Kuusenkerkkä (ja mielipideherkkä)

 

IMG_7531.JPG

 

Tiedättekö sellaiset äkkipikaiset, paljon mielipiteitä omaavat ihmiset, jotka sanovat esimerkiksi seuraavaa: Ärsyttää kaikki smoothieohjeet kaikissa blogeissa. Kai kaikki nyt osaa tehdä smoothieita jo vuonna 2017?

HAH. Niinkuin itse joskus uhosin jossain vanhassa blogipostauksessa.

Siksi en nyt kerrokkaan smoothieohjetta, kerron vain että vaikka superfoodit ovat aikalailla tippuneet ruokavaliostani pois, suomalaisia sellaisia kuitenkin edelleen kannatan.

 

IMG_7532.JPG

 

Yksi sellainen on Kuusenkerkkäjauhe,
jota käytän vihersmoothiessa. Arctic Warriorsin kuusenkerkkäjauhe sisältää mm. runsaasti A- ja C-vitamiinia, hivenaineita, antioksidantteja ja kaikkea muuta hyvää. Lisäpisteet tietty tosi kivasta pakkauksesta (ja eräästä kivasta kaakelinäkymästä). Jos aika ei riitä smoothien väsäämiseen, tätä voi sekoittaa myös vain veteen ja lisätä shottiin vähän sitruunaa. (Toimii krapulassa).

Arctic Warriorsilla on paljon muita tuotteita, jotka ylläpitävät vastustuskykyä. Itse luotan inkivääriin, jota syön joka päivä, mutta mm. yrttishotit kuulostavat kiinnostavilta tavoilta laittaa stoppi tulossa olevalle flunssalle.

Ja tähän loppuun kuitenkin omien sanojeni syönti ja se simppeli smoothieohje:
puolikas banaani, puolikas appelsiini, tuoretta pinaattia (pestynä), pala inkivääriä, lusikallinen tätä jauhetta sekä pellavarouhetta ja vettä. Sillä minä aloitan yleensä aamuni.

 

IMG_7530.JPG

 

Sain jauheen testiin blogin kautta. Kiitos!

—-

 

Superfood straight from Lapland, Finland. This Arctic Warriors´ Spruce Sprout powder is a natural way to keep the flu and tiredness away. (And it doesn´t even taste bad).

 

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys

Mitä kerron Suomesta ulkomailla?

 

IMG_7389.JPG

 

Jossain vaiheessa havahduin siihen:
en enää kerro Suomesta vain niitä aina pakkasta ja kaikki kallista -tarinoita.

Olin alkanut kertoa kiinnostavia asioita suomen kielestä, sitä miten meillä on vaikka kuinka monta alkoholiin liityvää jännää termiä: neuvoa-antavat, tasoittavat, kalsarikännit... Ja miten tosi moni suomalainen parisuhde on saanut alkunsa isojaosta.

Ja sitten taas muita hassuja sanoja: seksihelle, pyykkipoika... Ja huomasin kertovani ylpeänä jokamiehenoikeudesta ja metsistä täynnä marjoja ja sieniä ja siitä, miten ihanaa on mennä naku-uinnille yöttömänä yönä.

Yhdelle parhaista ystävistäni olen myös opettanut tärkeät asiat suomalaisuudesta:

 

IMG_7388.JPG

 

Marimekkokassi olalle ja matkajuoma käteen. Niin kävellään perjantaisin illanviettoon. (Ja aina takki mukaan, vaikka olisi keskikesä. Voi tulla kylmä).

Voitaisiinko vuokrata auto ja lähteä roadtripille Pohjoismaihin, hän sitten ehdotti eräänä iltana. No mikä ettei, olen selvästi myynyt maatani hyvin.

Marimekkokassien bongailu on myös Lissabonissa oiva keino erottaa suomalaiset muista pohjoismaalaisista. Niitä näkyy nimittäin todella usein.

 

—-

 

What do I tell about Finland when I´m abroad? That we have berries and mushrooms in the forests and anyone can go pick them. That we all carry Marimekko totebags and take matkajuoma with us on our way to the bar.

 

 

Suhteet Oma elämä