillaan kivat treffit jättävät varjoonsa ne kiusalliset ja kamalat.

Välillä on sellaisia aikoja, että kaikki on ihan paskaa. Lähes aina on musta kuitenkin parempi kokea niitä pettymyksiäkin tuottavia juttuja kuin olla kokematta mitään. Ahdistukseen auttaa aina kavereille avautuminen ja se että elämässä on muutakin sisältöä kuin deittailu. Se että tykkää itsestään ja siitä, millaisiin asioihin arkensa käyttää, on myös aika hyvä pohja parisuhteelle, sitten kun tarpeeksi hauska henkilö tulee vastaan.

Oletteko samaa mieltä näistä asioista? Onko teillä enemmän hyviä vai huonoja kokemuksia tinderistä?

<3 Maria

Kuvat: kiihkeän rakkauden värejä voi löytää Tinderin lisäksi luonnosta.

Voisit tykätä myös:

Olenko joskus heikko?

Hetki ennen kuin jotain tapahtuu

Rakkauden löytäminen ei ole helppoa – eikä sen kuulukaan olla

// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //

Suhteet Oma elämä Parisuhde Sinkkuus

Lokakuun kirjasuositukset

Siitä kun viimeksi kerroin lukemistani kirjoista, on uskomattoman kauan. Voisi melkein luulla, etten minä, kuudennen vuoden kirjallisuudenopiskelija, lue muuta kuin viinipullojen etikettejä. Totuus on toinen, vaikka niitä lasipullojen kylkiäkin on tullut hiveltyä tässä syksyllä. Nyt suosittelen viime aikojen parhaita kirjoja oikein urakalla:

Rakkaus niinku / Johannes Ekholm

Rakkaus niinku -romaani sisältää chat-keskusteluja ja näytelmätekstin muotoon kirjoitettuja lukuja. Romaanin päähenkilö Joona kirjoittaa teosta, jota varten hän äänittää kavereidensa ja perheenjäsentensä kanssa käytyjä keskusteluja ja muokkaa niistä romaanikässärin. Tykkäsin teoksen metafiktiivisestä rakenteesta ja siitä, että dialogi tuntui aidolta, mutta kuitenkin kaunokirjalliselta.

Joona ja muut henkilöhahmot juttelevat esim. kapitalismista ja siitä, miksi yhteiskunnassa arvostetaan vain loppuunpalamisen partaalla olevia raatajia. Olisin halunnut lukea enemmän rakkauskeskusteluja, koska oon tunteellinen ja kaipaan aina henkilöhahmoihin samastumista, vaikka tajuan myös romaanin etäännyttävän tyylin merkityksen.

Katrina / Sally Salminen

Katrina ilmestyi alunperin jo vuonna 1936, mutta Juha Hurmeen uuden suomennoksen myötä se on noussut uudelleen pinnalle. Luin tän romaanin parissa päivässä ja upposin nopeasti ahvenanmaalaisen 1900-luvun alun saaristokylän tapahtumiin. Romaanin päähenkilö Katrina on oikea vahvan naisen arkkityyppi, joka kasvattaa lapsensa vaikeissa ja köyhissä oloissa ja selviytyy pahimmistakin vastoinkäymisistä.

Parasta tässä teoksessa oli selkeä mutta voimakkaan jäljen jättävä kerronta, joka kuljettaa lukijan monien vuosikymmenten läpi vastaansanomattomalla tavalla. Kaikkien mahdollisten tunteiden kirjo tulee romaanin aikana koetuksi, ja teoksen lukemisen jälkeen oma elämä tuntuu melko helpolta ja yksinkertaiselta.

Bolla / Pajtim Statovci

Pajtim Statovcin kolmannen romaanin Bollan tapahtumat alkavat Kosovosta, jossa kaksi miestä, Arsim ja Miloš, rakastuvat. Heidän suhteensa esteenä on sekä se, ettei homoutta hyväksytä että eri kansallisuudet: albaanien ja serbien välit tulehtuvat sodan alkaessa entistä enemmän. Sotaa ei kuvata romaanissa suoraan, mikä on tehokas keino korostaa sen kauheutta.

Arsimin ja Milošin tiet eroavat sodan takia, mutta he tapaavat vuosia myöhemmin uudestaan. Traumat, Kosovosta pakeneminen ja toiseen kulttuuriin sopeutuminen ovat kuitenkin vaikuttaneet heihin molempiin, eikä mikään ole enää samoin. Romaanissa oli musta vaikuttavinta se, miten yksinäisyyttä, muukalaisuutta ja rikollisiin tekoihin ajautumista kuvataan.

Jalat ilmassa / Antti Rönkä

Antti Röngän esikoisromaani on autofiktiivinen ja kertoo koulukiusaamisen vaikutuksista parikymppisen nuoren miehen elämään. Oon melko kyllästynyt lukemaan jotain raflaavia kuvauksia kiusatun pään upottamisesta lavuaariin poikien vessassa, mutta se millaisia jälkiä itsetunnon lannistaminen jättää, on paljon vähemmän käsitelty aihe.

Romaanin päähenkilö Aaro pääsee opiskelemaan kirjallisuutta ja yrittää itsenäistyä, mutta elämänhallinta ja uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu vaikealta, koska Aaro tuntee itsensä arvottomaksi. Luin tämänkin teoksen tosi nopeasti ja olin iloinen siitä, että rakenne oli mukavan selkeä eikä kerronnassa oltu yritetty mitään ihme kikkailua.

Kohta voi vähän kirpaista / Adam Kay

Luin tämän Adam Kayn omaelämäkerrallisen tietokirjan Juliaihmisen suosituksesta ja nautin ja nauroin suunnattomasti. Kay kertoo teoksessa entisestä urastaan gynekologina ja synnytyslääkärinä lyhyiden, noina vuosina kirjoitettujen päiväkirjamerkintöjen avulla. Tarinat sisältävät esim. paljon outojen esineiden löytymistä jostain ruumiinaukosta ja hurjia synnytyskertomuksia. Samalla teos on vetoomus inhimillisempien työolosuhteiden puolesta, sillä lääkärin työ Britanniassa kuulostaa aika helvetilliseltä.

Tosi kivat juhlat / Tuomas Kokko

Viimeinen suositus on Tuomas Kokon hyvin lyhyt romaani, jossa elämässään epäonnistunut päähenkilö yrittää onnistua siinä mikä vaikuttaa olevan muille hyvin helppoa, eli vakituisen työpaikan ja parisuhteen löytämisessä. Romaani on niin samanlainen kuvaus kolmekymppisen helsinkiläisen elämästä kuin Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, että oikeastaan teos ei kerro hirveästi mitään uutta.

Romaanissa oli kuitenkin muutamia suorastaan kauniita kohtia, joissa puhutaan rakkaudenkaipuusta ja joitakin naurattavia huomioita. Päähenkilö esimerkiksi miettii, että hänen pitäisi varmaan ostaa kalenteri, jotta siihen voisi merkitä pikavippien eräpäivät. Samastun myös seuraavaan ajatukseen erittäin paljon:

”Vuosia olen ajatellut, että haluaisin vain tavata jonkun ihmisen, jonka kanssa olla hankkimatta lapsia. Olen miettinyt, että en osaa olla riittävän ”esimerkillinen” voidakseni ottaa lapsen vastuulleni. Osaan hädin tuskin huolehtia itsestäni.”

* * *

Hahaa, nyt kun sain tän postauksen kirjoitettua, tajusin että oon jo aiemmin kertonut Katrinasta. Jätin sen suosituksen silti nyt tähänkin tekstiin, jos jollekin oli vielä jäänyt epäselväksi, miten paljon siitä romaanista tykkään.

Kivaa syyslomaviikkoa, jos teilläkin on loma!

<3 Maria

Voisit tykätä myös:

Parhaat podcastit juuri nyt

Toukokuun kirjasuositukset

Tammikuun kirjasuositukset

// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //

Kulttuuri Kirjat Suosittelen