Raahaan ystäväni mukanani juhliin, jotka sijaitsevat aivan toisella puolella kaupunkia. Olen edellisenä yönä jostain syystä päätynyt lukemaan vanhoja blogitekstejäni, joista juuri vuoden takainen ”muista aina joskus sanoa joo yllättäville tilanteille” huvittaa minua suuresti. Olenhan nykyisin kyseisen entisen naapurinpojan kanssa hyviä kavereita.

Kannattaa siis toisinaan kääntyä ympäri ja muuttaa mielensä. Vaikka siis kääntyä ja lähteäkin puolitutun kanssa drinkeille, vaikka oli menossa kotiin keittämään teetä.

Nyt kävelemme keskellä teollisuusalueen näköistä tuulista tienvartta. On pimeää, en ole ihan varma miksi halusinkaan tulla tänne. Joskus on vaan tehtävä näitä epämukavuusalueelle vierailuja, ajattelen. Ja ehkä tää on hyvä uran ja networkkaamisen kannalta.

Joskus pitää kai ajatella niitäkin asioita. Tai pitäisi varmaan useamminkin ajatella juuri niitä.

Juhlat ovat maailman tylsimmät. On jääkylmää ja tunnin mittaiset kalvosulkeiset. Tilan takana olevalle pöydälle katettu ”illallinen” näyttää koostuvan kekseistä ja boksiviinistä. Pyörittelemme silmiämme toisillemme ystäväni kanssa. Miten täältä pääsee pois? Voiko vaan lähteä kesken?

MITÄMETÄÄLLÄTEHDÄÄN?

Osoitan sormella ovea ja vain kävelemme ulos. Öö, ei saa kirjoittaa kutsuun et juhlat, jos on noin tylsä tapahtuma. Ulkona on hirveä viima, bussi ajaa ohitse ennen pysäkkiä ja kotiin on kuusi kilometriä. Kaivan puhelimen laukusta ja tilaan Uberin. Se tulee minuutissa. Äh mikä paska ilta, mennään vaan jonnekkin syömään, hirveä nälkä.

Kuski toivottaa hyvää iltaa ja kysyy sitten olemmeko jo kuulleet viereiseen kortteliin avatusta uudesta ravintolasta. Se on upea, hän hehkuttaa, ajan sen ohitse niin näette.

Ensimmäinen ajatuksen on kieltäytyä, jos nyt vaan ajaisit ihan suorinta reittiä hei sinne minne me haluttiin. Oho wau, ai se on tässä talossa, onpa hieno, pitää mennä pian tonne.

Vai pitäiskö mennä nyt, luomme katseen toisiimme. Hei anteeks, voidaanko perua tää matka kuitenkin, me halutaankin mennä tonne.

No toki, kuski nauraa. Perutaan ja hei hauskaa iltaa.

Koristeellisen ikkunan takaa paljastuu ihana italialaistyyppinen ravintola, jonka katossa on kirjoja ja runoja, osa seinistä maalattu kauniin vihreäksi ja ihania valaisinratkaisuja. Listalla on simppeleitä pizzoja ja salaatteja ja varta vasten ravintolalle tehtyä viiniä.

Pari tuntia myöhemmin olemme ihan sitä mieltä että tästä tulee uusi suosikkipaikka. Kaukana turistialueilta, erinomainen hinta-laatusuhde ja niin kiva sisustus.

Edelleen siis samaa mieltä: kannattaa toisinaan kääntyä ja muuttaa mielensä.

Aina joskus löytää silloin jotain uutta ja kivaa.

—-

Entä sitten bailaamisen tärkeys? Siitäkin olen kirjoittanut.

Tsekkaa myös muut suosikkiravintolani Lissabonissa.

—-