Viisi vuotta sitten

 

 

Viisi vuotta sitten
seisoin tulevan yliopistoni aulassa kädessäni paperi, jossa luki lukukausimaksujen määrä. Nämä pitäisi maksaa kerralla. Niin ja käteisellä, sanoi epämääräistä englantia puhuva opinto-ohjaajaksi itseään kai nimittävä nainen. Niin mutta pankkiautomaatista saa kerralla vain kaksisataa euroa ja tämä summa on melkein kolmetuhatta? 

Lopulta odotin maksun mahdollistavaa iban-tilinnumeroa niin kauan että maksupäivä meni umpeen ja sain sakkomaksun. Minähän en tätä maksa, sanoin, ja ajattelin mielessäni: Tervetuloa Etelä-Eurooppaan. (Voi helvetti, miksi olen täällä).

Viisi vuotta sitten
deittailin Pariisista kotoisin olevaa miestä, jolla oli mustat hiukset, vähän outo tyyli ja kummallisia tapoja. Kävimme pari kertaa reissussa, hengasin hänen asunnollaan lähinnä siksi että se oli niin hieno ja loppujen lopuksi emme edes eronneet: mies vain jätti vastaamatta viimeiseen facebook-viestiini ja deletoin hänet seuraavalla viikolla. Olin vähän aikaa jotenkin surullinen, sitten tajusin ettei meillä oikeastaan ollut ikinä mitään puhuttavaa, eli varmaan ihan hyvä. 

Sinä syksynä viisi vuotta sitten lähes kaikki oli kuitenkin uutta ja jännää. Olin tosi yksinäinen, mutta tein paljon kaikkia asioita. Muistan elävästi miten ihanan erilaiselta tuntui vaellella arkisin aamupäivällä Lissabonin katuja, pysähtyä kahville koulumonisteiden kanssa ja valittaa yliopistolla siitä miten ah tää opiskelu onkin rankkaa. Aluksi se olikin, mutta jo parin kuukauden päästä en enää turhaa stressaillut. Olen ala-asteen jälkeen ollut kaikessa maailman huonoin opiskelija. Sekä yläasteen, lukion, ammattikoulun, ammattikorkean että yliopiston (juu, olen opiskellut paljon!) olen vetänyt läpi jollain puoliteholla ja edelleen ihmettelen sitä miten olen ikinä mistään näistä edes valmistunut. Opiskelu on teoriassa ihanaa, mutta käytännössä ihan helvettiä, ainakin minulle. 

Viisi vuotta sitten kävin juomassa viiniä aina toisinaan yhden portugalilaismiehen kanssa. Nyt viisi vuotta myöhemmin olemme alkaneet taas tehdä sitä uudestaan ja sitten päivitellään ah viisi vuotta, mieti!!!!

Viisi vuotta sitten kuvittelin että pian, ihan pian minulla olisi Portugalissa superihana ja toimiva mittava ystäväpiiri, täynnä kivoja ihmisiä joiden kanssa tehdä mitä vain. (Keep on dreaming…)

Viisi vuotta sitten omaisuuteni mahtui matkalaukkuun ja rinkkaan. Minulla oli ehkä kaksikymmentä vaatekappaletta, kolmet kengät ja yksi kahvikuppi. Nyt omistan muun muassa viisi tuolia, neljä (!) sänkyä ja ehkä viisitoista pyyhettä. Ja hirveän määrän huonekasveja. 

Viisi vuotta sitten syksy oli lämmin ja ihana. Vielä lokakuussa oli useita hellepäiviä, kävelin pitkin uuden kotikaupunkini katuja hihattomassa paidassa, hameessa ja sandaaleissa vielä iltaisinkin. Olin ihan hukassa, en tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä kaikella vapaa-ajalla. Kuvittelin vielä silloin että kun ihmisellä on enemmän vapaa-aikaa, hän alkaa tuottaa kaikkia mielettömiä ideoita, tuotoksia ja projekteja. Nykyisin tiedän ettei näin ole – eikä kuulukaan olla. (Aina ei todellakaan tarvitse tuottaa yhtään mitään, ainakaan silloin kun on juuri laittanut elämänsä ylösalaisin ja kaikki on uutta ja myös aika kamalaa). 

Viisi vuotta sitten en tiennyt juuri mitään seuraavista ihmistyypeistä: portugalilaiset miehet, brasilialaiset miehet, yliopiston professorit, portugalilaistytöt joiden kanssa kuvittelin ystävystyväni… en tiennyt sitäkään että kaikki tulisi olemaan satatuhatta kertaa hankalampaa mitä olin ikinä kuvitellut. Onneksi en tiennyt. 

Ja sitten taas ajattelen että viidessä vuodessa lähes mikään ei ole muuttunut. 

Viisi vuotta sitten unelmoin asuvani Lissabonissa suosikkiaukioni vieressä jotta voisin juoda aamukahvini aina siinä puistonpenkillä istuen. Kyllä, teen sitä lähes joka aamu. Ja kyllä, se on edelleen ihanaa. Haaveilin myös siitä, miten olisi kiva tehdä töitä freelance-graafikkona. Suunnitella vaikka kirjan kansia. Sekin on nykyisin arkielämääni. 

Kun tätä postausta kirjoittaessani aloin miettiä millaista elämäni mahtaakaan olla viiden vuoden päästä tästä syksystä, alkoi mahaan sattua kummallisella tavalla. Tuntui siltä että varmasti tätä ihan samaa, mikään ei ikinä tule muuttumaan paremmaksi. Mutta sitten realistisesti ajateltuna olen takuulla viiden vuoden kuluttua valittamassa Suomessa siitä miten elän kylmässä ja pimeässä oravanpyörässä eli varmasti kaikki on taas muuttunut. 

(Kuvaa katsoessani huomaan että mulla on sama laukku, kengät, hiustyyli ja varmaan sukkiksetkin kun viisi vuotta sitten. Takkikin on, mutta köytän sitä aina harvoin koska siinä on reikä. Rillitkin on, ne näyttää itseasiassa tässä aika kivoilta. Huulipunan sävyn onneksi olen sentään saanut vaihdetuksi viimeisen viiden vuoden aikana :D)
Idis tähän postaukseen tuli Lilyn blogisiskolta Iidalta.

Kommentit (11)
  1. Viisi vuotta sitten olin Portugalissa vaihto-opiskelemassa! Ai että! Siellä oli kyllä tosiaan paljon nuorempia kaikki opiskelijat, vaikka itse olin silloin 25. Olin kanditasolla.
    Meillä on muuten sama litania kouluja takana(no mulla vielä pikkasen maisteria) , oon ajatellut, että ei kukaan opiskele tämmöistä putkea haha!

  2. Maija / ampsum
    16.10.2020, 21:05

    Hei mitä kaikkea sä olet sitten opiskellut, vai onko kaikki koulut olleet about samaa alaa? 🙂 Ja hei pakko kysyä kun en itseni lisäksi ketään sekä lukion että amiksen ja ammattikorkean käynyttä henkilökohtaisesti tunne: tuntuiko Suomessakin että ammattikorkeassa porukka on yleisesti vähemmän kypsää kuin yliopistossa tai lukiossa? Itse opiskelin Ruotsissa yrkeshögskolanissa, enkä nyt ihan tiedä kehtaanko sitä ammattikorkeaksi kääntää CV:en kun tuntui että se oli vain amis aikuisilla opiskelijoilla, joista siis monet käyttäytyivät kuin suoraan yläasteelta amikseen suunnanneet Suomessa… Oliko sulla yhtään sama fiilis, vai onkohan se vaan tää ruotsalainen yleinen epäkypsyys joka vaikuttaa asiaan? 😀

    1. Mä oon opiskellut lukion jälkeen ammattikoulussa tekstiiliartesaanin tutkinnon. Oli tarkoitus jatkaa siitä silloiseen Taikkiin jatkamaan samaa alaa, mutten päässyt ensiyrittämällä niin päädyin sit opiskelemaan graafista suunnittelua ammattikorkeaan. Sieltä sain siis medianomin paperit. Sen jälkeen opiskelin vielä täällä Lissabonissa siis Suomen taiteen maisteria vastaavan tutkinnon (Master of Desin & Visual culture -nimellä täällä). Hmm, mun ammattikorkeakokemus oli niin sellanen taidekoulu et me oltiin kaikki siellä aika epäkypsiä mut ehdottomasti pahin oli tää Portugalissa tehty maisteri. Itse olin 35 kun aloitin ja mun luokalla kaikki muut oli 22-24. Täällä ei ole tapana tehdä kandin ja maisterin välissä töitä, suoraan putkeen vaan niin että valmistuu maisteriksi 25-vuotiaana ilman päivääkään työkokemusta. Ei musta ihan paras linja, ainakaan graafisessa suunnittelussa, joka kuitenkin on asiakastyötä, ei omaa taideprojektia (niinkuin kaikki 22-vuotiaana vielä kuvittelee :D)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *