Ensi vuoden kaunein kalenteri

Ensi vuoden kaunein kalenteri

    Pakko myöntää: olen hieman vanhanaikainen joissain asioissa. Esimerkiksi siinä, että tykkään kirjoittaa to do -listat ja kalenterimerkinnät ihan vanhalle kunnon paperille. Sen lisäksi kuljetan aina laukussani mukana muistikirjaa. Niihin kirjaan ylös listojen lisäksi blogiteksti-idiksiä ja joskus jopa kokonaisia postauksia sekä piirtelen kaikenlaista.  Käytän puhelimen kalenteria ja muistiinpanotilaa myös, mutta jotenkin paperille kirjaamalla ja kalenterin […]

Vanhoja Marimekko -aarteita

Vanhoja Marimekko -aarteita

    Muistan ikuisesti kuinka kateellinen olin parikymppisenä ystäväni työpaikasta. Ihan vaan siksi, että hän pystyi ostamaan kotiinsa Marimekon verhot. Kun itse sain vuosia myöhemmin ensimmäisen vakkarityöpaikan, ostin vuoden ajan joka ikinen palkkapäivä samaisesta putiikista yhden teemukin. Niitä on nyt aikamoinen kokoelma.  Tykkään Marimekosta edelleen, mutta vanhoissa kuoseissa ja vaatteissa on vaan sitä jotain. Siksi onkin ihanaa […]