Antakaa minun pitää seksisuhteeni!

 

IMG_1868.JPG

 

Kun mun on vaan ihan tosi vaikea, tai siis ei vaan vaikea, ihan mahdoton puhua mistään tunteista,

se mies sanoo minulle kello kaksi yöllä, kun makaamme suuressa sängyssä ja kuu killottaa harmaiden verhojen raosta. No ei se mitään, sanon, ja itseasiassa todella tarkoitan sitä. 

On lokakuu kaksituhattakuusitoista. Olemme tapailleet kolmisen kuukautta, sillä lailla epäsäännöllisen säännöllisesti. Olemme syöneet hienoja illallisia paikoissa, johon minulla ei olisi mitään asiaa opintotukibudjetillani ja olen hiippaillut yöllä keittiöön hakemaan vesilasillista ja katsonut ikkunasta näkyvää yövalaistua uima-allasta.

Olen ajatellut että kokeilen nyt tällaista, niin kauan kun se on kivaa.

Paperilla meillä ei ole yhtään mitään yhteistä. Miehen asunto on niin suuri, että omani voisi asettaa keskelle sen olohuonetta ja vielä voisi kulkea sen ympäriltäkin. Hän avaa ovet, maksaa ravintolalaskut ja taksit ja muistaa aina kertoa minulle että näytän kauniilta tänään.

Emme puhu koskaan erityisen vakavista aiheista elämässämme. Tai minä saatan puhua omistani, mies vaikenee aika tehokkaasti omistaan. Kaikesta muusta kyllä puhumme, tuntikausia. Arvostan erityisesti sitä, ettei mies manspleinaa ikinä, vaikka osaamisalueemme ovatkin niin täysin erilaisia. Kun sanon että tykkäisin tehdä työkseni esimerkiksi ruokastailausta, mies kertoo ettei ole koskaan edes ajatellut sellaisen asian olemassaoloa. Mies ei myöskään katso koskaan puhelintaan silloin, kun syömme neljän ruokalajin illallisia ja minä katson usein mekkoani ja ajattelen: no tää on vaan tää vähän vähemmän kulahtanut versio, miksei mulla oo enää rahaa ostaa mitään hyvälaatuista.

Olen pitkään suhteessa, joka ei oikeastaan ole mikään suhde. Näemme kerran tai pari viikossa, menemme syömään jonnekin kivaan ravintolaan pitkän kaavan kautta, sitten juomme toisaalla muutamia drinkkejä, otamme taksin miehen asunnolle, harrastamme seksiä, nukumme, syömme aamupalaa. Jos on viikonloppuaamu, vetelehdimme sängyssä ja katsomme Netflixiä tai menemme elokuviin.

Emme pidä tapaamisten välillä kovinkaan paljon yhteyttä, mitä nyt toisinaan viestittelemme jotain.  

MUTTA MIKÄ SE SUHDE NYT OIKEIN ON, kaikki ympärilläni tivaavat. En ole itse määritellyt suhdetta miksikään, en edes suhteeksi. Eräs mies, jonka kanssa hengaan ja syön aina toisinaan, saatan sanoa. Minua ei erityisemmin vaivaa se, että tiedän ettei hommasta oikeasti tule koskaan mitään tätä kummempaa. Sen nimittäin tiedän jo tosi aikaisessa vaiheessa.

Viehätämme toisiamme ulkoisesti ja meillä on aina kivaa yhdessä. Mutta vain kivaa, ei mitään käsittämättömän mieletöntä. Kun näen miehen kauempaa, ajattelen aina että se näyttää kivalta, mutta ei, vatsassani ei ole perhosia enkä mieti mitä hänelle puhuisin tehdäkseni erityisen hyvän vaikutelman. Kaikki on aika helppoa, vaivatonta…

ja kivaa. On kivaa harrastaa säännöllisesti seksiä, jonkun sellaisen kanssa jonka tuntee. On kivaa testata uutuusravintoloita ja vertailla kahden kulttuurin eroja mielenkiintoisissa keskusteluissa. On aina kivaa, mutten silti koskaan ajattele, millaista olisi jos olisimme oikeasti yhdessä. Ja huomaan ettei mieskään ajattele sitä.

Jos eläisin maailmassa, jossa en koskaan puhuisi kenenkään kanssa, olisin tuossa suhteessa varmasti edelleen. Mutta noin puoli vuotta kestettyään, se päättyi eräänä tiistai-iltana hämyisessä sushibaarissa. Tai ei virallisesti siellä, mutta tiedän yhtäkkiä sillä hetkellä, ettemme luultavasti tule näkemään toisiamme enää. 

Tämä epämääräinen suhde saa minut miettimään asioita, lähinnä niitä suhdeasioita hieman uudessa valossa. Vielä tänäkin päivänä ihmisiä arvotetaan hullun paljon suhdestatuksen mukaan. Avioliitto ja pitkä parisuhde ovat siellä arvoasteikon yläpäässä – aina – kaikki muut viritelmät sitten jollain alimmilla tasoilla. Ja niitä saa myös selitellä ihan koko ajan.

MIKSI hengaat tollasen tyypin kanssa? Koska meillä on kivaa. MIKSI et etsisi SITÄ OIKEAA, hukkaat aikaa! En tiedä uskonko että maailmassa on jokaiselle Se Yksi Oikea. Se käyttää sua hyväkseen! Hetkinen, onko kaksituhattakymmenluvulla edelleen voimassa se ajatus että nainen haluaa ennen kaikkea romanttista rakkautta ja mies vaan seksiä? Ehkä rakastut siihen vielä? En tiedä, en usko. Ei tossa ole MITÄÄN järkeä.

(Ja katseltuani monien ihmisten nihkeitä, kireitä ja vaikeita parisuhteita, en tiedä sanoisinko että nekään mitään järkiratkaisuita ovat).

 

IMG_1758.JPG

 

En ole ollenkaan varma siitä, että pitkä parisuhde on se asia, jota kohti KAIKKIEN ihmisten pitäisi pyrkiä.

Se ei ole autuaaksi tekevä asia tässä maailmassa, jonkinlainen Ultimate Goal, jota ennen ihminen elää vain odottaen sitä suhdetta. Omasta mielestäni parempi Ultimate Goal on opetella olemaan onnellinen ihan yksin, itsensä kanssa. Se kun on ainoa suhde, joka tässä maailmassa satavarmasti kestää kuolemaan asti.

Olen oppinut hurjan paljon jokaisesta suhteesta, suhdeviritelmästä, erosta. Joskus mietin sitä elokuista yötä pienen yksiön keittiössä vuosikausia sitten kun silloinen poikaystäväni tarttui käteeni ja sanoi riidan päätteksi: Ehkä meidän pitäisi tehdä lapsi.  

Ehkä paras ratkaisuni ikinä oli olla päätymättä yhteen sen miehen kanssa. Tai siitä seuraavan. Tai sen yhden, jonka perään haikailin vuosikausia. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän alan arvostaa elämänkokemusta, joka muokkautuu kaikesta ihmisen kokemasta. Enkä tietysti sano, että elämä jotenkin jää kokematta jos on pitkässä suhteessa, mutta usein se kuitenkin, varsinkin nuorena, vaikuttaa valintojen rohkeuteen.

Myös päivä päivältä enemmän ja vahvemmin uskon siihen, että minun kannattaa toimia juuri niinkuin omasta mielestäni tuntuu hyvältä, ei niinkään miten muut odottavat. Oli se sitten aikaa hukkaava seksisuhde tai ihan joku muu viritelmä. Tai ei mitään viritelmää eikä kiinnostusta niihin ollenkaan toisinaan. 

 

—-

 

Lisää ihmissuhdejuttuja:

Näillä minua ei hurmattu treffeillä

Mansplaining-treffeillä

What´s your number?

 

Kommentit (44)
  1. Amen. Kirjoitit loistavasti ajatuksia elämästä, joihin pystyn vahvasti samaistumaan. You rock!

  2. Mahtava kirjoitus! Mä olen itse ollut yli kymmenen vuotta parisuhteessa, mutta tuntuu että edelleen vähän kipuilen asian kanssa. Olen suhteessa onnellinen ja rakastan miestäni, mutta toisaalta koen etten luonteeltani välttämättä oikein sovi parisuhteeseen tai ole paras mahdollinen kumppani. Olen aina ollut hyvin itsenäinen ja kaivannut myös sitä omaa tilaa. Meillä tämä on sujunut ihan hyvin, sillä puolisokaan ei ole ripustautuvaa tyyppiä, mutta silti koen että se pieni vapaudenkaipuu aina syttyy toisinaan. Osittain tämä liittyy siihen, että kaipaan ihastumista ja uusien ihmisten tapailua ja sitä tunnetta, kun voi viehättyä täysin uuden ihmisen ajatuksista. En niinkään siis kaipaa seksiä jonkun toisen kanssa, vaan enemmän sellaista älyllistä ihastumista. En kuitenkaan voi keskustella asiasta puolisoni kanssa, sillä tiedän että hänelle kaikenlainen uskollisuus on todella tärkeää ja hän kokisi uhkaavaksi tällaisen kaipuuni. Minä siis olen tavallaan päinvastainen tilanteessa, sillä olen onnellisessa parisuhteessa, mutta luulen että salaa haluaisin olla sinkku. Tästä tuli kiireessä aika sekava sepustus, mutta tuntuu että tekstisi tavoitti juuri jotain sellaista, jota olen viime aikoina päässäni pyöritellyt.

    1. Hyvin sanottu. Toi on se, mitä mäkin kaipaan. Olin pitkässä parisuhteessa lasteni isän kanssa, n. 20 vuotta ja nyt kun olen ollut sinkkuna sen jälkeen useamman vuoden, niin tunnistan juuri tuon mistä puhuit. Sen(kään) vuoksi en hingu parisuhteeseen. En kaipaa sitä tiivistä nyhjäämistä, mitä meillä oli. Se lähinnä ahdistaa. En poissulje parisuhdetta ja nyt mulla on viritys meneillään, jossa on paljon hyvää. Kaipaan uusia ihmisiä, uusia tutustumisia, saan niistä voimaa tosi paljon. Toisaalta mulla kysymys on enemmän innostumisesta kuin ihastumisesta. Innostun uusista ihmissuhteista. Ne voivat yhtälailla olla naisia kuin miehiä eikä siihen liity ihastumista, saati seksiä. Vaan just sitä älyllistä ihastumista, haastetta ja uuden oppimista. Siitä en ole halua luopua. Eikä mun mielestä parisuhteessa tarvitsekaan. Aiemmin luovuin, koska luulin, että täytyy. Nyt taistelen sen eteen, että säilytän omani itseni sellaisena kuin olen enkä valu siihen nyhjäämiseen, jossa on vain me kaksi. Se on kamala ja ahdistava ajatus. Seksiä haluan paljon, mutta en halua siinä mielessä olla vapaassa suhteessa, vaan mieluummin kehityn seksissä siinä suhteessa, missä olen. Jos siis olen. Sen suhteen en kaipaa uusia ihmisiä, kunhan se kehittyy nykyisen kanssa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *